Frieden valtakunta

lokakuu 21, 2012

Sunnuntai

Filed under: Sairastukset, Valtakunta — Friede @ 7:16 pm

Se olis taas sunnuntai. Ei ihan mennyt tämäkään viikko niin kuin toivottiin… Olikin jo puhe, että eläinlääkärillä käytiin. Ensin kuuntelivat ja sitten käänsivät selälleen! Sitten huristettiin multa mahasta karvat pois ja laitettiin kylmää ainetta mahalle ja hierottiin sitä mahaa sellaisella oudolla koneella. Näkivät kuulemma ettei ole sakkaa tai kiteitä. Sitten tökättiin neulalla mua mahaan! Siitä en kyllä yhtään tykännyt, mutta ei voinut purra ketään tai raapia, kun ei ylettynyt. Hennaan olisi ylettynyt, mutta ei se sen vika ollut, se vaan piti tassuista. Lääkäri oli takapuolella, ja SE oli syyllinen tökkimisiin ja muihin. Piti vain tyytyä murisemaan. Siellä siis todettiin tulehduksen mahdollisuus. Nyt mulle sitten syötetään pillereitä, kaksi aamulla ja kaksi illalla. Ei ne kyllä hyviä ole, jos eivät nyt ihan kamaliakaan, mutta minähän EN suostu ihan helposti pillerihommiin. ENKÄ siihen, että niitä laitettaisiin ruokaan.

Muuta muuta ei nyt olekaan, on oltu muuten kunnossa. Tuossahan sitä tosin on jo riittävästi. Ihminen on kylläkin tullut siihen tulokseen, että nyt on pakko varata aika Figolle hammaskiven poistoon. Arveli varaavansa sen samalla, kun soittaa loppuviikosta ja kysyy pitääkö sen viedä mun pissinäyte sitten antibioottien loputtua tutkittavaksi. Tai jotenkin niin se sitä suunnitteli. Sitä minä vaan, että toivottavasti mua ei sitten taas viedä lääkärille sen takia! Taas kumminkin kääntäisivät mut selälleen siellä!

Niin ja sitten sieltä eläinlääkäriltä saatiin sellainen haihdutin. Feromoneja. Pitäisi rauhoittaa meitä, ettei tulisi stressiä ja siitä johtuvia pissivaivoja. Vähän outo juttu se on, mutta olkoon. Ei se haittaa (etenkään jos sen takia välttyy eläinlääkäriltä).

Siellä se haihduttaa. Outo kapine.

Mutta tänään on ollut hyvä tipupäivä! Paljon tipusia parvekkeella! Tai siis ei montaa ole kerralla ollut, mutta aamupäivällä oli usein yksi tai kaksi tipua. Oli kovasti tähystämistä.

Figo tähystää. Talitiaista. Se on hyvä tuo kiipeilypuun laita, mahtuu piiloon kun on Oikein Huomaamaton Kissa. Samaan aikaan minä tähystin olohuoneen ikkunasta. 

Loppuun vielä yhdet kuvat.

 

 

Että sellaista meillä. Mitä muille kuuluu? Olettehan muut säästyneet eläinlääkäreiltä ja muilta vaivoilta?

 

Mainokset

15 kommenttia »

  1. No, ei ihan ole ell-käynniltä vältytty täälläkään, tosin meillä ei ole ollut tuommoista harmia. Ihan vaan rutiinitarkastus. Me niin peukutetaan sille, että teillä olo kohenee.

    kommentti Kirjoittanut Mamma N — lokakuu 21, 2012 @ 9:25 pm

    • Helmi-parka joutuukin käymään eläinlääkärillä usein 😦

      Mekin toivotaan, että vaivat jää taakse. Ja Helmille ja mammalle toivotaan, että seuraavillakin eläinlääkärikäynneillä on hyviä uutisia. Mieluusti niin hyviä, että useammin pärjäisi soittoajalla 😉

      kommentti Kirjoittanut Henna, Friede ja Figo — lokakuu 22, 2012 @ 3:53 pm

  2. Hauska vehje tuo haihdutin. Meilläkin sitä käytiin ihmettelemässä, mutta jätettiin rauhaan. Kai se toimii.. Ainakin kissat viihtyivät alakerrassa 😉

    Normi viikko. Koira kuorsaa ja kissat makaavat. Onneksi ei ole vähään aikaan ollut el-asiaa. Kop kop!

    kommentti Kirjoittanut Pirjo — lokakuu 22, 2012 @ 11:36 am

    • Meillä kumpikin kävi tuijottamassa haihdutinta ensin. Figo jopa ylhäältä päin (siinä on sohva vieressä). Katsoi aikansa, totesi että ”puuuh” ja lähti pois 😀

      Teidän viikko kuulostaa mainiolta! Tosiaan toivotaan, ettei eläinlääkäriasiaa tulisi, ei teille, meille eikä kenellekään! (Meillä tosin tulee ihan näinä aikoina se hammaskiven poisto, mutta muita ei tarvitsisi tulla.)

      kommentti Kirjoittanut Henna, Friede ja Figo — lokakuu 22, 2012 @ 3:55 pm

  3. No eipä tervekään kissa välty eläinlääkäriltä, terveisiä vaan Blackieltä ja daameilta. Hammaskivet on poistettu täälläkin. Ja otettu verikokeita. Ihan vaan todistaaksemme ettei tauteja oo. Että voidaan niinsanotusti ”täräyttää”. Ja Gini lähettää myötätuntoiset terveisensä, mahakarvat ajeltiin hänelläkin kun kerran kurkattiin onko masussa pentuja. Päätettiin sen reissun jälkeen että enääpä ei kurkita. Hyvin se meni mutta ei o tosiaan mitenkään kivaa. Mutta hyvä juttu että teillekin kuitenkin kuuluu hyvää, ja lintujen bongaus -harrastus on voimissaan :))) Hieno kuva harrastuksesta!!

    kommentti Kirjoittanut Blackie ja Helena — lokakuu 24, 2012 @ 12:14 pm

    • Noiden vauvajuttujen kanssa pitääkin käydä eläinlääkärillä, tosiaan! Kaikenlaista sitä joutuu kissat sietämään saadakseen täräytysluvan 😀

      Lintubongareilla on tänäänkin ollut bongaamista. Se on hyvä harrastus, virikkeellinen ja tervehenkinen.

      kommentti Kirjoittanut Henna, Friede ja Figo — lokakuu 24, 2012 @ 5:33 pm

  4. Voihan ipylly sopissa!! Kyllä olisi kiva, että nyt ne hommat alkaisivat olla teillä kohdillaan eikä kummallekaan enää tulisi niistä pissajutuista ongelmia. Meillä on herran Nilsson harrastanut nyt tota eläinlääkärillä kyläilyä, mutta sitä on tökitty ja tutkittu vähän huumattuna 😉

    kommentti Kirjoittanut Taru — lokakuu 24, 2012 @ 9:18 pm

    • Luovaa kirjoittelua, huomaan. Voihan ipylly sopissa – tarkoittaa lyhkäisyydessään voihan iso pylly 😀 Melkein meni oikein ihan ekalla kerralla….

      kommentti Kirjoittanut Taru — lokakuu 24, 2012 @ 9:19 pm

      • Luovaa kirjoittelua sattuu 😀

        Mekin toivotaan että nämä näiden asioiden kanssa ei tarvitsisi käydä tohtorilla. Nyt näyttääkin kyllä kohtuullisen hyvältä. Nilssonille myös tsemppiä, toivottavasti teidänkään ei tarvitsisi eläinlääkärikäyntejä tehdä enää (muutakuin tietysti ne pakolliset rokotustarkistusperusjutut)!

        kommentti Kirjoittanut Henna, Friede ja Figo — lokakuu 24, 2012 @ 9:36 pm

  5. Toi haudutin on ihan kiva, kun taas vetskut ja neulat ei! Eikä tabut! Paremman elämän toivossa & kaikkee hyvää sädetystä teille päin!

    kommentti Kirjoittanut Musta ja Harmaa — lokakuu 26, 2012 @ 1:32 pm

  6. Kauheasti kaikkea inhottavaa olette kokeneet lyhyessä ajassa. 😦 Blogger jostain syystä täräytti samalla kertaa nyt vasta teitin kuulumiset parin viikon ajalta.
    Ihan mahdottoman hankalaa tietää, jos on sitten kuitenkin ollut jotain stressaavaa, vaikkei yhtään siltä vaikuta. Yhtälailla vaikea arvailla, auttaako Feliway vai ei. Toivottavasti ajan kanssa molempien pissivaivat rauhoittuvat.

    kommentti Kirjoittanut Mindy — lokakuu 26, 2012 @ 2:32 pm

    • Huomattiin jossain muuallakin bloggerin blogissa, että se linkkilistassa väitettiin edellisen päivityksen olevan jostain aikain takaa. Mitä lie venkoilee.

      Feliwaysta nyt ei oikein tiedetä sanoa sitä tai tätä. Haittaa siitä nyt ei vaikuttaisi olevan ainakaan. Pissihommat on nyt sujuneet, Friedellä loppuu antibiootti sunnuntaina. Figon kanssa mennään ensi viikolla hammaskiven poistolle, saavat samalla ottaa siltä kontrollipissanäytteen varmuuden vuoksi. Ongelmia ei nyt ole ollut, mutta samoilla unilla se menee sekin.

      Mutta juu, kummasti tuppaa kerääntymään yhteen aikaan monet asiat. Vaan niinhän se on aika monestikin, ensin ei ole aikoihin mitään ja sitten yhtäkkiä on kaikkea mahdollista…

      kommentti Kirjoittanut Henna, Friede ja Figo — lokakuu 26, 2012 @ 5:20 pm

  7. No onpas teillä nyt hankalia juttuja :/ Vähän jääneet meiltä kaikki blogihommat tekemättä niin ollaan oltu ihan pimennossa. Toivottavasti saatte pian kaikki asiat kuntoon! Tsemppiä ❤
    Meidänkin varmaan pitäisi hankkia nyt tuollainen haihdutin muuton vuoksi..

    kommentti Kirjoittanut Tasha, Adela ja Heron — lokakuu 27, 2012 @ 11:09 am

    • Kyllä sitä haihdutinta kokeilla kannattaa. Eihän se kaikilla auta, mutta ei siitä haittaakaan ole. Ehkä Feliway-suihketta sitten, jos on pissitty väärään paikkaan? Siinä haihduttimen pakkausselosteessa oli pitkät tarinat stressinhallinnasta ja muusta.

      Kiitos tsempistä ❤

      kommentti Kirjoittanut Henna, Friede ja Figo — lokakuu 27, 2012 @ 11:46 am


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.