No niin, nyt on käyty lääkärillä. Poistettiin hammaskivet (mutta ei niitä reikiintyneitä hampaita, joita on molemmilla!), otettiin Friedeltä allergiatesti ja Figolta pissinäyte. Lisäksi molemmilta otettiin verinäyte kissojen geenitutkimukseen lähetettäväksi.
– Allergiatestin tulos tulee noin kahden viikon päästä, sitten katsotaan mitä seuraa
– Friede sai kortisonivoidetta.
– Figon pississä ei ollut huomautettavaa ja tänä aamuna se jo pissikin paremmin.
– Reikiintyneet hampaat pitäisi poistaa ”kevään aikana”
Mutta nyt täytyy kyllä sanoa, että olen turhautunut ja pettynyt meidän lääkäriin. Vaihtaisin lääkäriä, mutta koko tuon (etenkin Frieden allergia-) sairauskertomushistorian läpikäyminen taas uuden lääkärin kanssa olisi aika nihkeää. Ja jotain jäisi kuitenkin huomaamatta. Turhautumisen syyt on
– Miksei voinut poistaa niitä hampaita samalla? Minä nimenomaan siksi otin paljon asioita samalle kerralle, että EI TARVITSISI käydä joka helevetin kuukausi ja rauhoittaa noita koko ajan (jos siis ei ole kyse hätätilanteesta)! Ja nyt on siis vissiin toukokuussa tai kesäkuun alussa mentävä taas hammaslääkäriin ja sitten kesä-/heinäkuussa onkin rokotukset (rokotus ja rauhoitus ei mun ymmärrykseni mukaan sovi samalla kerralla tehtäväksi). Siinä paperissa, joka mukaan saatiin, luki että ”kun omistajalta löytyy aikaa” pitäisi tulla poistattamaan niitä hampaita. Kyllä ei ole mun AJASTANI kiinni! On kiinni siitä, että rauhoitus on aina riski, en haluaisi ottaa sitä montaa kertaa vuodessa, Friedellä käy tuo herääminen kerta kerralta vaikeammin, niiden paridynamiikka on sekaisin rauhoituksen jälkeen vaikka kuinka kauan ja yleisesti ottaen eläinlääkärikäynnit stressaa meitä kaikkia, ei yhtään huvita käydä kerran kuussa, jos se olisi vältettävissä. Lisäksi rauhoitukseen liittyvä ravinnottomuus ei tee yhtään hyvää. Harmi(?) että tuo litania alkoi tulla mieleen vasta kotiin tullessa.
– Eläinlääkärillä on kiire. Se on selvä ja ymmärrettävää. Mutta minä haluaisin kysyä kysyttävät asiat häneltä suoraan, enkä eläintenhoitajan kautta.
– Eläintenhoitaja ei tiedä mitään. Siis oikeasti se hoitaja, joka pääasiassa vastaanotossa on, ei tiedä mitään. Se osaa rahastaa, ottaa ajanvarauksen ja lukea ääneen paperista mitä eläinlääkäri kirjoitti. Kysyt mitä vain, se ei osaa vastata. Osaa kyllä kysyä lääkäriltä, mutta kun tuollainen välikäsien kautta juttelu on hölmöä! (Tosin, sillä toisella eläinlääkäriasemalla, jota me on käytetty, tämä asia on vielä huonommin. Siellä on pilvin pimein hoitajia, joista yhdenkään en ole huomannut tietävän kissoista juuri mitään ja toisekseen epäilen, että osa niistä on siellä vain näyttämässä hyvältä…)
– Lääkevoiteet. Ymmärrän, että noin paikallisen kutinan takia ei oikein kannata antaa suun kautta kortisonia. En myöskään itse haluaisi syöttää kortisonia kissalle. MUTTA KUN KISSA NUOLEE TURKISTAAN KAIKEN VOITEEN POIS! AINA JA HETI! Lisäksi se nuolee sitä kohtaa puoli tuntia jälkeenpäin. Kai nuo salvat koirilla toimii, mutta ei toimi kissalla. (Tötteröä ei voi Friedelle laittaa, se ei pysy kuin valjaissa ja valjaita ei voi noihin kainaloihin laittaa hankaamaan).
– Yleinen ilmapiiri ja tuen puute. Viime kerralla (siis kun viimeksi käytiin sitä Frieden kutinaa näyttämässä) juteltiin pitkään lääkärin kanssa eri vaihtoehdoista ja muusta asiaan liittyvästä. Viime kerralla kun rauhoitettiin, se ehdotti hammaskiven poistoa samalla. Nyt ei tullut mitään tukea tai tietoa tai mitään. Ystävällinen ihminen kyllä, sinänsä asiakaspalvelussa tms. ei valittamista, mutta olisiko liikaa kysyä ”onko sinulla kysyttävää?”?! OLISI OLLUT! Edit. Lisäys: Ja ”Asiakaspalvelu” käsittää tässä erityisesti kissankäsittelyn, mutta myös yleisen asenteen.
Harmittaa niin että itkettää. Jos asuttaisiin yhtään lähempänä Helsinkiä, käytäisiin Felinassa, siellä on kuulemma hommat toimii ja ihmiset on välittäviä.
Kaverit nukkuu pöhnäänsä pois. Tai Figo kyllä heräsi äsken ihmettelemään kun ulkona tuulee kovaa (voi kun ei vain säikähtäisi nyt mitään!). Friede nukkuu mun sylissä. Jalkeilla ovat olleet molemmat, epävarmasti mutta kuitenkin. Friedellä oli ensin paha olo (mitä ei ole ennen tapahtunut…) ja tietysti pissitkin tuli (mun) housuun (kuten miltei jokaisen rauhoituksen jälkeen), Figolla ei ole ilmennyt ongelmia. Ehkä tämä tästä.