Frieden valtakunta

huhtikuu 2, 2013

Ihotautilääkäri

Filed under: Allergia ja eliminaatiodieetti, Sairastukset — Friede @ 6:35 pm

Nyt mun pitää taas tilittää, kun ihminen tuli tänään liian aikaisin töistä, ja ilmoitti heti ovelta, että ”sun kanssas lähdetään kohta lääkärille”.

Mentiin sitten. Katsoi mun kainaloihin ja mahan alle ja teipillä nipisteli mun kainaloitani! Arveletteko että tuntuu kivalta, kun painetaan teippiä karvoihin ja nypätään?! Joo ei tunnu! Sillä tavalla todettiin, ettei mulla ole bakteeri- tai hiivatulehdusta. Ei ollut.

Sitten mua rupesi hermostuttamaan ja sanoin rumasti (”SHH”, oikein terävästi, napsahti oikein) ja mut laitettiin takaisin kuljetuslaatikkoon. Sen jälkeen ihmiset puhui seuraavia asioita.

– Nyt olisi syytä kokeilla vielä jotakin lihaa, jota en ole ennen syönyt. Se tarkoittaa kuulemma hevosta. (TOIM HUOM. APUA! Mistä saa hevosta helposti/helpohkosti, mahdollisimman pian ja tolkullisina annoksina? En ala ostamaan kilokaupalla heti, koska en tiedä sopiiko se ja tekeekö se edes kauppaansa. Eläinkaupasta ja yhdestä täkäläisestä ”parempien ihmisten” ruokakaupasta kysyn huomenna, jälkimmäisestä etenkin siksi, että siellä voisi olla pieninä erinä. Jos kelpaa eikä kutise, on syytä etsiä jostain muualta, josta saisi halvemmalla)

– Saatiin sellaista suihketta. Haisee yrteille ja maistuu pahalle. Ei sitä kyllä syödä pidäkään, mutta mun kainaloihin EI laiteta suihkeita ilman että nuolen sen pois. Sitä paitsi se on oikeastaan atooppisille koirille tarkoitettu. Olen syvästi loukkaantunut.

– Allergiatestit voidaan ottaa sitten, kun mennään hammashuoltoon seuraavan kerran (mikä kuulemma tapahtuu lähiaikoina). Eläinlääkäri ei aikonut yrittää verinäytteenottoa, jos minä olen hereillä. Ei se kyllä onnistuisikaan. Kerran on kokeiltu. Ei kokeilla toiste.

Sellaista tällä kertaa. On tämäkin! Typerä kutina…

 

Advertisements

14 kommenttia »

  1. Niin, misä te asutte? Oisko kauppahalli lähellä?

    kommentti Kirjoittanut Zepa — huhtikuu 2, 2013 @ 6:43 pm

    • Ai joo, hups, sori. Asutaan Jyväskylässä. Ei oo kauppahalli lähellä.

      kommentti Kirjoittanut Henna, Friede ja Figo — huhtikuu 2, 2013 @ 6:48 pm

      • Kiva kaupunki muuten. Oon itekin asunut siellä kahdesti, ensin jotain 8 vuotta ja sitten ehkä 5 vuotta. Ihan tyhmään kaupunkiin ei viiti mennä toista kertaa asumaan!

        kommentti Kirjoittanut Zepa — huhtikuu 3, 2013 @ 2:23 pm

        • Joo ei, tyhmistä kaupungeista on suunta vain poispäin. Ei mulla kyllä kotiseuturakkautta tätä paikkaa kohtaan ole, muttei nyt kovin valittamistakaan. Voisi olla huonomminkin!

          kommentti Kirjoittanut Henna, Friede ja Figo — huhtikuu 3, 2013 @ 2:33 pm

  2. No on tosiaan typerä kutina. Mutta sulla on hei loistava palveluskunta! Aivan mahtavaa huolehtimista ❤

    Hevosta voisi saada Vauhti-raksusta tai Kennelrehusta. Varmasti käy teilläkin jokin auto siellä. Meillä on hevosta kokeiltu, oli sellaisia suikaleita, ja hyvin maistui kissoille. Ihan herkkua oli! Pitäisi varmaan taas tilailla… Tummaa ja hyvännäköistä lihaa.

    Tsemppiä!

    kommentti Kirjoittanut Pirjo — huhtikuu 2, 2013 @ 6:45 pm

    • Kennelrehusta oli puhettakin, pitää selvittää millaisina annoskokoina sitä siellä myydään. Ei ehkä kannata ostaa kiloittain heti kättelyssä, muuten on kohta pakastin täynnä kaikenlaista, joka ei sovi tai maistu…

      Kiitos tsempistä! Palveluskunta kyllä aika-ajoin epäilee omaa palvelustaitoaan, mutta yrittää parhaansa mukaan.

      Edit. heti perään: Kennelrehussa on näköjään hevostuotteet tilapäisesti loppu… Ja paistia on 5kg, jauhelihaa 5kg tai 10kg pakkauksissa. Hmm. Vauhtiraksussa on suikaleita 500g pakkauksessa, mutta pysähtyvät täällä vasta loppukuusta. Sitä ennen pitää jotakin keksiä. Muutenhan nuo olisi aika optimaalisia!

      kommentti Kirjoittanut Henna, Friede ja Figo — huhtikuu 2, 2013 @ 6:52 pm

  3. Voi hitsi. Toivottavasti jostain löytyy hevosta ja vielä sopivassa annoskoossa.

    kommentti Kirjoittanut Mamma N — huhtikuu 2, 2013 @ 7:03 pm

    • Toivotaan, ja etenkin toivotaan että se tosiaan kelpaisi ja auttaisi myös! Täytynee kysellä koiraihmisiltä, josko tietäisivät. Ajattelisi sitä nyt eläinkauppoihinkin tilattavissa olevan?

      kommentti Kirjoittanut Henna, Friede ja Figo — huhtikuu 2, 2013 @ 7:07 pm

  4. Hevonen on hyvää, sanoo minun ihminen. Toivottavasti löydätte sopivan siivun pollea jostain…
    Me ollaan vielä tuoreita lukijoita ja kysytään siksi kysytään että oletteko hirveä syöneet?

    kommentti Kirjoittanut Myrsky ja Minna — huhtikuu 3, 2013 @ 7:50 am

    • Aiemmin mainittuun ”paremman väen” ruokakauppaan sai tilaamalla perjantaiksi hevosta. Täytyy joku toinen toimituskanava kyllä keksiä vielä. Tai siis Vauhtiraksusta jatkossa tilataan, jos tuo kelpaa ja sopii, mutta se tosiaan on täällä vasta kolmen viikon päästä.

      Hirveä Friede on maistanut kerran, mutta ei toista kertaa. Ei vissiin ollut hyvää. Samoin poro ja lammas ei maistu, niitäkin on kerran maistettu.

      kommentti Kirjoittanut Henna, Friede ja Figo — huhtikuu 3, 2013 @ 2:21 pm

  5. Miten voikin hevosta olla aina väärässä paikassa väärään aikaan… Nyt oli ihan pakko lukea Mikko Alatalon biisin loputkin sanat sen ”suihketta kainaloon” -kohdan lisäksi. Ei, ei kuulosta Friedeltä. Koitahan nyt poika selvitä ilmankin suihketta, jookos!

    kommentti Kirjoittanut Mindy ja Susan — huhtikuu 3, 2013 @ 12:30 pm

    • Meilläkin meinasi aivot tuottaa Suihketta Kainaloon -biisiä, mutta vaiennettiin se 😀 Ei ole meidän Friede maalaispoika, sen paremmin kuin muunkaanlainen poika… Figo voisi olla maalaispoika, mutta kun sekin on syntyjään helsinkiläinen, ja sittemmin keskisuomalaistunut.

      Ja joo, onhan sitä heppaa kaikessa missä ei pitäisi, mutta ei vahingossakaan helposti saatavilla kun tarve olisi! Pah!

      kommentti Kirjoittanut Henna, Friede ja Figo — huhtikuu 3, 2013 @ 2:26 pm

  6. moi pitkästä aikaa! Meillä on ollut kiirettä pentujen kaa.
    Voi täälläkö kutistaan aina vaan! Harmillista. Oletko varma ettei johdu jostain mikroskooppisesta ötökästä? Niitäkinhän on hirveän suuri määrä erilaisia joita ei varmasti kaikkia voi lekurilla poissulkea. Oletko kokeillut ulkoloishäätöainetta valeluliuoksena? Ei siitä varmaan haittaa ainakaan luulisi olevan. Me ostetaan hevoslihapaisti kennelrehuautosta, minimipakkaus 5kg. On meidän kissojen suurinta herkkua, nom nom 🙂 Yritetään silti monipuolisesti syöttää kaikki mahdollisia muitakin lihoja ja kalaa.
    Voi toivottavasti hevosliha nyt maittaisi, jos ei, niin ai auta kuin myydä edelleen jollekin tarvitsevalle.
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    kommentti Kirjoittanut Blackie Kahden Naisen Loukussa — huhtikuu 4, 2013 @ 6:30 pm

    • Hei vain teillekin! Teillä sitä kiirettä riittää pikkukavereiden kanssa. Ja nyt pitää nauttia pentuajasta, kohtahan ne jo muuttavat omiin koteihinsa! Hurjan äkkiä tulevat isoiksi ipanoiksi!

      Bakteeri- ja hiivatulehdus tosiaan tsekattiin nyt, eikä ollut. Ulkoloisia ei epäillä, koska kutina on aika paikallista ja turkki yleensä on priimakunnossa (silloin 2011, kun ensimmäisen kerran tällä asialla käytiin, eläinlääkäri ilmoitti ensivilkaisulla ”onpa hyvä turkki, joo ei ole ulkoloisia”). Plus Figo ei kutise, jos olisi loisista kyse, niitä olisi kyllä molemmilla. Eikä sekään oikein sovi loiskuvioon, että kutina nytkin oli kolme viikkoa poissa, loiset kai kutittelisi tauotta? Tokihan se voi olla jotain aivan muuta… Kokeillaan nyt kuitenkin näillä vielä (ja tehdään ne allergiatestit tässä keväällä). Jos ei sitten löydy selvää allergiaa, pitää miettiä jotakin muuta.

      Kennelrehusta olisin muuten tilannut, se olisi täällä suht. pian, mutta niiltä on hevonen tilapäisesti loppu, tarkistin viimeksi tänään… Vauhtiraksussa on, mutta se on täällä vasta loppukuusta, sitä ennen ehtii kokeilla kelpaako se hevonen edes (ja sopiiko se ollenkaan).

      kommentti Kirjoittanut Henna, Friede ja Figo — huhtikuu 4, 2013 @ 6:51 pm


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.