Frieden valtakunta

Touko 19, 2013

Kummallista on

Filed under: Valtakunta — Friede @ 7:14 pm

Hyvää sunnuntaita taas kaikille!

Tällä viikolla on tapahtunut taas kummia. Tai siis yleensä on ollut ihan tavallista, mutta kolme kummallista tapahtumaa on ollut. Ensinnäkin torstaina säikähdettiin, kun Figolta oli ruuan jälkeen tullut lätäkkö sylkeä lattialle! Se tilanne oli jo kuitenkin ohi sitten, kun ihminen havaitsi tilanteen. Ei tiedetä miksi niin kävi, mutta poika oli pirteä ja oli just syönyt (ja juonut), eli sinänsä ei kovin paha tilanne ollut. Eläinlääkärille ei soitettu, koska se tilanne oli jo kuitenkin ohi, Figo tosiaan oli pirteä ja ensi tiistaina ollaan joka tapauksessa menossa hammaslääkärille. Ehkä sillä oli vaan jäänyt joku ruuan kappale ”hampaankoloon” (eihän sillä monta hammasta kyllä olekaan…)? Tässä kuitenkin kuvamateriaalia kyseisen tapahtuman jälkeen.

DSC_0002Se poika meni parvekkeelle iltalevolle. Ei vaikuttanut sairaalta.

DSC_0005Jos nyt vähän haukotuttaa, niin se ei vielä ole huonosta. Voisi siirtyä tuonne häkin päälle, siellä on mukavampaa kuin tässä lattialla.

Sitten vähän myöhemmin, kun oli jo aika hämärää.

DSC_0011Tuolla seinän toisella puolella on naapurin koira, joka sanoo VUH! Täältä pyykkitelineen alta sitä on hyvä ihmetellä. Mitähän se näkee, kun sillä tavalla sanoo VUH?

Ylihuomenna on siis joka tapauksessa hammaslääkäri. Poistetaan niitä hampaita molemmilta. Sitten kysytään samalla tuota asiaa. Ei se ole uusiutunut kuitenkaan, että ehkä se ei ollut vaarallista?

Sitten eilen oli Kummallinen Tapahtuma numero kaksi. Ihminen (tai ihmiset, molemmat) lähti jonnekin iltapäivällä, tuli iltapalan aikaan antamaan meille ruokaa ja lähti uudestaan jonnekin! Kaiken lisäksi (ja tämä vasta kummallista on) se oli käynyt vieraissa kissoissa! Tuoksui kissalta! Se selitti, että oli ollut jonkun luona katsomassa sitä jääkiekkoa, ja siellä oli kissa. *) Käynyt paikassa, jossa on vieras kissa! Mitä touhua! Mutta tuli jänniä tuoksuja meille sitten, että ei se nyt niin haitannut kuitenkaan. Mallin vuoksi vain vähän.

*) Toimituksen tarkennus: Oli kissa, kolmevuotias tyttö. Ruskeatiikeri, rinnassa vähän valkoista, naamassa ei. Kaunis (mitäköhän muutakaan?!). Sylikissa. Olisi ollut aika pieni, mutta oli… hmmm… muodokas. Jutteli jonkun verran, leipoi sylissä rapsutettaessa. Tarkkaavainen ja seurallinen, sekä piti varman huolen, että meidän vaatteet tuli tarkasti tutkittua ja omat naamaferomit niihin siirrettyä. Hoidossa kyseisellä ihmisellä, kun varsinaiset ihmisensä ovat vuoden ulkomailla. Tämä ”sijaisihminen” oli erittäin syvällisesti ihastunut hoidokkiinsa: ”Pitääköhän se antaa pois, en minä kyllä sitä takaisin antaisi.” ja ”Eihän se enää edes muista niitä omistajiaan.”. Valitettavasti kuvaa ei tullut…

Sitten kolmas omituinen asia tapahtui tänään. Meillä soi ovikello! Kahdesti! Ensin ihminen ei meinannut avata, kun epäili kaupustelijaksi. Mutta se soikin toiseen kertaan, jolloin se meni avaamaan ja katsomaan kuka siellä on ja mikä sillä on hätänä. Siellä oli naapuri! Se sama, joka kävi silloin kerran antamassa meille ruokaa. Se kysyi päänsärkylääkettä, kun niiltä oli loppu. Meiltä ei ollut loppu, niin että se asia vissiin sitten hoitui. Mutta on nuo ihmiset kummallisia, ihan vartavasten tulevat PYYTÄMÄÄN lääkettä! Näin kissana sitä nimenomaan toivoisi, että lääkkeet olisi loppu, ettei niitä pitäisi ottaa! Ei vain voi ymmärtää.

Että sellaisia kummallisuuksia meillä. Hyvä juttu on se, että kutinaa ei ole ollut juuri lainkaan ja on ollut lämmin. Huonoa se, että vitamiineja pitää syödä, mutta menee kai nekin siinä. (Niin ja ihminen osoittaa sentään sen verran myötätuntoa, että syö itse melko kiltisti rautapillerinsä iltaisin. Vähän vain protestoi.)

Loppuun vielä kuva. Meillä, niinkuin Sulolla ja Robertillakin, on tapana huolehtia, että sänky tulee tuuletettua ennen petaamista.

DSC_0014

Nämä lakanat on poikkeuksellisen mukavat. Pehmeät. Ja aamuisin tähän paistaa aurinko.

Mitä teille muille kuuluu? Onko teillä ollut jotain outoa tällä viikolla?

Mainokset

20 kommenttia »

  1. Kuulostaa pelottavan tutulta nuo ”sijaisihmisen” tuntemukset… Toivottavasti pienelle tiikeritytölle käy parhain päin. Ja niille sijaisihmisillekin.

    Ei meillä kyllä mitään erityisen kummallista ole sattunut. Paitsi tietysti syntymäpäivät! Nehän on vain kerran vuodessa.

    kommentti Kirjoittanut Myrsky ja Minna — Touko 19, 2013 @ 8:13 pm

    • Syntymäpäivät on kyllä erikoistapaus! Onnea kovasti! Niin ja halutaan tässä nyt sanoa, että teillä on siellä todella sensaatiomainen päärynänmuotoinen jalokivi ♥ Mittaamattoman arvokas!

      Tiikeritytölle varmasti käy parhain päin, mutta ei sellaista kaveria kyllä pois antaisikaan, ymmärrän oikein hyvin tämän ”sijaisihmisen” tuntemukset. Samoin teidän. Kuten sanottu, mittaamattoman arvokas! 😉

      kommentti Kirjoittanut Henna, Friede ja Figo — Touko 19, 2013 @ 8:23 pm

  2. Meille on tuotu maalta laatikoita täynnä tavaraa – liittyy johonkin tyhjentämiseen. 😉 Laatikot ovat olleet aiemmin ulkovarastossa ja tuoksuvat siksi hiireltä. 😉 Kyllä kissa hiirituoksuaromin tunnistaa. 😀

    Tsemppiä kissojen hammaslääkäriin! 🙂

    kommentti Kirjoittanut Kollo — Touko 19, 2013 @ 8:13 pm

    • Hiirentuoksuisia laatikoita! Sekin on mitä erikoisin tapaus! Sulla on Kollo ollut kovasti tekemistä sitten, kun on pitänyt vahtia sitä laatikoiden purkamista ja sitten vielä selvitellä ne hiirentuoksut!

      kommentti Kirjoittanut Friede ja Figo — Touko 19, 2013 @ 8:24 pm

      • Jonkun täytyy toimia työnjohtajana purkamisessa – siis mun. 😉 Työnjohtajuuteen kuuluu myös istuminen noissa laatikoissa, kun ne ovat tyhjiä tai vaikkeivat vielä olisikaan tyhjiä. 😀

        kommentti Kirjoittanut Kollo — Touko 19, 2013 @ 8:39 pm

  3. Mikähän läntti sieltä suusta on roiskahtanut? Kovasti teillä on ollut äksönii muutenkin ja sit se hammaslääkäri. Jaiks. Mut se vaan pitää hoitaa. Voimia, me sympataan kovasti !

    kommentti Kirjoittanut Taru — Touko 19, 2013 @ 8:26 pm

    • Sylkeä sen täytyi olla, kun kerran just oli syöty. Muuten siinä olisi ollut muutakin kuin kirkasta ja hajutonta nestettä (eikä se voinut olla muualtakaan peräisin, koska muut nesteet eivät myöskään ole kirkkaita ja hajuttomia…). Eikä ihminenkään ollut käsitellyt mitään nesteitä, ei voinut olla läikyttämisestäkään kyse. Mutta nyt ei ole ollut toiste, joten ei olla huolissaan kovasti. Pitää kuitenkin ottaa puheeksi, ei tuo Figon suu mitenkään priimakunnossa muutenkaan ole…

      Hammaslääkäri on tylsä juttu, mutta nämä on niitä, jotka tosiaan vaan pitää hoitaa. Kiitti tsempistä ♥

      kommentti Kirjoittanut Henna, Friede ja Figo — Touko 19, 2013 @ 9:11 pm

  4. On tuossa ihmeellisiä tapahtumia kerrakseen!

    Täällä ihmeellisin tapahtuma oli varmasti se ell-käynti ja perjantain vessakäyttäytyminen. Nyt näyttää taas tasaisemmalta! (Paitsi että to aamuna meillä on se hammaskivenpoisto)

    kommentti Kirjoittanut Mamma N — Touko 20, 2013 @ 7:29 am

    • Mutta siinä sitä onkin jo kovasti yhden talouden tarpeiksi! Ell-käynnit, vessaoutoudet ja hammasongelmat ei kyllä yhtään ole kivoja…

      kommentti Kirjoittanut Henna, Friede ja Figo — Touko 20, 2013 @ 5:31 pm

  5. Moro, kiitos raposta! Meil ei oo ollut vieraitten jälkeen oikeastaan mitään… ihminen meni takas töi-paikkaan ja oli myös koko lauvvantain poissa. Muuten on laiska ja hiljainen, lukee vaan. Eilen meijän pihalla oli kaksi naapurikissaa. Erittäin rohkeita. Miten voi olla noin seinättömässä paikassa?! Sitä ihmettelen.

    kommentti Kirjoittanut Harmaa — Touko 20, 2013 @ 11:59 am

    • Joo ei mekään ihan ymmärretä, miten ne voi olla seinättömissä paikoissa! Superrohkeita ovat! Tällainen rajallinen ja turvallinen elo on paljon parempaa! Suuri maailma on pelottava. Ainakin Figon mielestä. (Ja ihmisenkin mielestä, ainakin välillä…)

      kommentti Kirjoittanut Friede ja Figo — Touko 20, 2013 @ 5:33 pm

  6. Meilläkin oli kauan sitten sylkijuttu. Mamman sängynpäähän ilmestyi väritön ja hajuton läikkä. Sehän vei mut lääkäriin, mutta ei mussa ollut mitään vikaa, kehuttiin vain kaiken olevan hienosti. Mysteeriksi jäi.
    – Täällä on ollut kaikenlaista hulinaa, jota mun on pitänyt vahtia niin että päikkärit on jääneet vähiin. Nyt voi taas onneksi levätä.

    kommentti Kirjoittanut Minni — Touko 20, 2013 @ 12:16 pm

    • Jos sullakin oli ruokaa hampaankolossa?

      Hyvä kumminkin, että kehuttiin hienoksi! Oikeassa oli eläinlääkäri siinäkin asiassa!

      kommentti Kirjoittanut Friede ja Figo — Touko 20, 2013 @ 5:34 pm

  7. Mystinen sylkiläikkä on tullut meilläkin vastaan, mutta kai niitä vain tulee ja menee ilman kummempaa syytä. Nimeltä mainitsemattomat ihmisetkin joskus kuolaavat päiväunillaan. 🙂

    Ihan kummallista käytöstä tuommoinen lääkkeiden pyytäminen. Ei ehkä kuitenkaan kannata säästää omia lääkkeitään naapurille.

    Pyykkitelineen alla on just kiva. Eilen oli tosi kuuma ja sit pääsi käpertymään kylmänkostean paidan helmaan.

    kommentti Kirjoittanut Mindy ja Susan — Touko 20, 2013 @ 1:54 pm

    • Kuolapäikkärit on joo ihmisen juttu 😀 Muttakun Figo ei nukkunut sillä hetkellä… Mutta nopeasti oli ohi, eikä ole toistunut, niin että ehkei ollut vaarallistakaan.

      Lääkkeiden pyytämistä ei ymmärretä. Mutta ei montaa muutakaan ihmisten asiaa, eipä silti.

      kommentti Kirjoittanut Friede ja Figo — Touko 20, 2013 @ 5:36 pm

  8. Teillä on ollut vipinää!

    Sylkiläikät on meillä ollut Jaakon juttuja, kun sillä on ollut myös niitä hammashommia. Mutta nyt on ollut rauhallista.

    Sen verran outoa on ollut, että mamma on mennyt töihin. Päivällä on siis ollut rauhallista ja nukuttavaa, iltapäivällä sitten vähän enemmän vipinää.

    Ovikello ei ole soinut, mutta ikkunoista kuuluu vaikka mitä ääniä… Ikkunan raossa ja parvekkeella kytätään (myös Sina).

    kommentti Kirjoittanut Pirjo — Touko 20, 2013 @ 4:29 pm

    • Niin, Jaakollahan oli se paha sylki- ja hammasjuttu! Hui, sitä kyllä jännitettiin meilläkin! Hyvä kumminkin, että nyt on ollut rauhallista!

      Onnea töihinpaluun johdosta! Tai oikeastaan varmasti enemmänkin sen johdosta, että koipi on kuntoutunut niin, että sairasloma loppui 😉

      Ikkunoistakin kuuluu kyllä mitä kiinnostavimpia ääniä välillä! Oikeassa ovat kollit ja Sina, kun kyttäävät tarkasti!

      kommentti Kirjoittanut Henna, Friede ja Figo — Touko 20, 2013 @ 5:39 pm

  9. Onpas teillä ollut tapahtumarikasta! Meillä ihmiset kaahottivat paikasta toiseen koko viime viikon ja kissat saivat viettää kissanpäiviä kahdestaan. Ja ruokaa sai vain aamulla ja illalla, omg.
    Hyvä, että teilläkin on sängyn tuuletuksen vahtijat; se jos mikä on tarkkaa puuhaa 😉

    kommentti Kirjoittanut AnnaS — Touko 22, 2013 @ 4:14 pm

    • Sänky on tärkeimpiä huonekaluja, pitää huolehtia, että se pysyy hyvässä kunnossa 😉

      kommentti Kirjoittanut Henna, Friede ja Figo — Touko 22, 2013 @ 4:51 pm

  10. […] sen kuitenkin kunnioittavaksi arvaukseksi. Koiraa veikkasi Mirene. Koirakaan se ei ollut, vaikka on meillä koiraakin tuijotettu. Kiitos kaikille arvanneille yhteisesti ja jokaiselle […]

    Päivitysilmoitus Kirjoittanut Viikon kuvat | Frieden valtakunta — syyskuu 15, 2013 @ 11:02 am


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.