Frieden valtakunta

29 joulukuun, 2013

Joulu meni jo?

Filed under: Valtakunta — Arttu ja Lupsu @ 5:10 pm

No niin. Se on sunnuntai. Tavallinen sunnuntai. Se joulu vissiin meni ja nyt tulee se Uusi Vuosi. Ei tosin ihan olla varmoja koska se on, koska me on ymmärretty, että vuosi vaihtuu silloin, kun ulkona pamahtelee, mutta täällä kyllä pamahteli vähän jo eilen ja tänäänkin on pamahdellut. Niin että vaihtuuko se monta päivää?

Joka tapauksessa se Joulu. Se meni ihan hyvin. Ihmiset vouhottivat vähän ensin, mutta rauhoittuivat sitten. Heti aattoaamuna avattiin ensimmäinen paketti, joka tuli postissa Pirjolta, kolleilta ja Sinalta. Kiitos, siinä oli paljon jännittäviä ja hyviä asioita! Katsokaa vaikka:

DSC_0001

Mielenkiintoista, sanoi Figo!

DSC_0003Totisesti mielenkiintoista!

DSC_0005On kerta kaikkiaan! Uusi Hämähäkki ja kaikki (se muuten on jo mennyt piiloon, mutta kyllä minä sen löydän, ei huolta)!

DSC_0002Siinä ne on kaikki! Kortti, hämähäkki, ruokaa (joka oli hyvää, sanoi Figo, joka sitä on saanut), tuollainen littana hiiri (jonka kanssa Figo meni heti eteiseen keskustelemaan kuka on tässä huushollissa kukakin) ja herkkuja meille kissoille. Ihmiselle oli vihreitä kuulia ja tuollainen tassuriepu, josta ihminen riemastui niin kovasti, että heti rupesi sitä käyttämään! Oli kuulemma hyvä ja tekee siivoamisen hauskemmaksi. Kuvassa näkyvä kissanhäntä ei kuulunut pakettiin.

DSC_0008Ja ne kaikki tavarat oli laatikossa. Sittemmin laatikossa on ollut vuorotellen joko minä tai Figo.

Saatiin me muitakin paketteja. Toisessa oli minttusukkia ja toisessa hiiriä (ei oikeita kylläkään) ja muita sellaisia sekä sellainen keppi, jossa on porkkana päässä! Se on hauska, vaikka oikeastaan meillä porkkana-asiat on Hennan juttu.

Joka tapauksessa kaikkinaisen leikkimisen lisäksi on tehty seuraavia asioita:

DSC_0026Levätty

DSC_0024Pelattu seurapelejä. 

DSC_0011

Nautittu nautintoaineita hillitysti ja sopivia määriä. (Se on minttusukka tuo, aika tujusti kylläkin kissanminttua siinä.)

DSC_0020Ja sitten on levätty vähän lisää!

Sellainen joulu oli se. Ei ole valittamista. Ruoka-ajat eivät muuttuneet ja saatiin vähän erikoisherkkujakin. Sitä joulupukki-tyyppiä ei nähty, mutta ei se haittaa.

Miten teillä muilla meni? Näkyikö tonttuja ja pukkeja?

Advertisement

23 joulukuun, 2013

Hyvää joulua!

Filed under: Ilmoitusluonteinen asia — Arttu ja Lupsu @ 8:43 pm

Huomenna on se Joulu! Se on hyvä aika kiittää meidän kamuja.

*puhe, kröhöm*

Kissakansalaiset ja heidän palvelijansa!

Olette upeaa väkeä! Viisaita, taitavia, kauniita, ovelia, nerokkaita, ymmärtäväisiä, yllättäviä, hassuja, hauskoja ja niin edelleen. Teidän kanssanne on mukavaa. (Ok, me ollaan kissoja ja meillä on reviirit. Paras pysyä omilla reviireillä ettei tule rajariitoja.)

Toisinaan teidän blogeissa on kivoja juttuja ja toisinaan tosi surullisia. Hyvinä päivinä teidän kanssanne iloitaan ja surullisina surraan ja tuetaan. Samoin täällä meillä on joskus kivaa ja välillä ihan kurjaa, jos joku sairastaa. Mutta TE olette aina paikalla! Teiltä on saatu neuvoja, tukea ja apua kurjissa jutuissa ja sitten hyvissä jutuissa olette mukana nauramassa ja iloitsemassa.

Teidän ihmiset on fiksuja ja osaavat kissahommat. Ovat kunnioittavia ja huomioivat herrasväkensä tarpeet ja taipumukset. Ovat loistavia kuvaamaan teidän juttujanne (ihmiset kuitenkin hoitaa pääosin noi kirjoitushommat, kun näppis on suunniteltu sormille eikä tassuille).

Täten haluamme kiittää teitä menneestä vuodesta ja toivottaa teille parasta seuraavalle vuodelle! Kiitos jokaiselle erikseen ja kaikille yhteisesti! Toivottavasti käytte täällä meidän puolella ensi vuonnakin. Me ainakin käydään teidän blogeissa, koska ne on maailman parhaita!

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Me ❤ Te

Friede ja Figo sekä palvelijansa

PS. Muistakaa huolehtia, että saatte riittävästi herkkuja ja muuta tarpeellista spesiaalia nyt jouluna. Älkää kuitenkaan syökö sopimattomia. Olkaa myös varovaisia kynttilöiden kanssa. Niin ja kuusi ei kestä kiipeämistä, on kokeiltu.

DSC_0002

22 joulukuun, 2013

Rauhoittuu, niin varmaan…

Filed under: Valtakunta — Arttu ja Lupsu @ 8:34 pm

Hyvää sunnuntaita taas! Meidän ihminenhän lupasi viime viikolla, että alkaa rauhoittua, ja minä epäilin, että ei taida käydä niin. Olin oikeassa. Tai nyt se on sentään pysynyt melko rajoitetulla alueella rymistelynsä kanssa, mutta rymistellyt on. Eilen oli rymistys ja IMURI tuulikaapissa ja tänään oli rymistys ilman imuria saunassa! Taas se on luvannut, ettei enää paljon metelöidä, mutta en usko. Olkoon, kunhan me saadaan nukkua päivällä. On kyllä saatukin, ei se koko päivää ole mesonnut.

Lisäksi on tuotu tavaroita. Sellainen kori tuotiin tuonne kylppäriin. Ensin se oli eteisessä kumollaan, että me saatiin Figon kanssa hyväksyä se.

DSC_0012 DSC_0018

Figo testaa.

DSC_0023Kelpaa.

Nyt ei paljon keritä enempää, koska meillä on vieras. Ja sitä paitsi ruoka-aikakin alkaa olla. Figo on kuitenkin tänäänkin vähän viettänyt hauskoja hetkiä tonttunsa kanssa. Tontulta tuli jo osa vanuista ulos…

Hyvää joulun odotusta! Varsinainen ”joulukortti” tulee myöhemmin.

Olkaa kissoiksi, ja koittakaa pysyä rauhallisena vaikka teidän ihmiset on outoja!

21 joulukuun, 2013

Figo ylpeänä esittää

Filed under: Valtakunta — Arttu ja Lupsu @ 12:21 pm

Tonttu!

(Se vihreä…)

DSC_0037

DSC_0036 DSC_0034 DSC_0031

15 joulukuun, 2013

Ei vain rauhoitu!

Filed under: Valtakunta — Arttu ja Lupsu @ 7:35 pm

Hyvää sunnuntaita taas! Täällä meillä ei ole rauhoittunut tämä touhu vieläkään. Tai rauhoittui hetkellisesti, mutta taas nyt viikonloppuna on ollut kauhea vouhotus! Eilen kävi vieras (tai tuttu, ei meillä ihan vieraita ihmisiä käy ikinä). Sitä varten meidän ihminen leipoi. Sillä tulevalla joulullakin on kyllä vissiin jotain tekemistä sen kanssa, koska nämä kuulemma oli pipareita ja joulutorttuja. Ei kiinnostavia näin kissan näkökulmasta. Ja tänään se vasta ryskäsi! Ensin aamulla teki jotakin Laatikoita. Se kuulosti asialliselta, mutta ne ei kuitenkaan valitettavasti olleet pahvilaatikoita tai muita, joista olisi iloa kissoille. Näihin keiteltiin erilaisia asioita kattiloissa. Ilmeisesti sitä ei saa tehtyä kolistamatta kattilankansia, mitä etenkin Figo moitti suuresti (meni sänkyyn Hennan paikalle peiton alle piiloon). Sitten kun se viimein lopetti sen touhun, se rupesi taas nousemaan tuolille ja nykimään verhoja! Aiemminhan se teki samaa, mutta silloin olohuoneessa, nyt oli makuuhuoneen vuoro. Jos joku asia on huolestuttavaa, niin se kun ihminen nousee tuolille! Se on kerta kaikkiaan mahdoton tilanne.

No nyt se on rauhoittunut, ja sanoi että nyt ei enää rymistellä tai muuten outoilla ennen joulua. Tiedä sitten pitäisikö uskoa.  Joka tapauksessa syytä olisi, koska me ollaan Figon kanssa aivan uupuneita. Katsokaa vaikka:

DSC_0009

Me ollaan aivan uuvuksissa!

DSC_0006

Niin uupuneita, että mulla aivan takatassukin kipristyy!

Mutta nyt pitää lopettaa, kun täytyy levätä. Onko teidän muiden ihmiset olleet kummallisia?

8 joulukuun, 2013

Paheksumme

Filed under: Valtakunta — Arttu ja Lupsu @ 7:57 pm

Hyvää sunnuntaita taas!

Viikko on ollut pääasiassa hyvä ja olemme olleet terveitä, iloisia ja taas kuulemma välillä mahdottomia. Tyytyväisiä myös.

Mutta nyt viikonloppuna on ollut paheksuttavaa! Perjantai oli vielä hyvä päivä. Se oli se itsenäisyyspäivä ja ihminen oli kotona. Se on oikein. Rauhallinen päivä oli, ruokahuolto toimi ja nukuttiin Figon kanssa piväunia ihmisen sylissä pitkät pätkät. Mutta eilen! Ihminen lähti aamulla ja tuli vasta iltapäivällä! Melkein yhtä pitkään oli poissa kuin työpäivinä, vaikka oli lauantai! En hyväksy! Ruoat tuli kyllä  suurinpiirtein ajallaan, mutta kuitenkin. Minä järkytyin tästä poissaolosta niin, etten päästänyt ihmistä ollenkaan silmistäni koko loppuiltana! Mutta siitä selvittiin sillä, että lopulta mentiin nukkumaan saman peiton alle.

Mutta tänään sitten! Tänäänkin on tapahtunut! Ensiksikin meillä kävi vieraita. Tai tuttuja ne on, hyviä vieraita. Toinen niistä, mieshenkilö, kylläkin meinasi käydä liian tuttavalliseksi, ja mun piti sitä muistuttaa, mutta noin muuten ovat hyviä vieraita. Rauhallisia ja arvostavat kissoja. Mutta sen jälkeen kun ne vieraat lähtivät, Henna tuli ehkä hulluksi! Rupesi taas rymsteeraamaan! Vei ruokaa pihalle ja piti pakastimen ovea auki, vaikka se aina miesihmiselle ilmoittaa, että ”älä pidä jääkaapin/pakastimen ovea auki”. Se selitti, että ”pitää sulattaa pakastin ennen joulua” ja rupesi kolistelemaan ja lotraamaan vesien kanssa. Figo ei tykännyt sellaista sunnuntaipäivän tärvelemisestä ja rymistelystä ja meni sohvalle peiton alle piiloon!

DSC_0006

Figo paheksuu.

Mutta niistä asioista on nyt selvitty. Nyt väsyttää sitten, kun koko päivä on mennyt ihmistä vahtiessa.

DSC_0011

Figoa väsyttää.

Niin että nyt meidän pitää nukkua paljon. Ja saada erityisen paljon ruokaa, että palaudutaan kunnolla!

Mitä teille muille kuuluu?

1 joulukuun, 2013

Sunnuntai

Filed under: Sairastukset, Valtakunta — Arttu ja Lupsu @ 1:14 pm

Hyvää sunnuntaita kaikille jälleen!

Oikeastaan tänä sunnuntaina meillä piti olla Matkakertomus kerrottavana, mutta eipäs olekaan! Sen sijaan on ruoka-asioita taas. Kävi nimittäin sillä tavalla, että meidän piti perjantaina lähteä reissuun koko porukan ja tulla tänään takaisin. Ei lähdettykään (paitsi miesihminen), koska mulla ja Figolla tuli molemmilla vatsa kipeäksi! Mutta aloitetaanpa alusta. Sopii lopettaa lukeminen, jos ei kiinnosta sairaskertomukset.

Me saatiin torstaina toisenlaista kanaa ruuaksi. Sen piti olla kanaa, koska mun ruokavalio pitää sisällään pääasiassa kanaa sen allergiajutun takia (saan minä muutakin, mutta se ei liity tähän). Nyt joka tapauksessa se torstainen kana oli vähän erikoista. Ihmiset (myös miesihminen, joka sentään tietää liharuuista, koska se syö niitä) oli sitä mieltä, että liekö se kanaa lainkaan! Ihan hyvältä se silloin kyllä maistui, Figonkin kuppi tyhjeni aivan ennätyksellistä vauhtia. Perjantaiaamuna kuitenkin sattui vatsaan. Figo ei halunnut mitään, ei edes jogurttia! Ei halunnut nousta edes sängystä. Paitsi vessaan sillä oli kylläkin kiireellistä asiaa… Minullekaan ei oikein tahtonut aamupala maistua, mutta söin kuitenkin vähän. Figokin kuitenkin päivällä piristyi jo, ja ihminen pakkasi jo meidän matkalaukun (muttei omaansa, koska tärkeimmät asiat pakataan ensin). Sitten kuitenkin kävi ilmi, että vatsat eivät olleet rauhoittuneet, vaan Figoa jouduttiin jopa vähän pesemään ja minullakin tuli kiire laatikolle. Figon vatsa rauhoittui seuraavana yönä muutamien laatikolla käymisten jälkeen, ja minun vasta eilen! Sain sitä kamalaa Attapekt-ainettakin, Figolla meni lopulta ohi ilman sitä. Nyt ollaan sentään jo aivan kunnossa.

(Nyt voi jatkaa lukemista nekin jotka eivät ole kiinnostuneita wc-asioista.)

Eilinen meni siis pääosin nukkuessa, mutta tänään on jo viritelty rallejakin. Ja tänään on ruoka maistunut taas melkein entiseen tapaan, ihminen kävi heti perjantaina hakemassa oikeanlaista ruokaa meille. Ei pitäisi tehdä muutoksia toimiviin systeemeihin, niin se on!

Muu osa viikkoa on ollut tavallinen, paitsi että ulkona on taas aivan valkoista! Kävin yhtenä iltana vähän parvekkeella kun sitä valkoista satoi ja voi rotta se oli kylmää! Piti ankarasti ravistella tassuja!

Loppuun vielä pari kuvaa.

DSC_0004Figon etukäpälät tänä aamuna. Se laittoi ne tuolla tavalla sievästi päällekäin!  

DSC_0003Puhdistus.

DSC_0004Jo riittäisi se kuvaaminen, pitäisi nukkua päiväunet!

Mitä teille muille kuuluu? Olettehan te olleet terveitä ja iloisia?

 

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.