Frieden valtakunta

maaliskuu 16, 2014

Siivekäs ja haaste

Filed under: Haasteet ja plakaatit, Valtakunta — Friede @ 5:53 pm

Hyvää sunnuntaita kaikille!

Tälläkään viikolla ei ole erikseen kerrottavaa muuta, kuin että poikkeuksellisesti meillä on nähty ihmisiä, jotka eivät asu meillä. Eilen oli jopa sellainen, jota me kissat ei oltu ennen nähty. Aiemmin viikolla kävi tuttuja. Minä olin jopa niin vieraanvarainen, että menin sen syliin enkä sähissyt ollenkaan. Taisi olla ensimmäinen kerta.

Mutta täytetäänpä tällainen haaste, joka on saatu jo aiemmin Just Kittying -blogista:

SÄÄNNÖT

♥ Kerro, keneltä sait haasteen
♥ Ensimmäinen kuva on tärkeä kuva tai pieni kollaasi blogistasi
♥ Haaste ne, jotka mainitset haasteessa

Tämän blogin ensimmäinen kuva oli tuo:

DSC_0007

Vuodatuksen blogissa taas ensimmäinen kuva taisi olla tämä. Se otettiin mun yksivuotispäivänä.

IMG_2356

Sitten taas ensimmäinen Figosta blogissa julkaistu kuva on tämä. Siinä Figo oli ihan äsken tullut meille asumaan!

IMG_2600

Meidän nykyhetken ulkomuoto on nähtävillä myöhemmin tässä postauksessa.

YLEISTÄ

Milloin perustit blogisi?

Tämä blogi perustettiin elokuussa 2012, kun Vuodatus oli hukannut kaikki kuvat. Sitä ennen oli blogi vuodatuksessa toukokuusta 2008 saakka ja sitä ennen mun kasvattajan sivuilla siitä asti kun olin syntynyt!

Mistä blogin nimi tulee?

Mun nimestä! Ja siitä että minä kuitenkin olen täällä valtaapitävänä kissana!

Mikä on nimimerkkisi tarina?

Se on mun kutsumanimi!

ARKISTO

Näytä jokin vanhoista bannereistasi

Ei meillä oo sellaisia.

Viimeisin kommentti, joka sai sinut hymyilemään

Me tykätään kaikista kommenteista, koska meillä ei ole koskaan ollut asiattomia kommentoijia!

Muutama kuva eri vuosilta

Kts. esim. aiempi kollaasi. Lisäksi näytin tältä silloin, kun Henna tapasi mut ekan kerran. (Kuva: Rollick)

Friede_5vk_12

Nyt näytän tältä.

DSC_0013

Postaus, josta olit erityisen ylpeä. 

Emmää tiedä. Nää on kaikki ihan tavallisia vaan.

Postaus, joka oli kuukauden suosituin.

Kuvapostaus, jossa myös kerrottiin Figon edellisestä eläinlääkärikäynnistä ja katsottiin kissaohjelmaa.

Postaus, jonka haluat kaikkien näkevän.

Ihmisen eläinsuojeluvuodatus, koska hommat pitää hoitaa oikein ja kunnollisesti!

SEKALAISIA

Oletko koskaan tehnyt teemaviikkoa?

En

Onko sinulla yhteistyökumppaneita?

Ei

Oletko ikinä ollut blogitapahtumassa?

En, enkä menekkään, koska kissoilla on reviirit, joilta ei poistuta. Ihminen saa mennä edustamaan jos haluaa. Ei se kyllä vielä koskaan ole ollut.

TILASTOT

Kävijämääräsi tällä hetkellä?

N. 200 viikossa.

Lukijamääräsi tällä hetkellä?

Missä se sanotaan?

Sivujen katseluja tällä hetkellä?

21 218. Ajatelkaa miten paljon!

LUKULUETTELO

Blogi, jonka postauksia odotat eniten?

Ne on lueteltu tuossa sivupalkissa kaikki!

Blogi, joka on luettelon ensimmäinen ja viimeinen?

Ne on aakkosissa. Adela ja Heron on ensimmäiset ja Sulo ja Robert viimeisenä.

Blogi, johon liityit lukijaksi viimeksi?

Me ei varmaankaan olla liitytty lukijaksi mihinkään.

KUVIA

Näytä kolme tärkeää kuvaa blogistasi.

Friede_5vk_12 IMG_2600 DSC_0004

Kiitos tästäkin haasteesta KissaKaramelli ja NeitiCassinen! Ei haasteta nyt varsin erikseen ketään, vaikka olihan tuossa mainintoja 😉 Yksi haaste meillä vielä on jonossa. Sen meille antoi Kynsilaukkaajien Onni, ja siihen palaamme myöhemmin!

****

Sitten lopuksi vielä tämän viikon siivekäs. Ylpeänä esitämme: ötökänpyydystys!

DSC_0011 DSC_0007 DSC_0010 DSC_0001

Hyvää sunnuntain jatkoa kaikille! Olkaa kissoiksi ja pitäkää toisistanne hyvää huolta!

Advertisements

24 kommenttia »

  1. Ihan mahtava metsästysoperaatio!
    Ihanaa nähdä pentu- ja nuoruuskuvia ❤ Tietysti te olette huippusöpöjä nytkin, mutta… pennut on pentuja ❤

    kommentti Kirjoittanut Saila — maaliskuu 16, 2014 @ 7:06 pm

    • Metsästysoperaatio oli joo hyvä, mutta noissa ötököissä on se vika, että ne ei oikein kestä hyvin. Mutta iakansa se on kivaa kyllä!

      Ja pennut on söpöjä. Isotkin kissat tietty on, mutta pennut erittäinkin. Kissanpennut ❤

      kommentti Kirjoittanut Friede ja Figo — maaliskuu 16, 2014 @ 7:24 pm

  2. Voi miten pieniä pienet ovat pienenä! 😻
    Hauska haaste! On ollut ilo tuntea teidät pitkään. Teillä on ollut vuosien varrella paljon painavaa sanottavaa, ja teidän palveluskuntanne on esimerkillinen. Ja komeita oceja katsoo mielikseen, varsinkin kun tuo Friede on niin sanavalmis 😸

    kommentti Kirjoittanut Pirjo — maaliskuu 16, 2014 @ 7:24 pm

    • Pienet on 😻 ai että miten pieniä ja täydellisiä ovatkin!

      Kiitämme kehuista! Teidätkin on ollut ilo tuntea pitkään! Ihanat kollit ja Sina ja totisesti erittäin hyvä ja kunnioitettava palveluskunta. Kollit ainakin tuntuvat puhuvan vähän, mutta sitäkin enemmän asiaa, muistaen esimerkiksi Leon taannoiset elämänohjeet 💕
      Sopii se haaste teidänkin ottaa mukaan, jos huvittaa 😉 Joka tapauksessa rapsutuksia kolleille ja Sinalle ja hyvää tulevaa viikkoa!

      kommentti Kirjoittanut Henna, Friede ja Figo — maaliskuu 16, 2014 @ 7:32 pm

  3. Me ei olla luettu tätä blogia kovin pitkään, mutta ollaan mietitty, oletteko sukua keskenänne? Mistä te tulette? Miten vanhoja te olette? Friede on ilmeisesti tyttö, Figo poika ja Figo leikattiin vasta äskettäin, mutta Friede jo aikaisemmin?

    kommentti Kirjoittanut Pauliina & Naava — maaliskuu 16, 2014 @ 7:47 pm

    • Hei vain ja tervetuloa! Nämä perustiedot voisi kyllä tosiaan kirjoittaakin näkyville. Hyvä että kysyitte!

      Friede (Rollick Running Free) on tosiaan tyttö, syntynyt 2007 Turussa. Kasvattaja on Rollick-kissala, mutta pentue oli sijoituspentue ja siksi syntyi eri paikkakunnalla kuin varsinainen kasvattaja. Anu, jonka kotona Friede on syntynyt, on myöhemmin kasvattanut muutaman pentueen Ermintrude-nimellä. Figo (Bluenote Forza Azzurro!) taas on syntynyt 2008 Helsingissä. Molempien rotu on ocicat, mutta hyvin läheistä sukua ne eivät ole.

      Friedelle tosiaan tehtiin sterilointileikkaus elokuussa 2008, kun kuukausi aiemmin perheeseen oli tullut Figo. Koska tarkoitus ei ollut kasvattaa pentueita, ei voinut pitää leikkaamatonta tyttökissaa ja kollia samassa huushollissa kovin pitkään! Figo taas leikattiin vasta nyt (miltei 6 vuoden iässä) siksi, että se ei huudellut tai merkkaillut ikinä, eikä se ulkoile vapaana, joten ei ollut mitään tarvetta leikata. Nyt leikattiin sitten muista syistä. Pentueita ei ole silläkään.

      Sopii kysyä lisää tai antaa ehdotuksia mistä haluatte tietää lisää!

      kommentti Kirjoittanut Henna, Friede ja Figo — maaliskuu 16, 2014 @ 8:02 pm

  4. Eeeee pentukuvia, mun sydän! Arvostan tietysti kaikkia kissakokoja, mut pennut ❤ :-)))

    kommentti Kirjoittanut Zepa — maaliskuu 16, 2014 @ 7:57 pm

    • Nitrot!

      Mutta joo, kissanpennut saa ihmisen liikuttumaan kyyneliin ja sielun menemään ruttuun ♥

      kommentti Kirjoittanut Henna, Friede ja Figo — maaliskuu 16, 2014 @ 8:04 pm

  5. Hienoja kuvia – erityisesti pentukuvat! ♥♥♥

    kommentti Kirjoittanut Bertta, Coco ja Emäntä — maaliskuu 16, 2014 @ 8:08 pm

  6. Oottepa te olleet joskus pieniä! ❤

    kommentti Kirjoittanut Mirene — maaliskuu 16, 2014 @ 9:09 pm

    • Joo, on me oltu hyvin pieniä! Niinkuin Kajsa ja Devikin!

      kommentti Kirjoittanut Friede — maaliskuu 16, 2014 @ 9:13 pm

  7. Voi kuinka suloinen baby Friede ♥. Näytät ihan oikealta villikissalta, mutta kuitenkin kiltiltä semmoiselta ja varsikin pörröiseltä. Te kumpikin olette niin siroja ja sulavalinjaisia ♥.

    Meillä henkilökunta parhaansa mukaan sabotoi ötökän metsästystä, koska Robertilta tulee aina ykä (jos se syö ötökän) ja mua pelottaa se yökkiminen 😀 T: Sulo

    kommentti Kirjoittanut AnnaS — maaliskuu 16, 2014 @ 9:09 pm

    • Yööök-ötököitä! Ei sellaisia pidä sitten syödä! Ja se on kyllä aika huolestuttavaa, kun kaverilla on huono olo.

      Kiitos kehuista myös!

      kommentti Kirjoittanut Friede — maaliskuu 16, 2014 @ 9:15 pm

  8. Kiitos kun osallistuitte! Ihania kuvia (erityisesti nautin kuvapostauksen tassuista ♥) Myös bonus oli sykähdyttävä, ja niin tutun näköinen tilanne (kaksi naamaa uteliaana)

    kommentti Kirjoittanut Me Like — maaliskuu 16, 2014 @ 10:14 pm

    • Olkaa hyvät!
      Tassut on aina yhtä ihania ♥

      kommentti Kirjoittanut Friede — maaliskuu 17, 2014 @ 6:38 am

  9. Eipä ole ollenkaan ihme, että noin söpöistä on kasvanut noin kauniita! ♥

    kommentti Kirjoittanut Mamma N — maaliskuu 17, 2014 @ 8:17 am

    • Söpöistä kissanpennuista kasvaa kauniita kissoja! Ja muunlaisia kissanpentuja ei olekaan kuin söpöjä!

      kommentti Kirjoittanut Friede — maaliskuu 17, 2014 @ 9:17 am

  10. Me tykättiin tässä ihan kaikesta, mutta sielu rutussa ja tippa linssissä katellaan noita pentukuvia ♥ Miten voi kissavauvat olla noin täydellisiä?

    kommentti Kirjoittanut Taru — maaliskuu 17, 2014 @ 9:04 pm

    • Pikkukissoilla on sellainen vaikutus kissatäteihin ja vähän muihinkin ihmisiin 😉 Ja ajattele, kun tuo pikkuruinen Friede otti vielä päikkäritkin mun sylissä heti eka tapaamisella! En melkein uskaltanut hengittää ettei se vaan häiriinny! Figo oli pikkupentuna(kin) ujompi, mutta voin vannoa että se oli ihan yhtä söpöinen pikkupoika ♥

      kommentti Kirjoittanut Henna, Friede ja Figo — maaliskuu 17, 2014 @ 9:36 pm

  11. Olipa mukavaa luettavaa ja varsinkin katsottavaa♥♥♥! Aivan ihania kuvia! Jäämme odottelemaan vastauksia Onnin haasteeseen 🙂

    kommentti Kirjoittanut mama — maaliskuu 18, 2014 @ 11:51 am

    • Kiitos ♥

      Onni olkoon huoleti, vastaukset tulevat kyllä ajallansa 😉

      kommentti Kirjoittanut Friede — maaliskuu 18, 2014 @ 12:13 pm

  12. IIk, ihania pentukuvia! ♥
    Teilläpä on ollut hyvin ötöjä metsästettävänä, meillä ei ole vielä yhdestäkään havaintoa. Mindy jo odottelee niitä partsilla.

    kommentti Kirjoittanut Mindy & Susan — maaliskuu 22, 2014 @ 2:48 pm

    • Tällä viikolla ei olekaan ollut ötöjä metsästettäväksi! Voisi niitä olla.

      kommentti Kirjoittanut Friede — maaliskuu 22, 2014 @ 3:38 pm


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.