Frieden valtakunta

31 toukokuun, 2014

Älykäskin?

Filed under: Valtakunta — Arttu ja Lupsu @ 5:37 am

Uutisen mukaan kissaihmiset erilaisia kuin koiraihmiset.

”— he ovat ennemmin neuvokkaita kuin sääntöjä noudattavia.”

Senköhän takia ne on niin vaikeita opettaa kunnollisten kissojen tavoille? Niinkuin ruoka-ajoille ja muille rutiineille? Tuohon älykkyysjuttuun en tiedä sanoa, koska olen kissa, ja ihmisten älykkyys on eri kuin kissojen.

Advertisement

25 toukokuun, 2014

Omituisuuksia

Filed under: Valtakunta — Arttu ja Lupsu @ 3:34 pm

Hyvää sunnuntaita kaikille!

Pääosin meidän viikko on ollut ihan tavallinen, mutta on tapahtunut kummiakin taas. Aluksi kuitenkin kerrottakoon, että Figon varpaaseen laitetaan enää kerran päivässä antibioottitippa ja sitten sillä on se pilleriantibio. Fucidermiä ei enää laiteta, eikä sen täydy käyttää sukkaa koko ajan! Varpaat näyttää jo ihan hyvältä, mutta antibiootteja pitää vielä syödä kuulemma yli viikon.

Enimmäkseen on ollut ihan rauhallista ja lämmintä. Mutta eilen kuulkaa tapahtui sellaista, mitä ei ole tapahtunut vielä ikinä! Kyllä oli pienellä kissalla kestämistä taas! Tänne tuli vieraita. Ne on käyneet ennenkin, ja ovat ihan hyviä vieraita (rauhallisia ja kunnioittavat kissoja, eivätkä juuri koske jos ei anneta lupaa). Mutta nyt! Niillä oli mukana sellainen omituinen olento! Figo katsoi viisaammaksi pysyä vaatekaapissa ja olla tulematta lainkaan esille, ja se totisesti oli viisas päätös! Minä kävin varovasti katsomassa, mutta palasin äkkiä ihan matalana makuuhuoneeseen.

DSC_0209 - Versio 2

Omituinen olento. Vielä sentään hiljaa.

Ihminen selitti, että se oli ihmisenpoikanen. Haisi oudolta. Mutta vielä siitä selvittiin (kun minä siis olin varalta makuuhuoneessa koko ajan, ja tämä outo tyyppi ei tullut makuuhuoneeseen), kunnes se rupesi pitämään meteliä! Silloin mulla meni häntä pörröön ja piti tulla varovasti katsomaan, että mikä ihme. Ihminen ohjasi mut takaisin makuuhuoneeseen, ja laittoi jopa oven kiinni (mikä oli ihan hyvä tässä tapauksessa, vaikka yleensä ovien pitää olla auki). Kerroin kyllä meidän ihmiselle, että tämä ei nyt yhtään käy tämmöinen.

Ei ne sentään kovin kauan olleet, mutta vielä pitkään sen jälkeenkin, kun olivat menneet pois, mun piti kulkea matalana ja varovasti. Oli kyllä aika rasittavaa. Muuten varmaan olisikin tullut maailmanloppu, niin kovaa meteliä se piti! Varmaan olisi ollut mun koko elämän metelit kerralla, ellei meillä olisi kerran ruvennut palovaroitin soimaan kun ihminen oli poissa. Siitä lähti vielä pahempi ääni, mutta ei tuo kauas jäänyt.

No siitä selvittiin. Ja ilmeisesti ihminenkin oli vähän samaa mieltä mun kanssa, kun se totesi, ettei kyllä sellaista omaksi ottaisi (mikä tiedoksi mm. sukulaisille, toim. huom.). Kerrankin me ollaan jostain samaa mieltä ihmisen kanssa!

Sen lisäksi Figolla on ollut pari kertaa hankalaa, kun on kuulunut se Ukkonen. Figo pelkää Ukkosia. Tänäänkin vähän, mutta ei vielä paljon. Voi kuulemma tulla paljonkin jyrinää vielä. Saisi olla tulematta, sanon minä, on jo riittävästi ollut tälle viikonlopulle!

Loppuun pari kuvaa vielä. Ihminen on tällä viikolla joutunut useana päivänä odottamaan sängyn petauksen kanssa.

DSC_0189

Tämä on varattu. Katsotaan sitä petausta syksymmällä.

Ja naapuruston tapahtumat ei jää huomaamatta Figolta, jolla on hyllyn päällä virallinen tarkkailupiste.

Virallinen kerrostalokyttääjä

Virallinen kerrostalokyttääjä

Että sellaista meillä! Mitä teille muille kuuluu? Toivottavasti teillä on ollut rauhallista!

Ai niin, Kynsilaukkaajilta saatiin kahteenkin kertaan haaste. Siihen paneudutaan kyllä ihan lähiaikoina!

19 toukokuun, 2014

Hyvää syntymäpäivää

Filed under: Ilmoitusluonteinen asia, Valtakunta — Arttu ja Lupsu @ 8:08 am

 

Hyvää syntymäpäivää Friede!

DSC_0183

Seitsemänvuotias kissa

PS. Onneksi sinä et (ainakaan toivottavasti!) joudu syntymäpäivänäsi eläinlääkärille, niin kuin minä jouduin omanani! ~Figo

18 toukokuun, 2014

Kesäinen sunnuntai

Filed under: Valtakunta — Arttu ja Lupsu @ 4:02 pm

Hyvää ja lämmintä sunnuntaita kaikille!

Tällä viikolla me on ensinnäkin toivuttu siitä viime viikonlopun rasituksesta. Maanantaina Figo ja ihminen kävivät eläinlääkärillä, jossa Figo sai toisia tippoja tulehtuneisiin varpaisiinsa. Nyt sille laitetaan illalla antibioottitippoja ja aamulla sitä Fuciderm-geeliä, mitä mun kutinoihinkin on laitettu. Niin ja Figon varpaita putsataan kahdesti päivässä. Sitten keskiviikkona oli soittoaika, ja Figo sai vielä antibioottipilleritkin! Niitä sen pitää syödä 20 päivää kahdesti päivässä! Figo on kyllä siitä outo, että sen mielestä ne antibiootit on hyviä ja se syö ne ihmisen kädestä ihan itse, voitteko kuvitella! Lääkkeet ei haittaa, mutta se sitä kyllä tympäisee, että pitää käyttää sukkaa! Tosin saa se välillä olla ilman sukkaakin, jos on tiukka valvonta. Kun pitäähän Figon päästä välillä ojentelemana jalkojansakin kunnolla!

Muuten meillä on ollut rauhallista. Ja tänään lämmintä. Tähän liittyy kuvia. Me aloitettiin heti aamusta parvekkeella, ihminen vei sinne oman ”aamiaisensa”.

 

DSC_0188

Me Figon kanssa tähystettiin lintuja. Nyt onkin tipu-tv:ssä jatkuvaa lähetystä, kun niiden kevätpuuhat tuottivat tulosta ja nyt on pesänhoitopuuhaa kovasti meidän räystäällä.

DSC_0189

Tuollakin päin on lintuja ja sirkutusta. Ennen seinän takana oli koira, mutta ne muutti syksyllä pois.

DSC_0184

Ihmisen ”aamiainen”. 

Tipu-tv:n tilanteen selvityksen jälkeen siirryttiin vuoteeseen päiväunille. Petiä ei tehty tänäpäivänä, vaikka ihminen on sitä mieltä, että se pitäisi oikeastaan pedata joka päivä.

DSC_0192 DSC_0194 DSC_0195

 

Ja nyt iltapäivällä Figo siirtyi tuohon kiipeilytelineeseen keräämään auringonsäteitä. Aika lämpimäksi se kyllä lämpenee tuossa. Kuvassa näkyy myös se typerä sukka, jota sen nyt pitää käyttää.

 

DSC_0197

 

Että sellaista meillä. Nyt ei siis ole valittamista ja ihminenkin on enimmäkseen käyttäytynyt hyvin. Ruoka-ajoista on huolehdittu tarkasti ja rutiinit on säilyneet muutenkin.

Onko teillä muilla ollut lämmintä ja mukavaa?

Ai niin, ja lopuksi vielä toivotetaan Ilona tervetulleeksi blogimaailmaan. Vilkas ja reipas tyttö näyttää Ilona olevan, vaikka ujokin. Ja nätti kuin mikä! Tervetuloa Ilona, toivomme että voitaisiin olla kavereita. Tälleen etänä, kun meillä on reviirit, jotka ei saa sekoittua. Harmaa varmaan aikanaan selittää sulle nää blogikaverijutut, kunhan pääsette siihen asti.

11 toukokuun, 2014

Rottuuksia ja kritiikkiä

Filed under: Valtakunta — Arttu ja Lupsu @ 7:13 pm

Hei vain kaikille! Se on viikkotiedotuksen aika.

Nyt on niin, että meidän ihminen on käyttäytynyt huonosti. Torstaihin asti meni ihan hyvin. Torstaina meidät laitettiin koppaan (joka oli Figon mielestä ihan kauheaa, se oli ihan vähällä saada sydänhalvauksen). Ei kuitenkaan menty eläinlääkärille tällä kertaa, vaan kauas. Ihminen sanoo, että Vantaalle. Me on oltu siellä ennenkin. Siellä sitten oltiin, ja eilen tultiin pois. Mulle nyt on silleen aika sama missä ollaan, kunhan ruokahuollossa ei tapahdu katkoksia ja on hiekkis ja muut perustarpeet, mutta Figolla oli aika rankkaa. Tai on sekin välillä reipas, mutta aika paljon se on myös piilossa. Lähinnä liikkuu öisin, kun ei ole niin suurta vaaraa joutua takaisin koppaan. Se paikka ei ole paha ollenkaan, mutta näissä reissuissa on yleensä se ongelma, että ruokailut myöhästyy ja on niitä kuljetuksia! Tipu-tv siellä on aika huono, mutta toisaalta siellä näkyy ikkunasta niitä, mitä ihmiset sanoo lentokoneiksi. Ne on aika jänniä.

Tällä kertaa tapahtui kuitenkin seuraavia rikkeitä. Kaikki on Hennan syytä.

– Torstaina joutui olemaan kopassa ja päivän välipala oli vähän myöhässä. Iltapala oli ajallaan, mutta nukkumista edeltävä välipala oli pahasti myöhässä, kun ihminen oli jossakin ja tuli vasta yhdentoista aikaan. Se iltavälipala kuuluu saada yhdeksältä!

– Perjantaina oli aika hyvä. Ei moitittavaa.

– Lauantai oli kaikista pahin! Aamupala oli vähän myöhässä. Sitten ihminen meni päivällä tuonne juttuun, josta se näköjään aamulla oli kertonut. Meillä jäi välipala saamatta. Sitten se tuli, kun olisi pitänyt saada iltaruoka, mutta ei saatu ruokaa vaan jouduttiin koppaan! Sitten tultiin kotiin ja vasta iltavälipalan aikaan saatiin ruokaa! Jäi siis kaksi kokonaista ruokaa saamatta! Kun kuulemma ei voi syödä ennen autoilua, ettei tule paha olo. Ei ole kyllä koskaan tullutkaan.

Tänään sitten onkin ollut rauhallisempaa. Nukuttiin hyvin myöhään ja herättiin seitsemän aikaan. Sen jälkeen on nukuttu ja ruoka-aikoina syöty. Tipu-tv:tä piti vilkaista vähän, mutta silloinkaan Figo ei oikein jaksanut pitää silmiään auki.

DSC_0181

Varpuslähetystä tipu-tv:ssä.

Ja kaiken huippu on se, että Figo-parka joutuu taas kuuelmma eläinlääkärille! Sillähän oli se tulehdus varpaissa, ja toinen varvas ei parantunut sillä viimekertaisella hoidolla. Toinen parani, mutta sitä toista pitää kuulemma käydä näyttämässä taas. Figo-parka.

Niin että ellei nämä rikkeet rupea loppumaan, niin anon turvapaikkaa jostain muualta! Välillä se on ihan kohtalainen ihminen, ja sitten se keksii kaikki tyhmyydet samalla viikolla! Pyh sanon minä!

Mitä teille muille kuuluu? Onko teidän ihmiset olleet kiltimpiä?

 

PS. meidänkin ihminen on kyllä ihan hyvä nukkuma-alusta vieläkin. Silloin se harvemmin typerehtii oikein paljon. Ja ruokamäärissä ei ole valittamista.

Korkeasaaressa

Filed under: Palveluskunta, Valtakunta — Arttu ja Lupsu @ 10:24 am

Ihmisen höpinät ja jumalaton määrä kuvia

Olimme loppuviikosta reissussa. Friede saa kertoa oman näkemyksensä kunhan on toipunut rasituksista, mutta minä kerron nyt muusta. Nimittäin tulin osallistuneeksi Naukulan mamman organisoimaan bloggarien tapaamiseen Korkeasaaressa! Päivä alkoi sillä tavalla, että Brunberg oli muistanut porukkaamme suukoin ja Naturealta saatiin tuliaisia vietäväksi kotona odottaville (ja arvatenkin nälkäisille) kotikissaeläimille. Päivä oli mukava. Tuntui vähän hassulta tavata blogituttavia, mutta kissaihmiset on mukavaa väkeä. Mukavia ovat siitäkin huolimatta, että eräs bloggaaja kertoi aikanaan etsineensä netistä tietoa siitä miten kissaa hoidetaan, ja todenneensa kaikki kissaihmiset hulluiksi. Tai ehkä se johtuukin juuri siitä?

Joka tapauksessa kissoista aloitettiin.

Leijona on kuulemma varsin laiska kissa. Tämä ei ollut iltapäivän aikana kylkeään kääntänyt.

Tiikeri oli vähän pirteämpi. Nosti sentään päätään. On siinä kissalla ja kissan tassuilla kokoa!

Metsäkissaa hermostutti.

Manuli näytti happamalta. Se kai kuuluu manuliuteen. Kun riittävän soma, on soma myös näyttäessään happamalta!

Jos laitan silmät tiukasti kiinni, voisitko kadota sillä aikaa?

Ei! Siellä sitä ollaan vieläkin!

Pikkupanda on hyvin soma otus!

Kun on riittävän soma, näyttää hyvältä myös syödessään sitkeää ruokaa!

Sitten muihin eläimiin.

Metsäpeuranvasalla oli ikää vasta muutama päivä!

Hanhea käskettiin väistämään. Hän oli vartiossa kun toinen hautoi.

Berberiapina istui tolpan nenässä. Luulisi löytyvän mukavampiakin istumapaikkoja! Tai ehkä tämä olikin apinamaailman pylväspyhimys?

Lajitoverinsa pohti syntyjä syviä sisätiloissa.

Pohdiskelijan jalkapohja.

Mongolian villihevosilla oli kaksi varsaa.

Karhut olivat ilmeisesti ruokalevolla. Vähän matkan päässä lokki oli ruokailemassa karhujen eväiden tähteillä.

Karhun takavarpaat.

Vallabit olivat kyllä kavereita, mutta vähän piti tehdä kiusaa ja näykätä pehvasta!

Riikinkukkoja riitti! Tässä yksi edestä.

Ja takaa!

Gundi on peräti suloinen otus.

Erityisesti monikossa ja erilaisina kokoina! Huomatkaa myös hyvinmuodostunut pyöreä takaprofiili!

Lopuksi vielä pikkumangusti. Mangustit ne vasta vinkeitä ovat!

Hän oli ilmeisesti väsynyt. Yritti herätä useaan kertaan, mutta ei tuntunut onnistuvan, aina piti panna pää piiloon uudestaan!

Kiitos kaikille osallisille, oli mukava tavata vakituisia blogikavereita! Erityiskiitos Naukulan mammalle järjestelyistä!

Sen pituinen se! Friede saa tosiaan päivittää oman osuutensa illemmalla. Se kyllä moittii mua ankarasti, sen voin kertoa jo nyt!

4 toukokuun, 2014

Mahdoton?

Filed under: Ilmoitusluonteinen asia, Valtakunta — Arttu ja Lupsu @ 4:45 pm

Hyvää sunnuntaita taas kaikille!

Sellaista on tällä kertaa, että me on taas kuulemma oltu mahdottomia (Les Impossibles). Se kyllä sanotaan aina mitä suurimmalla rakkaudella, mutta silti tuntuu oudolta. No onhan nyt aamuvillit vähän olleet perusteellisia. Figolla on ollut häntä viihdepörrössä useana päivänä, tänään aivan useampaan kertaan. Yhtenä aamuna se katseli, kun ihminen siivosi meidän vessoja. Sitten aivan yhtäkkiä sillä (Figolla siis) meni silmät mustaksi ja häntä viihdepörröön ja se hyppäsi hiekkalaatikkoon ja rupesi järjestelemään tassujaan sivusuunnassa niin, että hiekka rapisi seinille. (Toimituksen tarkennus, kyse ei siis ollut kaivamisesta, vaan tarkoituksellisesta hiekalla leikkimisestä. Ja tyyppi oli käynyt toimituksensa toimittamassa aiemmin.) Se kuulosti vasta oikein jännältä ja tilanne päättyi oikein suureen hyppyyn hiekalta pois. Tätä on tapahtunut ennenkin ja ihminen osaa jo kääntää päänsä pois ja laittaa silmät kiinni jo ennakkoon, ettei sillä mene hiekkaa silmiin.

Sitten tänä aamuna ihminen seisoi tossa sohvan vieressä kun mulla oli villi. Hyppäsin sohvalle ja odotin siinä ihan varmasti sekunnin tai silleen korvan luimussa ja sitten rauhassa hyppäsin ihmisen syliin. RAUHASSA hyppäsin, en täysiä ja odottamatta, kun se on kuulemma epämiellyttävää. Hyvin ehti hidaskin ihminen varautua. (Toimituksen tarkennus, ehdinkin). 

Ja näiden lisäksi on tietysti ollut tavalliset pallo- ja hippaleikit. Aika rauhalliset. Pari kertaa on muistutettu, että ”älä Friede viitsisi huutaa noin kauheasti kun ei sulla kerran mikään hätä ole” ja vastaavasti ”voisitko Figo olla huudattamatta sitä?”.

Mahdottomuuteen liittyy sekin, että Figo on nirsoillut ruuasta. Ei se haluaisi sellaista ruokaa, jossa on vettä. Sen ruuassa on kuitenkin aina paljon vettä sen juomattomuuden ja pissihommien takia. Mutta on se nyt pari päivää taas syönyt kohtalaisesti. Kyllä pitäisi pojan syödä ruokansa, ruoka kissan tiellä pitää!

Tänään sitten tapahtui vielä niinkin, että ihminen kävi jossakin. Kun se tuli kotiin ja meni keittiöön, se rupesi nauramaan ja kysyi että ”mitähän tämä taas on?”

DSC_0006

Mun hämähäkki mun ruokakupissa. Vien tuon hämähäkin aika usein erilaisiin paikkoihin. Joskus sänkyyn yöllä, aika usein eteisen ovelle kun ihminen on poissa jne. Enkä kerro ihmiselle miksi!

Koska kaiken tämän tohinan välillä pitää myös muistaa levätä, Figo näyttää mallia.

DSC_0001

Mahdottoman hieno Figo, sanoi ihminen. 

DSC_0004Figon etutassut. Mahdottoman pehmoiset ne on!  Niin kuin kaikkien kissojen tassut. 

Sellaista meillä. Mitä teille muille kuuluu? Muistakaa olla kissoiksi ja pitää huolta toisistanne!

***

Lopuksi lähetämme vielä Naukulaan erityisterveisiä. Siellä on samaan ainaa sekä suuri suru, koska Helmi Orvokki poistui yhtäkkiä sinne toisille hiirestystantereille ja ikivihreiden ruohotuppojen ääreen,  että hurja ilo, koska talouteen saapui pikkuinen Sulo! Onnea Sulolle uuteen kotiin ja mammalle uudesta Naukulan valtiaasta! *purrrr purrrrr-rrrrr*

1 toukokuun, 2014

Kaunista vappua!

Filed under: Valtakunta — Arttu ja Lupsu @ 2:33 pm

 

 

Oikein hyvää ja kaunista vapun jatkoa kaikille! Muistakaa levätä!

DSC_0001 DSC_0002

Pidä blogia WordPress.comissa.