Frieden valtakunta

kesäkuu 1, 2014

Virallinen ja arkihaaste, osa 1

Filed under: Haasteet ja plakaatit, Valtakunta — Friede @ 6:14 pm

Hyvää sunnuntaita kaikille.

Tällä viikolla voimme onneksi kertoa, että ihminen ei ole tehnyt isompia rikkeitä. Ei edes ruoka-ajoissa ole ollut juurikaan viivettä (paitsi tänään aamulla, mutta se ei haitannut, koska myös me Figon kanssa nukuttiin pitempään. Vasta seitsemältä ruvettiin heräilemään!) Säätilassa on ollut jonkin verran moittimista, mutta loppuviikosta on aurinkokin välillä paistanut vähän. Ei sen niin kauhean kuuma tarvitsekaan olla, mutta vähän voisi aurinko paistaa. Kissa tarvitsee auringonvaloa. Tipu-tv:ssä on kuitenkin ollut hyvin lähetystä, ja välillä ne on aivan parvekkeella olleet suorastaan. Ei kylläkään samaan aikaan meidän kanssa, mikä on tietysti aika tyhmä juttu.

Muilta osin viikon tapahtumat voi kiteyttää kuviksi. Samalla tulee hoidettua taannoin Kynsilaukkaajilta saadun haasteen ensimmäinen osa. Vaikka tänään onkin sunnuntai, niin meillä kissoilla ei nyt nuo pyhät ja arjet niin kovin eroa toisistansa. Ja nämäkin on kyllä tapahtunut arkena, vaikka näin sunnuntaina raportoidaan!

Arkihaasteessa pitää viitenä päivänä näyttää kuva, ja jokaisena viitenä päivänä haastaa joku. Haastamishommat me kyllä jätetään taas pois, kun tämäkin on ollut niin monessa blogissa jo. Jos joku sen kuitenkin haluaa ottaa, niin tästä saa!

Vähän kissahommia. Ei edes pitänyt tuolla kerralla huutaa ollenkaan!

Vähän kissahommia. Ei edes pitänyt tuolla kerralla huutaa ollenkaan!

Figolla on suora näköyhteys räystäälle, jonne käy vilkas tipuliikenne.

Figolla on suora näköyhteys räystäälle, jonne käy vilkas tipuliikenne.

Että sellaista meillä! Mitä teille muille kuuluu?

Advertisements

16 kommenttia »

  1. Hienoa, teillä ei siis suurempia epäkohtia:) Meidän valtakunnassamme ollaan myös melko tyytyväisiä.

    kommentti Kirjoittanut Myrsky ja Minna — kesäkuu 1, 2014 @ 8:11 pm

    • Juu nyt ei ole suurempia epäkohtia havaittu. Hyvä ettei ole teilläkään!

      kommentti Kirjoittanut Friede — kesäkuu 1, 2014 @ 8:14 pm

  2. Figolla on oikea saalistusilme, hui.

    Meillä ihmisillä on ollut viime aikoina niin kiireitä, että jopa Sulo on heittäytynyt melko hellyydenkipeäksi. Yleensä minikissa ei erityisesti kaipaa hössöttämistä (tai se saa sitä automaattisesti ihan tarpeeksi?).

    kommentti Kirjoittanut AnnaS — kesäkuu 1, 2014 @ 8:30 pm

    • Joo, ihmisten kiireet aiheuttaa hellyydenkipeyttä kissassa. Ja ne ihmiskiireet yleensä tarkoittaa sitä, että aikataulut ei pidä. Sulo on varmaankin ottanut tiukemman otteen, että ymmärtäisitte rutiinien ja riittävän rauhallisuuden tarpeellisuuden!

      kommentti Kirjoittanut Friede — kesäkuu 1, 2014 @ 8:52 pm

  3. Siis Friede, etkä sä oikeasti huutanut ollenkaan kissahommissa?? Kateeksi käy, ei meidän Elli kyllä unohda sitä ollenkaan 😉 Figosta näkee, että laatuelokuvat on laatuelokuvia syystäkin!

    kommentti Kirjoittanut Taru — kesäkuu 1, 2014 @ 9:28 pm

    • Joo en minä tuolla kertaa. Yleensä kyllä, jos jään alakynteen tai Figo näykkii takajaloista tai pehvasta! Ellille terkkuja!

      kommentti Kirjoittanut Friede — kesäkuu 2, 2014 @ 5:17 am

  4. Teilläpäs on ollut hyvä viikko, ruuat ajallaan ja tipu-tv:ssäkin laatusarjoja! Meilläkin on kiva viikko, on syöty ruohoa ulkona ja jahdattu perhosia. Kohta joutuu taas automatkalle, lievästi huono juttu, mutta koska on auringonpaistetta luvassa, niin eipäs nyt oikeastaan tuosta autoilustakaan valiteta. Tassutellaan kohti uutta viikkoa!
    – Pipsu ja Miiru –

    kommentti Kirjoittanut Pipsun ja Miirun Pirjo — kesäkuu 1, 2014 @ 10:52 pm

    • Hyvää alkavaa viikkoa teillekin! Matkustamista moitimme, mutta jahtailua ja ruohikoita emme!

      kommentti Kirjoittanut Friede — kesäkuu 2, 2014 @ 5:17 am

  5. Täälläkin kaikki hyvin, mitä nyt eräällä on hambilääkäri huomenna. Toivotaan, että kaikki menee hyvin eikä tarvitse matkustaa Ouluun. Nimittäin isolla on kulmuri katki… Kun tietäisi, mitä on sattunut. Eivät kerro.

    Kivoja kuvia teillä taas! 😸 meillä seurataan kävelytien valmistumista parvekkeelta – mutta hui, siellä on isoja koneitakin!

    kommentti Kirjoittanut Pirjo — kesäkuu 2, 2014 @ 7:40 am

    • Isolle tsemppiä hammaslääkärille. Toivottavasti teidän ei tarvitse lähteä Ouluun! Hammaskiveä on kyllä Friedelläkin aika paljon…

      Jännää on sitten teilläkin kissain ja koiran televisiossa! Rakennusohjelmaa 😉 Paitsi mahtaa olla vähän turhankin äänekästä ajoittain! Mutta kunhan kävelytie valmistuu, niin sittenpä voikin olla lisää kulkevaisia katseltavana!

      kommentti Kirjoittanut Henna, Friede ja Figo — kesäkuu 2, 2014 @ 7:46 am

  6. Se on hyvä kun elämä on mallillansa. Leikkiä, lepoa, ruokaa ja hyvää ohjelmaa!

    kommentti Kirjoittanut Mamma N — kesäkuu 2, 2014 @ 8:17 am

  7. Tipu-tv on PARAS! Kattelen sitä tosi paljon, ei voi kyllästyy!

    kommentti Kirjoittanut Ilona — kesäkuu 2, 2014 @ 11:47 am

  8. Tiputeeveessä on juuri nyt ohjelmaa ympäri vuorokauden ja monella eri kanavalla, joten kannattaakin katsoa! Muutaman viikon päästä nimittäin tiputeeveen ohjelmatarjonta vähenee huomattavasti 🙂

    kommentti Kirjoittanut mama — kesäkuu 2, 2014 @ 2:35 pm

    • Niin, se on kyllä huono että vähenee. Mutta toisaalta nuo on varpusia ja tinttejä, niitä on talvellakin tässä! Mutta se liikenne kyllä vähän vähenee valitettavasti :/

      kommentti Kirjoittanut Friede — kesäkuu 2, 2014 @ 2:55 pm


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.