Frieden valtakunta

elokuu 24, 2014

Huono tassuviikko!

Filed under: Sairastukset, Valtakunta — Friede @ 1:31 pm

Hei vain kaikille.

Tällä viikolla ihminen on käyttäytynyt omalla tasolla ja suurempia rikkeitä ei ole tapahtunut sen suhteen, mutta muuten meillä on Figon kanssa ollut kestämistä! Tassuissa nimenomaan on ollut ongelmia.

Ensinnäkin Figolla on taas ongelmia niiden samojen varpaiden kanssa kuin keväällä. Nyt tilanne ei vain ole niin paha, ei ole tarvittu eläinlääkäriä eikä antibiootteja, mutta varpaita on puhdistettu kahdesti päivässä laimennetulla betadinella ja laitettu Fucidermiä. Ja Figo on tietysti joutunut käyttämään sukkaa, mikä on tyhmää. Ne varpaat onkin kyllä jo paljon paremmat, mutta ihminen sanoi, että sukkaa ja puhdistusainetta ja fucidermiä täytyy käyttää vielä monta päivää, ettei se ongelma tule taas takaisin. Niitä varpaitahan putsattiin tuossa aiemmin kesälläkin, ja ne parani, mutta meni sitten taas huonommaksi. Toivottavasti ei tarvita eläinlääkäriä!

Sitten tänään mullakin sattui tassuun! Kokeilin tänään pyydystää sellaisen keltamustan ötökän, joka surisee oikein erityisen jännästi. Sattui vasempaan etutassuun. Ihminen on kyllä kieltänyt niitä ötököitä pyydystämästä, mutta ihmisten puheisiin nyt saa suhtautua muutenkin varauksella, niin että pitihän se kokeilla tuokin. Nyt se tassu on aika kipeä ja turvonnut. Sain myös sellaisen kyypakkauspillerin puolikkaan*), joka tekee mulle rauhattoman olon, ja nyt mullakin on sukka jalassa! Sitä kipeää tassua ei kuulemma saisi nyppiä. Niin että sen lisäksi että on outo olo ja kipeä tassu, on myöskin inhottava sukka jalassa eikä voi itse hoitaa tassuansa kunnolla. Ihminen yritti katsoa sitä tassua, mutta en antanut. Hoitakoon omat tassunsa vaan. Se ihminen muuten poltti kuulemma leipäpeltissä sormeansa tänään, niin että onkohan se paras sanomaan mitä mun pitää tehdä omilla tassuillani? Niin just, ei tainnut olla!

*) Toim Huom. ohje sekä eläinlääkärikirjasta, että aiemmin muussa yhteydessä ihan kasvokkain eläinlääkäriltä saatu. Googlaajille tiedoksi, että tässä ajassa olisitte jo löytäneet lähimmän päivystävän eläinlääkärin numeron, soittaneet sinne ja kysyneet neuvoa ammattilaiselta. RipRap, puhelimeen!

Tässä nukun eilen. Olisi varmasti pitänyt jatkaa samalla linjalla tänäänkin, niin olisi vältytty enemmiltä riesoilta.

Tässä nukun eilen. Olisi varmasti pitänyt jatkaa samalla linjalla tänäänkin, niin olisi vältytty enemmiltä riesoilta.

Mun kipeä tassuparka.

Mun kipeä tassuparka. Turvonnut se on. Figolla on vastaava tassu kipeä myös. Voi meidän tassuja!

Tyhmä sukka. Näitä sukkiahan ihminen teki talvella, kun mulla sattui tassuun viimeksi.

Tyhmä sukka. Näitä sukkiahan ihminen teki talvella, kun mulla sattui tassuun viimeksi.

Mutta eilen oli vielä ihan hyvä päivä, paitsi että Figolla oli se hiiskatin sukka.

Lepäsimme tälleen lähekkäin. Nyt voi taas olla ihan lähekkäin pitempään, kun on jo viileämpää. Helteillä saattoi vain pesuhommat hoitaa, muttei tuolleen pitempään olla lähekkäin.

Lepäsimme tälleen lähekkäin. Nyt voi taas olla ihan lähekkäin pitempään, kun on jo viileämpää. Helteillä saattoi vain pesuhommat hoitaa, muttei tuolleen pitempään olla lähekkäin.

Figo on kyllä aika suloinen.

Figo on kyllä aika suloinen. Meidän poika ❤

Että sellaista meillä. Mitä teille muille kuuluu? Muistakaa pitää huolta tassuistanne ja olla varovaisia!

Mainokset

28 kommenttia »

  1. Voi tassut! Paranemista molemmille ja voi surku silkkitassujen puolesta!

    Tuo kyytablettijuttu on jännä kyllä: koirille niitä ei enää suositella vaan lääkäriin pitäisi mennä. Siis nimenomaan kyynpuremista ajatellen. Olen kyllä kerran kissalle sellaisen syöttänyt (Saffea pisti ampiainen kuonoon), ja toivottavasti en toista kertaa joudu. On pelottavia nuo öttiäiset; onneksi on ehditty väliin joka kerta tänäkin syksynä.

    Tsemppiä ja kärsivällisyyttä F:ille! 💗

    kommentti Kirjoittanut Pirjo — elokuu 24, 2014 @ 2:27 pm

    • Kyynpuremaan ei suositella kyytablettia kissoillekaan, koska se ei auta. Silloin pitää mennä lääkäriin. Ampiaisenpisto taas on toisenlainen kuin kyynpurema, siihen lääkärikirjassa ohjattiin antamaan puolikas tablettia keskikokoiselle kissalle. Eihän se pillerinsyöttäminen kissoille hääviä kyllä ole. Mutta aika hyvin sinänsä, että tämä oli ensimmäinen ampiaisenpisto, ja Friedekin on kuitenkin jo 7-vuotias!

      Kiitos toivotuksista ❤

      kommentti Kirjoittanut Henna, Friede ja Figo — elokuu 24, 2014 @ 2:34 pm

  2. Voihan tassut ja sukat sentään! Ja näpit kanssa. Hyvä ohje myös googlaajille. Välillä jossain näkee kissanomistajilta kysymyksiä ”kissani on ulostanut verta nyt kuukauden, mitä pitäisi tehdä?” Vähän liioitellusti tosi, mutta samaa tyyliä. Eikö ihmisille oikeasti tule mieleen käyttää eläinlääkärinpalveluja? Tsemppiä tassullisille ja kädellisille!

    kommentti Kirjoittanut Mamma N — elokuu 24, 2014 @ 2:39 pm

    • Joo mua kanssa suututtaa nuo googlaajat. Tännekin on tultu mm. kaikenlaisilla vereen liittyvillä googlauksilla. Sääliksi käy kissaparkoja. Ihan oikeasti siinä ajassa kun googlaavat ties mitä, olisivat jo soittaneet moneen kertaan. Ja kun apua ei netistä saa kuitenkaan. Vertaistukena, neuvonantajana ja tsempparina kissablogiporukka on upeaa, mutta ei nyt kukaan pysty kissaa netin kautta parantamaan tai kertomaan mikä sitä vaivaa! Ei vaikka sattuisi olemaan eläinlääkärikin, koska potilasta tapaamatta ei elollista olentoa paranneta.

      Tämä tosin ei ole uusi asia. Ilkka Koivisto, Korkeasaaren eläintarhan entinen johtaja, kertoi eräässä kirjassaan Korkeasaaren puhelimesta. Kotipuhelinnumeronsa olivat vaihtaneet salaiseksi, koska muuten ei saanut hetken rauhaa. Hän kertoi, että eniten suututtaa se, että ihmiset soittavat terveysasioissa, koska soittaminen on halvempaa kuin eläinlääkärille meneminen. Tietenkään apua ei niillä puheluilla koskaan saanut, joten hukkaan heitettyä rahaa kumminkin. Ja tämä tapahtui 70-luvulla, jolloin olisi luullut olevan sama vaiva soittaa eläinlääkärille kuin eläintarhaan, kun soittaa piti kuitenkin!

      Kiitos tsempistä! Koko porukan raajat parantunevat ajallansa. Friedekään tuskin enää pahempaa reaktiota saa, kun tapauksesta jo on kolmatta tuntia. Tämän sortin allergiset reaktiot kai tapaavat tulla heti. Seurataan tarkasti toki. Harmi vain ettei se anna koskea tassuunsa, ei saa tutkittua jäikö pistäjältä jotakin… Nyt potilaat ovat molemmat levolla. Eikä ihmisen sormeakaan enää polttele 😉

      kommentti Kirjoittanut Henna — elokuu 24, 2014 @ 3:27 pm

  3. Voi teidän tassuja! Ja sukkaa pitää pitää, hirveetä. Meitä on pörriäiset pistelleet, mutta ei ole onneksi syötetty tabuja. Meitä on vain tarkkailu, kun ollaan sen jälkeen väsyjä.

    kommentti Kirjoittanut Pepsi ja Max — elokuu 24, 2014 @ 3:42 pm

    • Minä olin ensin ihan levoton, mutta nyt väsyttää.

      Mutta ei kyllä teitäkään tarttis ötökkäin pistellä! Toivottasti eivät tee sitä enää koskaan! Nih. Ei saa!

      kommentti Kirjoittanut Friede — elokuu 24, 2014 @ 4:04 pm

  4. Siis apua! Ne keltamustat ovat pelottavia:/ Kuulin juuri tänään kuinka tuttavien uudelle mäyräkoiranpennulle oli käydä köpelösti. Kaikkein kannattaa vältellä niitä keltamustia, niin kaksi- kuin nelijalkaistenkin. Toivottavasti tassut pian tulevat kuntoon!

    kommentti Kirjoittanut Myrsky ja Minna — elokuu 24, 2014 @ 4:14 pm

    • Mekin toivotaan, että tassut kuntoutuvat ihan heti!

      Kyllä keltamustia kannattaa vältellä. Saa tosin nähdä muistanko vielä ensi kesänä.

      kommentti Kirjoittanut Friede — elokuu 24, 2014 @ 4:21 pm

  5. Joskus harvoin niitä keltamustia eksyy meidän parvekkeelle, mutta onneksi ei ole vielä mua pistäneet. Mammaa yksi jahtasi kaupan parkkipaikalla, näytti oikein päättäneen pistää sitä, mutta mamma pääsi karkuun. Mokomatkin 😦
    Voi teidän tassuja, pikaista paranemista jokaiselle!

    kommentti Kirjoittanut Minni — elokuu 24, 2014 @ 4:42 pm

    • No ei teidän (tai kenenkään) mammaakaan tarvitse keltamustien ahdistella! Ryökälemäistä suorastaan!

      Kiitos toivotuksista, ja toivottavasti teille ei tule pistäviä ötököitä ikinä!

      kommentti Kirjoittanut Friede — elokuu 24, 2014 @ 5:42 pm

  6. Voi teidän tassuja! Paranemisia kummallekin kissalle ja ihmiselle myös.

    Kun Robert oli nuori ja hölmö, se yritti pyydystää ampiaisen. Tuloksena oli pistos, muistaakseni suupieleen. Silloinkin kyytabletit ja tiukka valvonta oli tarpeen, onneksi selvittiin säikähdyksellä.

    kommentti Kirjoittanut Anna_S — elokuu 24, 2014 @ 5:49 pm

    • Suupieleen! Se on ollut vielä kurjempaa ja vaarallisempaa! Onneksi selvisitte säikähdyksellä!

      Kiitos!

      kommentti Kirjoittanut Friede — elokuu 24, 2014 @ 6:06 pm

  7. Kolme tassua kipeänä samaan aikaan yhdessä taloudessa on kyllä ihan maksimi 😉 Ja kaikille pikaista paranemista teille kaikille ja varovaisuutta niiden ötöjen kanssa ! Halikuvat on ihan kauhean ihania 💗

    kommentti Kirjoittanut Taru — elokuu 24, 2014 @ 7:09 pm

    • Kiitti! Halailu on ihan kivaa välillä, kunhan ei kiusata toisia! Ja joo ei enempää kipeitä tassuja meille. Eikä kenellekään tietenkään, tassujen pitää olla terveet!

      kommentti Kirjoittanut Friede — elokuu 24, 2014 @ 7:24 pm

  8. Pikaista paranemista kipeille tassuille!

    Ihania yhteiskuvia! ❤

    kommentti Kirjoittanut Sirpa ja Kollo — elokuu 24, 2014 @ 8:17 pm

  9. Ruska: Tassuparat! Nyt sitten lohdutatte toinen toistanne ja lepäätte lähekkäin. Meilläkin emäntä yhtä mittaa komensi Rauhaa ja kielsi jahtaamasta niitä isoja pöriseviä. Minä en niitä enää niistä niin kauheasti perusta. Kerran Rauha pyydysti suuhunsa tarhan lattialta sellaisen melko pienen vilistäjän. Se ilmeisesti pisti Rauhaa suuhun, ja Rauha tuli totiseksi ja masentuneen näköiseksi, makasi vaan ja katseli niitä vilistäjiä muttei enää pyydystänyt. Mitään pahempaa ei pistosta onneksi seurannut. Emäntä sanoi niitä vilistäjiä muurahaisiksi.

    kommentti Kirjoittanut Paula — elokuu 24, 2014 @ 10:31 pm

    • Muurahaisia! Ei ole ollut meillä sellaisia. Niitä ei siis pidä syödä. Muistiin!

      Mun tassu on jo ihan hyvä. Kasvojenpesu ja kynnenteroitus hoitui ongelmitta nyt aamulla. Mutta kyllä me silti voidaan hoivata toisia ja olla lähekkäin, se ei onneksi vaadi vaivoja!

      kommentti Kirjoittanut Friede — elokuu 25, 2014 @ 5:02 am

    • Mä niin tiärän ne muurahaise. Meil päi niit sanota rautilkaisiks. Yks pist minu kerra ja mä en uskaltannu men ulos montten päevän.

      kommentti Kirjoittanut Ruska Laitlast — elokuu 29, 2014 @ 6:51 pm

      • No ei ihme! Tyhmä muurahainen, puri noin nättiä ja mukavaa tyttöä!

        kommentti Kirjoittanut Friede — elokuu 30, 2014 @ 9:45 am

  10. Onpas monenlaista tassuttelua nyt teillä! Paranemista ja sitten sukattomuutta ( mutta on kyllä näpsästi henkilökunnalta tuunattu, hyvä apuväline!). Teillä on tunnetusti tavattoman sievät tassut. Tervehtymistä myös leipojalle!

    kommentti Kirjoittanut Pipsun ja Miirun Pirjo — elokuu 25, 2014 @ 12:36 am

    • Kiitos! Tosiaan mun tassu ja ihmisen sormi on jo kunnossa. Figon tassua pitäisi puhdistaa ja voidella geelillä, mutta se meni sohvan alle. Tulee sieltä varmasti kohta pois. Kohta meillä on vain terveitä tassuja täällä!

      kommentti Kirjoittanut Friede — elokuu 25, 2014 @ 5:05 am

  11. On ikäviä tassukuulumisia! Askaretta riittää. Onneks paraneekin ajastaan, mut silti… Emppaa!

    kommentti Kirjoittanut Zepa — elokuu 25, 2014 @ 7:07 pm

    • Joo. Mun tassu on jo entisellään, samoin ihmisen sormi. Figon tassu ei ole vielä. Toivottavasti kohta on.

      kommentti Kirjoittanut Friede — elokuu 25, 2014 @ 7:17 pm

  12. Voi tassut! (On muuten ihanat kakkoskuvassa ♥♥) Meillä se sama raidallinen tuuppas vuosi sitten kesällä KissaKaramelliä kuonoon, mutta kun ”neiti oli silloin naitu”..siis tiinenä, ei hälle oikein voinut mitään pillereitä antaa. Nokka turpos kunnolla, ja kissa lipoi ja lipoi. Onneksi meni nopeasti ohi ja kissa lakkasi lipomisen ennen karvanlähtöä 🙂
    TTT elikkäs Terveitä tassuja toivollen !

    kommentti Kirjoittanut Me Like — elokuu 26, 2014 @ 10:55 pm

    • Voi ei! Kuonoon tuikkasi, ja vielä vauvoja odottavaa kissaa! 😦 Onneksi ei käynyt pahemmin, mutta voisi sitä jotakin tapoja olla keltamustillakin!

      Tassut voi paremmin. Figolla kokeillaan sukattomuutta, kun se on perin kyllästynyt ja repii niitä. Toivottavasti varpaat on jo kunnolla tervehtyneet. Kiitos toivottaman!

      kommentti Kirjoittanut Friede — elokuu 27, 2014 @ 5:15 am

  13. Naava oli tänään yksin viitisen tuntia ja kun tulin kotiin se vain nukkui eikä ruokaakaan oltu kaikkea syöty. En kiinnittänyt asiaan niin huomiota kunnes löysin kuolleen raidallisen lattialta. Ei Naavassa mitään jälkeä näkynyt enkä voi olla varma oliko ampiainen pistänyt, mutta siltä se vähän vaikuttaa.

    kommentti Kirjoittanut Pauliina — elokuu 29, 2014 @ 6:57 pm

    • Voi että! Pikaista paranemista Naavalle! Toivottavasti olet jo kunnossa! Mulla oli kurja olo muutaman tunnin, sitten helpotti. Ruoka kyllä maistui.

      kommentti Kirjoittanut Friede — elokuu 30, 2014 @ 9:47 am


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.