Frieden valtakunta

syyskuu 21, 2014

Viikko

Filed under: Valtakunta — Friede @ 1:42 pm

Hyvää sunnuntaita kaikille!

Tällä viikolla sää on ollut aurinkoinen ja kaunis, mikä on tiennyt sitä, että tipu-tv:ssä on ollut paljon lähetystä! Useita lintuja yhtä aikaa meidän parvekkeella. Ihan suu on ruvennut napsumaan.

Sitä vastoin ihminen on taas ottanut erivapauksia. Oli poissa kotoa! Oikein kokonaisen yönkin! Keskiviikkona se lähti ja torstaina illalla tuli. Joku Töihin liittyvä asia se oli, mutta on nyt vähän erikoista että yötäkin ollaan pois. Miesihminen oli kyllä meidän kanssa ja ruokki (ja antoi Figolle antibiootit), niin että sikäli ei haitannut, mutta rutiinit siinä vähän muuttui. Torstai-iltana me vähän murjotettiin sitten kun H tuli kotiin, mutta sen jälkeen ei enää. Aika tiukkaa kuria vaan on täytynyt nyt pitää. Ruoka-aikojen kanssa erityisesti.

Muuten erikoista ei ole ollut tällä viikolla. Ei myöskään ole nähty vieraita kissoja.

Ulkoilusäät on olleet pääosin hyvät. Figo näyttää, mistä suunnasta tulee tiput yleensä.

Ulkoilusäät on olleet pääosin hyvät. Figo näyttää, mistä suunnasta tulee tiput yleensä.

Sitten viime viikolla saatiin huomautus, että tassukuvat puuttui, eikä saavutetuista eduista mielellään luovuttaisi. Pyydän anteeksi! Nyt Figo näyttää kuin tassutyöskentelyyn ryhdytään.

Tassut!

Tassut!

Ote!

Ote!

Ja Action!

Ja Action!

Ai niin, ja lopuksi vielä sellainen, että ihminen voitti Triolan uusinta-arpajaisissa kaulakorun:

Hieno!

Hieno! Kiitos!

Sellaista siis täällä. Mitä teille muille kuuluu?

Mainokset

18 kommenttia »

  1. Sulla on Figo kunnon otteet! Meilläkin on välillä emäntä huitelemassa ympäri maailmaa, eikä kysyy meiltä lupaa!

    kommentti Kirjoittanut Pepsi ja Max — syyskuu 21, 2014 @ 3:17 pm

    • Meidän ihminen on harvoin pois pitemmän aikaa yhteen menoon. Taisi olla viimeksi toissa keväänä. Ja miksi yleensä pitäisi, kun me ollaan kotona? Kotona on hyvä!

      kommentti Kirjoittanut Friede — syyskuu 21, 2014 @ 3:32 pm

  2. Figo! Oot ihan mestari tuossa villasukkapainissa 🙂

    kommentti Kirjoittanut Mamma N — syyskuu 21, 2014 @ 4:36 pm

    • Kiitos! Olen harjoitellut kovasti.

      kommentti Kirjoittanut Figo — syyskuu 21, 2014 @ 5:52 pm

  3. Mahtava action kuva 😀

    kommentti Kirjoittanut AnnaS — syyskuu 21, 2014 @ 5:53 pm

    • Figo on toiminnan miehiä. Ainakin välillä.

      kommentti Kirjoittanut Friede — syyskuu 21, 2014 @ 6:54 pm

  4. Oooooh, tassut <3, kiitos! Emäntä jo aamulla mietti, että onkohan tällä viikolla tassuja – ja oli, jeeeee! Tuo villasukka-action on semmoista, jota Tirre-ottotäti harrastaa, se rakastaa potkutella eteisen lattialla sukkajalkaisia.
    – Emäntä –
    Meillä oli tänään keltuaispäivä ja nyt oli hyvä tarjoilulämpötila! Mehän syödään keltuainen vain kypsänä ja siihen pitää muussata mukaan palanen voita. Jäädään mielenkiinnolla odottelemaan teidän tipu-tv:n kuulumisia, onko joku syksyn uutuus jo alkanut?
    – Pipsu ja Miiru –

    kommentti Kirjoittanut Pipsun ja Miirun Pirjo — syyskuu 21, 2014 @ 8:05 pm

    • Hyvä että teilläkin tällä kertaa tarjoilut oli oikein! Me ei keltuaisesta tykätä. Tai ei kyllä olla pitkään aikaan saatukaan, voisi ehkä harkita?

      Tipu-tv:ssä ei ole suorastaan uusia ohjelmia alkanut, mutta Valmistautuminen Talveen -sarjassa on alkanut uusi tuotantokausi. Ruoanetsintähommia on ollut tähän asti. Kovasti vauhdikasta se on.

      kommentti Kirjoittanut Friede — syyskuu 21, 2014 @ 8:23 pm

  5. Onnea! Ja kiitos tassuista. Erityisen ilahduttava oli tuo tassuote 🙂 sydänsydänsydän

    kommentti Kirjoittanut Me Like — syyskuu 22, 2014 @ 12:06 am

  6. Villasukat tai Reinot, ne tekevät syksyn! Ihmiset tosin saattavat olla kovilla kun kunnolla kimppuun käydään!
    Tassut ♥

    kommentti Kirjoittanut Myrsky ja Minna — syyskuu 22, 2014 @ 7:22 am

    • Lempijalkineensa kullakin!

      kommentti Kirjoittanut Friede — syyskuu 22, 2014 @ 2:06 pm

  7. Hieno koru! Tassut ja kaikki! 😻

    Voe, mitä tassutyöskentelyä! Huh! Samanlaista harrastaa täällä välillä Karrkki, mutta polveen. Jaketsu voi käydä kiinni jalkaankin, jos on hyvälle tuoksuva villasukka. Sellainen joka tuoksuu lampaalle.

    Tipu-tv on tärkeä asia!

    kommentti Kirjoittanut Pirjo — syyskuu 22, 2014 @ 7:32 am

  8. Loistavaa tassutyöskentelyä! 🙂

    Kissojen aika kuluu hyvin tipu-tv:n ääressä. 🙂 Kollolla on samantyyppiset harrastukset eli seuraa lintujen lentelyä.

    kommentti Kirjoittanut Sirpa ja Kollo — syyskuu 23, 2014 @ 8:31 pm

    • Tipu-tv on opettavainen ja mielenkiintoinen harrastus!

      kommentti Kirjoittanut Friede — syyskuu 24, 2014 @ 5:18 am

  9. Kiva kun koru oli mieluisa! Oli se täälläktällekin, mutta sitten tää ajatteli että aina on kumminkin tosi kiva ilahduttaa muitakin ja päätti arpajaisista 🙂

    Mutta jestas sentään tota äksöniä sukan kanssa! Siinä on kyllä villasukka niin alakynnessä ettei tottakaan! Kissat rules ja voittaa aina!

    kommentti Kirjoittanut Taru — syyskuu 24, 2014 @ 8:59 pm

    • Joo, villasukilla ei ole paljon mahdollisuuksia. Mutta tosi hyvin ne kestää silti! Nuokin sukat on monta vuotta vanhat, eikä ollenkaan rikki.

      Ihminen käski sanoa, että hyvä että päätit arpoa, ja vielä toistamiseenkin!

      kommentti Kirjoittanut Friede — syyskuu 25, 2014 @ 5:23 am


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.