Frieden valtakunta

helmikuu 1, 2015

Enimmäkseen hyvät uutiset

Filed under: Allergia ja eliminaatiodieetti, Valtakunta — Friede @ 5:59 pm

Hyvää sunnuntaita taas kaikille! Tällä viikolla meillä on enimmäkseen hyviä uutisia. Maanantaina käytiin siellä eläinlääkärillä. Esitin kyllä ihmiselle, että minä en lähtisi sun kanssa minnekään, mutta ei siinä auttanut. Eläinlääkäri katsoi mun mahaa (ja sanoi mua pullukaksi…), otti siitä teipillä näytteitä ja totesi että ei mitään erikoista näkynyt. Antoi suihketta. Sitä meillä on ollut ennenkin, mutta kun suihkeet on pelottavia. Kun jos minä olen kovasti tehnyt ihmiselle tinkiä, se on komentanut mua suihkupullon kanssa. Viimein ihminen rupesikin tekemään niin, että laittoi sitä ainetta vanulappuun ja pyyhki sillä niitä kutisevia kohtia. Vähän kuulemma huonosti onnistui, mutta sen verran että auttoi kuitenkin. Lisäksi mun on nyt pitänyt ottaa joka päivä sellainen maitohappobakteeripilleri, joka sen antibioottikuurin aikaankin, kun kuulemma en käy vessa-asioilla riittävän usein ja se saattaa auttaa.

Joka tapauksessa nyt on kutissut vähemmän. En melkein ollenkaan. Eikä se pillerikään niin paha ole. Ruoka-annosten koko on kyllä ollut varsin pieni, mikä tietysti on ihan tyhmää, mutta minkäs teet.

Figo on kutakuinkin kunnossa. Tosin sekin ehkä joutuu kohta eläinlääkärille, kun sitä pissihommaa pitää tarkistaa. Ihminen on katsonut sillä silmällä, mutta ei ole sanonut Figolle vielä mitään.

Ei muuta tällä viikolla. Tipu-tv on kyllä ollut aktiivisempi taas. Hyviä, nättejä pikkulintuja! Vähän kuvia vielä lopuksi.

Kissahommat ruuhkautuu. Ihmisen sukkaa pitää potkuttaa, mutta tipu-tv:ssäkin on jännä kohta lähetyksessä.

Kissahommat ruuhkautuu. Ihmisen sukkaa pitää potkuttaa, mutta tipu-tv:ssäkin on jännä kohta lähetyksessä.

Meillä on tälläinen nurkka ja kasvi, jonka varjosta on ihan hyvä tarkkailla tipusia!

Meillä on tälläinen nurkka ja kasvi, jonka varjosta on ihan hyvä tarkkailla tipusia!

Mulla ei oo nyt kynnenhoidon tarvetta.

Mulla ei oo nyt kynnenhoidon tarvetta.

Lopuksi vielä tassuja. Figon. Ja viiksi-bonus.

Ja vielä tassuja. Figon. Ja viiksi-bonus.

Muistakaa olla kissoiksi!

Mainokset

14 kommenttia »

  1. Askel eteenpäin kuitenkin. Se on hyvä. Joskus nää jutut on vaan tällaisia… Mutta luotetaan, että jokin ratkaisu löytyy.

    Oi tuota jalkahoitoa! 😻 mukavaa ja hassua, jos on kunnon sukat jalassa?

    kommentti Kirjoittanut Pirjo — helmikuu 1, 2015 @ 7:17 pm

    • On se parempaan päin. Ei kutise enää ihan vimmaisesti! Vähän kyllä on sellainen tuntu, että parannuskeinoa tuohon ei ole… Pitää vain yrittää saada oireet mahdollisimman vähiin.

      Jalkahoito on 😻 Siinä on tavallinen sukka ja villasukka. Joskus on pelkkä villasukkakin, mutta se vähän tuntuu hassulta. Ei sekään satu, mutta omituista vähän on. Figo on itse asiassa hellävaraisempi jalkahoitaja, vaikka onkin aika suorasukainen otteissaan. Sen kynnet on jollakin lailla luonnostaan vähemmän terävät, vaikka molemmilta niitä säännöllisesti leikataan. Ei sitä arvaakaan miten suurta riemua omat jalat voi tuottaa kissalle! 😸

      kommentti Kirjoittanut Henna, Friede ja Figo — helmikuu 1, 2015 @ 8:47 pm

  2. Vähemmän on kyllä tässä enemmän tässä kutinahommassa. Josko vielä vähän enemmän sitä vähempää ja vaikka kokonaan veks niin kiva juttu olisi !
    Mutta on se kissankin elämä kiireistä, sukkapainia ja tirppatöllöö samaan aikaa.

    kommentti Kirjoittanut Taru — helmikuu 1, 2015 @ 9:06 pm

    • Joo, vähemmän on tosiaan enemmän noissa eläinlääkäriä vaativissa hommissa. Mielellään ei ollenkaan, jos saa pyytää.

      Kissoilla on kiireitä välillä. Kysy vaikka Nilssonilta. Tai no, Nilsson on poikkeuksellisen kiireinen kissa. Kysy vaikka Börjeltä. Voihan sillä mennä vaikka matzo-hommat ja ei-matzo-hommat päällekkäin!

      kommentti Kirjoittanut Friede — helmikuu 1, 2015 @ 9:13 pm

  3. Kyllä teillä kiirusta piisaa, kun pitää kurittaa villasukkia ja samalla katsoa tirppateeveetä 🙂 Figolla on erityisen hienon väriset varpaat ♥.
    Ehkäpä kutina pienin askelin vähenee ja kohta se on jo historiaa.

    kommentti Kirjoittanut AnnaS — helmikuu 1, 2015 @ 9:44 pm

    • Figon varpaat on tosiaan erityisen hauskat. Ne on myös hyvin pehmeät!

      Kutina on tullut ja mennyt tässä vuosien varrella monet kerrat. Mutta pysyisi mahdollisimman pitkään poissa tällä kertaa!

      kommentti Kirjoittanut Friede — helmikuu 2, 2015 @ 6:59 am

  4. Vai ettei ole kynsihuollonaika 😀

    kommentti Kirjoittanut Mamma N — helmikuu 2, 2015 @ 11:34 am

  5. Vai pullukka! Mikä loukkaus!

    kommentti Kirjoittanut Myrsky ja Minna — helmikuu 2, 2015 @ 1:26 pm

    • Älkää muuta sanoko! Ja sitten vielä ruoka-annoskin on pienentynyt sen takia!

      kommentti Kirjoittanut Friede — helmikuu 2, 2015 @ 1:29 pm

  6. Teillä on hauska potkutin! Se ei ainakaan katoa sohvan alle.

    kommentti Kirjoittanut Mindy & Susan — helmikuu 2, 2015 @ 7:07 pm

    • Totta, tuo potkutin ei mene hukkaan! Tai joskus menee pois kotoa, mutta aina jos ihminen on paikalla, sekin on.

      kommentti Kirjoittanut Friede — helmikuu 2, 2015 @ 7:27 pm

  7. PULLUKKA! Kamalan epäkohtelias. Kai näytit tassua?

    kommentti Kirjoittanut Me Like — helmikuu 4, 2015 @ 12:57 am

    • Tassua en näyttänyt, mutta näytin hyvin hapanta naamaa ja murisin!

      kommentti Kirjoittanut Friede — helmikuu 4, 2015 @ 6:56 am


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.