Frieden valtakunta

2 toukokuun, 2015

Johtuuko se rodusta?

Filed under: Palveluskunta, Sairastukset, Valtakunta — Arttu ja Lupsu @ 1:00 pm

(Palveluskunta selostaa)

Minulta kysytään aina silloin tällöin, että mahtaakohan nuo meidän kissojen terveysongelmat johtua rodusta. Vielä enemmän on ihmisiä, jotka eivät tohdi kysyä, vaikka mieli tekisi, joten käsitelläänpä tätä asiaa vähän.

Friede ja Figo ovat rodultaan ocicateja, ja meillä on ollut ongelmia pissa-asioiden, hampaiden ja ihon kanssa. Minä EN ole eläinlääkäri, en ocicat-kasvattaja, en tunne rodun terveystilannetta laajemmin, enkä muutenkaan tiedä mistään mitään. Tämä kaikki on aivan omaa tuntumaani ja perustuu parhaimmillaankin siihen, mitä eläinlääkärit ovat meille sanoneet. Olkaa hyvät ja suhtautukaa selostukseen sen mukaisesti. 

Johtuvatko nuo vaivat siis rodusta?

Lyhyt vastaus:

Osa vaivoista ehkä, osa ei.

Pitempi vastaus:

Hampaat: Hampaiden osalta ongelmia on ollut lähinnä Figolla, jonka hengitys haisi pahalta jo pentuna, ja jolta nyttemmin on poistettu kaikki hampaat, paitsi kulma- ja etuhampaat. Figon kasvattajan kanssa puhuin asiasta silloin, kun Figo oli pentu. Hän kertoi, että joillain kissoilla on ongelmia hammaskiven ja haisevan hengityksen kanssa, eikä hän ollut keksinyt siihen järkevää syytä. Mitkään sukulinjat tms. eivät kuulemma liioin tunnu selitystä antavan. Eräs eläinlääkäri puolestaan ehdotti, että Figo olisi calici-positiivinen. Samaa on ehdotettu yhdelle tutulle ocille toisella paikkakunnalla. Kummastakaan kissasta ei kuitenkaan ole otettu testiä, jolla virus olisi varmistettu. Calici-virus on yleinen kissojen hengitysteiden virus, joka kissalla on tai ei ole. Sitä ei saa häädetyksi, jos kissalla se on. Yleensä se on (tai sen pitäisi olla) ”lepotilassa” eikä vaivaa kissaa sen kummemmin, mutta voi aktivoitua esim. stressin tms. seurauksena ja aiheuttaa tulehduksia. Calici on yleinen kissoilla yleensä, eikä siis riipu rodusta.

Kuitenkin on myös mainittu, että ocicateilla voi olla ongelmia suun terveyden kanssa.

Friedelle tulee jonkin verran hammaskiveä, ja vanhemmiten näyttää kertyvän enemmän, mutta varsinaisena ongelmana en sitä pidä. Hammaskiveä kertyy eläimille ja ihmisille, toisille enemmän ja nopeammin kuin toisille.

Hammasongelmilla siis voi olla jotakin tekemistä rodun kanssa, mutta varmaksi ei voi sanoa.

Pissaongelmat: Pissaongelmia meillä on ollut molemmilla. Friedellä on tulehduksia, Figolla taas on todettu idiopaattinen kystiitti ja myöhemmin virtsatiekiteitä.

Pissatulehdukset ovat kissoilla harvinaisia. Meille on kaikkiaan kolme eläinlääkäriä ensiksi kertonut, että tuskin on tulehdus, kunnes viljelytulos on todistanut bakteerikasvun. Ei siis ole roturiippuvainen asia.

Idiopaattinen kystiitti ja virtsakiteet ovat yleisiä sisäkissoilla elämäntapoihin liittyvistä syistä. Ei siis ole rotukohtainen ongelma.

Iho-ongelmat, allergiat ym.: Iho-ongelmiakin on ollut sekä Friedellä että Figolla. Friede on mitä ilmeisimmin allerginen vähän kaikenlaiselle ruualle, vaikka nyt onkin ollut melkein oireeton. Figolla on ongelmia tassuissa.

Frieden allergia luultavasti on peritty. Tiedossa on, että sen parilla sukulaisella on ollut vastaavia ongelmia. En tiedä onko ocicateilla yleisemmin allergioita, mutta en usko sen olevan kovin laaja-alainen ongelma.

Figon tassutulehduksista on mahdotonta sanoa onko ongelmat roturiippuvaisia, koska ei ole tietoa mitä tulehduksia ne ovat ja mikä niitä aiheuttaa.

Yhteenvetona sanoisin, että ocit ovat verrattain terveitä kissoja. Rodun yleisen terveystilanteen vuoksi en itse jättäisi ocicattia hankkimatta, jos kissan hankinta olisi ajankohtaista. Sairauksiin täytyy kuitenkin varautua, kuten aina lemmikkiä suunniteltaessa, oli lemmikki sitten lajiltaan mikä tahansa ja oli sillä rotu tai ei. Jos olisin nyt hankkimassa ocia, kyselisin kasvattajalta ainakin pennun vanhempien ja tarvittaessa muidenkin kissojen terveystilanteesta, ellei tietoa muuten annettaisi. Toivon tietysti, että ocicat on jatkossakin rotuna terve, ja että kasvatustyössä tartutaan mahdollisiin periytyviin terveysongelmiin heti jos niitä ilmenee.

17 kommenttia »

  1. Onpa ikävää, että olet johtunut tuollaisten kyselyjen kohteeksi. Eiköhän meistä ihmisistäkin toiset ole sairastavaisempia kuin toiset, joten sillä siisti.

    kommentti Kirjoittanut OutiAlex — 2 toukokuun, 2015 @ 1:56 pm

    • Minä en sinänsä pidä kysymystä asiattomana, ja nämä ihmiset ovat kyllä kysyneet sen aivan asialliseen sävyyn. Ja onhan tuota itsekin tullut mietittyä, tuossa on sitten mietinnän tulos 😀 Jotkut tietysti vertaavat sisäkissoja (ja meidän tapauksessa sitten rotukissoja, koska nämä on rotukissoja) entisaikojen navettakissoihin. Siinä on se ero, että sairastamaan taipuvainen navettakissa ”katosi” luultavasti aika pian. Toisaalta ulkokissoilla ei tosiaan tiettyjä vaivoja tule niin herkästi kuin sisäkissoille. Sikäli se on vähän kuin vertaisi omenia ja appelsiineja.

      Ja tottahan se on, että meistä ihmisistäkin toiset sairastaa vähän väliä ja toiset ”ei koskaan”. Ei ne muut eläinlajit sen erilaisempia ole. Ja vähällä meillä kuitenkin on päästy!

      kommentti Kirjoittanut Henna — 2 toukokuun, 2015 @ 4:41 pm

  2. Kissoilla on vähän niinkuin ihmisilläkin, kaikenlaista ennalta täysin arvaamatontakin vaivaa. Toisilla parempi tuuri kuin toisilla. Tunnollisesti olet kyllä hoitanut!

    kommentti Kirjoittanut Hellu ja Blackie — 2 toukokuun, 2015 @ 7:34 pm

    • Otin kissat, lupasin hoitaa 😉 Ja niinhän se on, toisilla on enemmän kuin toisilla, eikä niille mitään voi.

      kommentti Kirjoittanut Henna — 2 toukokuun, 2015 @ 7:42 pm

  3. Niin, ei sitä aina tiedä mitä paketin mukana tulee, olipa rotukissa tai ”löytörotua” kuten nää mun kissat on tupanneet olemaan. Toiset on terveempiä, toisilla on taipumuksia sairasteluun. Vähän niin kuin ihmiseläimelläkin.

    kommentti Kirjoittanut Ana — 2 toukokuun, 2015 @ 7:43 pm

    • Näin se on. Eipähän noista etukäteen tiedä. Ja ihan hyvä ettei tiedäkään, oikeastaan.

      kommentti Kirjoittanut Henna — 2 toukokuun, 2015 @ 7:53 pm

  4. Parempi olla tietämättä etukäteen, sitä tulee mitä tulee ja sen mukaan elellään. Huono munkkihan se meilläkin on ”yleensä niin terveiden maatiaisten kanssa” , 50 % epäkunnossa ja niillä luulisi geenipohjan olevan varsin laaja.

    kommentti Kirjoittanut Taru — 2 toukokuun, 2015 @ 8:36 pm

    • Niinpä! Teillä kyllä on osunut vähän nihkeät kortit noissa terveysasioissa. Vaan kuten itse taisit joskus sanoa, come what may!

      kommentti Kirjoittanut Henna — 3 toukokuun, 2015 @ 6:17 am

  5. Minä olen niin kamalan utelias, että heti luettuani postauksesi googlasin Ocicatin mahdollisista rotukohtaisista terveysongelmista. Löysin yhden kasvattajan tekstin, jossa oli maininta, että ”Uroksilla on tendenssiä virtsavaivoihin (FUS) laadukkaasta ravinnosta huolimatta, tämän taustalla on arveltu periytyvää taipumusta, mutta mitään varmuutta asiasta ei ole. ”http://www.anoriens.com/ocicat_tausta.rtf Mutta onko tällä mitään tekoa Figon vaivojen kanssa…

    Toisekseen löysin hyvän Animagin artikkelin kissojen ihovaivoista. En tiedä onko tässä sinulle mitään uutta, mutta itseäni ainakin juttu kiinnosti 🙂

    Joka tapauksessa, tsemppiä teille. Saisi jo terveemmät päivät koittaa ❤

    kommentti Kirjoittanut Me Like — 2 toukokuun, 2015 @ 10:10 pm

    • Kiitos linkeistä, täytyy tutustua!

      Onhan oci-urokset taipuvaisia virtsatieongelmiin ainakin siten, että jotakuinkin kaikki sisäkissaurokset ovat taipuvaisia niihin. Naaraille tulee anatomisista syistä esimerkiksi kiteitä harvemmin. Sitä kuitenkin varsin paha sanoa ovatko erityisen taipuvaisia. En myönnä en kiellä 😀

      Kiitos myös tsempistä, kyllä tämä tästä varmasti!

      kommentti Kirjoittanut Henna — 3 toukokuun, 2015 @ 6:25 am

  6. Onpa ikävää, että teilläkin on sairasteltu noin paljon. 😦 Täällä blogistaniassa on kyllä huomannut että oli kissa sitten maatiainen taikka rotukissa, niin kummallakin on yhtä paljon sairasteluja. Meilläkin Ruffe on ihan toivoton tapaus, mutta Coco onneksi pysynyt terveenä. Tsemppiä sinne ja toivottavasti sairastelut loppuisi kokonaan!! 🙂

    kommentti Kirjoittanut Marraskuun Muruset — 2 toukokuun, 2015 @ 10:55 pm

    • Juu, kyllä täällä huomaa, että siinä ne sairastavat kotikissat kuin rotukissatkin, jos niikseen tulee. Teilläkin on kyllä ollut liikaa vaivoja, mutta toivottavasti Ruffekin siitä kuntoutuu (ja pysyy kunnossa!). Eikä Coco ala sairastelemaan. Tsemppiä teille!

      kommentti Kirjoittanut Henna — 3 toukokuun, 2015 @ 6:29 am

  7. Oli mielenkiintoista lukea sun postaus; en paljoakaan ole tiennyt ocicateista (paitsi että kuten Friede ja Figo, näyttävät hyvin kauniilta ja tyylikkäiltä :-)!) ja nuo oli hyviä pohdintoja. Kiitos näkökulmista!

    kommentti Kirjoittanut Pipsun ja Miirun Pirjo — 2 toukokuun, 2015 @ 11:46 pm

    • Kiitos ja ole hyvä 🙂

      Ocit on mukavia ja mutkattomia kissoja. Niiden sanotaan koheltavan kamalasti ja olevan luonteeltaan hirveän aktiivisia, mutta sitä kyllä minusta vähän liioitellaan. Aktiivisia ovat kyllä, mutta ei hulluuteen asti sentään! Sellaisia lempeitä, persoonallisia ja mutkattomia otuksia. Salaperäiseksikin on sanottu!

      kommentti Kirjoittanut Henna — 3 toukokuun, 2015 @ 6:41 am

  8. Ei johdu rodusta, ei. Täällä on yksi laiskanpulskea ocikolli, joka on ollut terve: mitä nyt töhnää välillä korvissa. Minulla on ollut 8 kissaa aikuiselämäni aikana, ja kaksi niistä on kuollut nuorena (nyyh), kolme eli 16 – 18,5-vuotiaaksi ja nämä kolme nykyistä ovat aika terveitä. Sattumaa ja elämää nämä sairastelut.

    Sinänsä mielenkiintoista ja huomioitavaakin kasvattajilta, että mahdolliset väärät linjat saadaan pois. Koirilla on DNA-testejä, joiden avulla on jopa saatu ihmisiäkin auttavia tuloksia (lagottojen uusi kertymäsairaus). Niin, toki on kissoillakin sairauksia, jotka ovat yleisempiä toisissa toduissa( niin kuin simskuilla tuo lymfooma..:(

    kommentti Kirjoittanut Pirjo — 4 toukokuun, 2015 @ 7:02 pm

    • Ai se lymfooma on simskuilla yleisempi kuin muilla roduilla? Hm. Kurjaa että se teidän kohdalle sattui, Haru-parka oli oikein hassu ja ihana nuorukainen 😦 Vaikka sattumaahan ne ovat, toisinaan ei auta vaikka mitä tekisi. Toivottavasti teidän laiskanpulsea ocikolli ja sen ystävät lajiin katsomatta pysyvät terveinä ja ovat pitkäikäisiä! 😉

      Kasvattajien täytyy toki huomioida terveys, ja tosiaan tarkoittaa sanojaan, kun sanovat kasvattavansa terveitä ja rodunmukaisia kissoja tai koiria, mutta eipä ole jumalia kasvattajatkaan. Ja jotkut sairaudet tietysti on siitä hankalia, että rupeavat oireilemaan vasta kun pentuja on jo tehty, mahdollisesti useampikin sukupolvi. Hankalia asioita ovat!

      kommentti Kirjoittanut Henna — 4 toukokuun, 2015 @ 7:53 pm


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Jätä kommentti Pirjo Peruuta vastaus

Pidä blogia WordPress.comissa.