Frieden valtakunta

Touko 3, 2015

Ihmisasioita. Ja vähän muutakin.

Filed under: Valtakunta — Friede @ 2:20 pm

Hyvää sunnuntaita kaikille!

Nyt on ensin pari ihmisiin liittyvää asiaa, ja sitten vähän muuta. Ensimmäinen ihmisasia on se, että meillä kävi eilen ihmisenpoikanen. Se kirkui. Ei niin paljon kuin ennen, mutta paljon kimeämmin! Minä menin vaatekaappiin, Figo oli sohvan alla. Tai oikeastaan Figon takajalat oli sohvan alla lattialla, ja loppuosa Figosta oli nostettuna sohvan käsinojan sisäpuolella. Se on uusi paikka, Figo keksi tuon kikan silloin muutama viikko sitten nukutuksesta toipuessaan…

Ihmisenpoikasen takakäpälät.

Ihmisenpoikasen takakäpälät.

Tällä kertaa tultiin näkyviin oikeastaan heti, kun ne ihmiset poikasineen oli lähteneet. Mutta meidän oma ihminen tuoksui tuolta poikaselta, ja meidän makuuhuoneessa oleva nalle tuoksui ja kaikki oli ihan omituista. Mutta siitä selvittiin kuitenkin.

Ja Henna alkaa kuulemma huomenna käydä taas siellä Töissä. Ei haittaa, saadaan Figon kanssa nukkua. Toivottavasti vain ei ruoka-ajat muutu, nämä nykyiset on hyvät.

Se ihmisistä. Outoja ovat, sille nyt ei mitään voi vaikka kuinka yrittää ajatella avaramielisesti. Mutta mitäs sanotte tästä:

DSC_0039

Tai tästä:

DSC_0046

Ja vielä:

DSC_0012

Tää pitää selittää, on sen verran hankalampi. Huomatkaa, että vatsani on kaunis ja karvainen. Vain pieni punainen kohta oikealla alhaalla, mutta se on suorastaan ei-mitään. Lisäksi on Erittäin Harvinaista, että annan kuvata masuani tuolla tavalla!

Lopuksi vielä viikon tassut. Mun takatassut vaihteeksi.

Joskus vain on niin mukavaa, että varpaatkin kipristyy!

Joskus ne vain kipristyy!

Sellaista meillä. Mitä teille kuuluu?

 

Mainokset

29 kommenttia »

  1. Huh, meillä on käynyt vaan kerran tommonen ihmisenpoikanen, ja sekin huusi kamalan kimeästi! Lisäks se tiputteli tavaroita lattialle. Onneks se ei ollu kiinnostunu meistä! Oltais juostu karkuun.

    kommentti Kirjoittanut Kissakolmio — Touko 3, 2015 @ 5:33 pm

    • Me mentiin piiloon jo hyvissä ajoin. Tiedetään jo, että kannattaa, tuo poikanen on käynyt meillä ennenkin! Karkuun juokseminen on hyvä ratkaisu, paitsi jos se lähteekin perään!

      kommentti Kirjoittanut Friede — Touko 3, 2015 @ 5:36 pm

  2. Nuo ihmistaimet ovat vähintäänkin arvaamattomia! T: Sulo ja Robert

    Siellähän ollaan vähän hepuloitu 🙂 Friedellä on oikein söpönen ja hienosti kuvioitu vatsa. Meneekö karvoissa keskellä jakaus? Meillä ainoastaan Sulo harrastaa vatsan tuuletusta. Aikaisemmin myös Robert teki niin, mutta ”jostain syystä” se loppui, kun Sulo muutti meille.

    Edelliseen postaukseen täytyy vielä kommentoida. Enpä tullut ajatelleeksi rotuasiaa. Eikö (ainakin jossain määrin) allergiat ja pissavaivat ole kissoilla yleisiä?

    kommentti Kirjoittanut AnnaS — Touko 3, 2015 @ 7:18 pm

    • Ihmisenpoikaset ON arvaamattomia! Hyvin arvaamattomia! Mun masussa on tuollainen ”sauma” keskellä. Ei sitä aina niin huomaakaan, mutta välillä se asettuu aloillensa! Ymmärrän myös hyvin, ettei Robert herkästi esittele vatsaansa JokaPaikanHöynän läsnäollessa. Kissan täytyy olla tarkka masustansa! ~Friede

      Pissavaivat on yleisiä kissoilla. Sisäkissoilla eritoten, koska ne usein juovat liian vähän, eikä ravintokaan välttämättä ole ruoka-ainehiiren (vrt. ruoka-aineympyrä) mukaista 😉 Allergioista en tiedä ovatko yleisiä vai eivät, mutta kotikissatkaan ei ole allergioilta turvassa, sen tiedän. Kissat on herkkiä otuksia! ~Henna

      kommentti Kirjoittanut Friede ja Henna — Touko 3, 2015 @ 7:34 pm

      • Meillä on vähän kokemusta noista pissavaivoista -Robertilla oli joskus virtsakiteitä. Siihen auttoi antibiootit ja pitkään syötettiin eläinlääkärin myymiä dieettiraksuja. Sen jälkeen marketin raksuihin ei ole edes koskettu, joskus harvakseltaan erikoisraksuja. Kissan ”juottaminen” on aika mahdotonta hommaa.. Kissat todella ovat herkkiä ja salaperäisiä otuksia tässäkin asiassa.

        Onnea työpaikasta!

        kommentti Kirjoittanut AnnaS — Touko 4, 2015 @ 7:41 am

        • Ihminen kiittää!

          Meidän Figoakin on juotettu, kun se ei halunnut juoda. Oli kamalaa jopa sivustakatsojalle! Nykyään me saadaan ruuan mukana vettä, että tulee pakosti juotua paljon. Parempi niinkin.

          kommentti Kirjoittanut Friede — Touko 4, 2015 @ 3:45 pm

  3. Oi, pitää aloittaa tassuista <3; miten ne onkin erityissuloiset just kipristyneinä!

    Me iloitaan teidän kanssa tuosta tervehtyvästä masusta, enää vain 2 sentin kolikon ala karvaa odottelemassa eli ihan pikkupiskuinen pläntti.

    Me ei muuten niitä ihan pienimpiä ihmispoikasia olla vielä nähtykään 😲, onkohan meillä ulko-ovessa joku pituusrajoitus? Oiskin vinhaa tietää, miltä ne tuoksuu? Nuo pidemmät haluu useesti kurotella kohti ja hiplata.

    Hennalle iloa työviikkoon! Ajattele miten kiva tulla kotiin, kun sun kissaudet sit hyrrää sulle tervetulot, hyrrrrpurrrrkehhhhrrr 😍!
    – Me kaikki –

    kommentti Kirjoittanut Pipsun ja Miirun Pirjo — Touko 3, 2015 @ 8:16 pm

    • Kiitos kiitos *purrrRRRRRRRrrrrrrrr*

      Ihmisenpoikaset tuoksuu omituiselle! Ja pitää meteliä, parempi vain jos teillä on pituurajoitus ovessa!

      Minä menen kyllä ovelle vastaan kun H tulee kotiin. Figo ei yleensä viitsi, ellei ruoka ole myöhässä!

      kommentti Kirjoittanut Friede — Touko 4, 2015 @ 5:26 am

  4. Hienoa! Onnea Henna töihin! Minäkin aloitan huomenna uudessa paikassa 🙂 En kyllä ole erityisemmin kuullut, että juuri Ocicateilla olisi paljon sairauksia. Ikävää, että ovat osuneet teille. Hoito ainakin on mitä parhainta.

    kommentti Kirjoittanut Mamma N — Touko 3, 2015 @ 8:44 pm

    • Kiitos, ja onnea sinullekin uuteen työpaikkaan! Meidän ihminen sanoo, että tämä on vain lyhyt määräaikainen, mutta työ kumminkin.

      Me ollaan ihan terveitä kissoja. Nih!

      kommentti Kirjoittanut Friede — Touko 4, 2015 @ 5:28 am

      • Jei, kummallekin onnittelut työaamuun heräämisestä!

        kommentti Kirjoittanut Ana — Touko 4, 2015 @ 4:04 pm

        • Kiitti! Mulla on tuttu työpaikka, samassa paikassa on aloitettu ennenkin. Kyllähän sitä taas tekee ihan mielellään.

          kommentti Kirjoittanut Henna — Touko 4, 2015 @ 4:13 pm

  5. Ihmisen töihin menossa on se hyvä puoli että se ostaa helpommin kaikkea kivaa meille kissoille! Toivotaan siis että tilanne pysyy.

    kommentti Kirjoittanut Pepsi & Max — Touko 3, 2015 @ 9:12 pm

    • Voi olla. Naukulaan ostettiin uusi kiipeilyteline kun Mamma aloitti työt, niin että saataisiinkohan mekin? Sellainen oikein korkea!

      kommentti Kirjoittanut Friede — Touko 4, 2015 @ 5:29 am

      • Snyyf. Oispa meilläkin tilaa telineelle, mutku ei. Itsekäs ihminen haluaa pitää ”tarpeeksi jumppatilaa lattialla”. Jep. Haloo, onko Hesyssä?

        kommentti Kirjoittanut Ilona — Touko 4, 2015 @ 4:05 pm

        • Meillä syynä on se, että ”ne maksaa maltaita”! Eikös teillä ole se oksa kuitenkin? Jonka päällä voisi makailla leopardisti?

          kommentti Kirjoittanut Friede — Touko 4, 2015 @ 4:08 pm

  6. Tassut tassut ihanat tassut ❤ JA mikä maha, sekin niiiiin suloinen!! Meillä pojat ei oo ikinä tutustuneet pikkuihmisiin, mitähän he tuumaisivat semmoisesta 😀

    kommentti Kirjoittanut Marraskuun Muruset — Touko 4, 2015 @ 3:31 pm

    • Toivottavasti pojat menisi piiloon!

      Kiitti, olen itsekin sitä mieltä, että mun masu ja tassut on varsin hyvät. Mutta niin on kyllä teilläkin!

      kommentti Kirjoittanut Friede — Touko 4, 2015 @ 3:44 pm

  7. Oi kuinka kaunis masu huokaa Minna!
    -Olkaa onnellisia että ihmisenpoikanen vain käväisi teillä. Meillä kun kotona kasvaa semmoinen…
    t.Myrsky

    kommentti Kirjoittanut Myrsky ja Minna — Touko 4, 2015 @ 5:05 pm

    • Ihmisenpoikanen kotona olisi aivan liikaa! Ei selvittäisi siitä. Myrskyn täytyy olla aivan erikoisen kylmähermoinen kissa!

      kommentti Kirjoittanut Friede — Touko 4, 2015 @ 5:48 pm

  8. Onnea, Henna, töistä! 💐💗😻 usko pois, kyllä se pitempiaikainen työkin vielä löytyy. Me ainakin uskomme (ja vakaasti – kivoja ja fiksuja ihmisiä tarvitaan aina!)

    Sellaista vauhtia siellä siis. On vähän parempi tilanne ilmeisesti? Hienoa sekin!
    Terkkuja ja tsemppiä!

    kommentti Kirjoittanut Pirjo — Touko 4, 2015 @ 7:09 pm

    • Kiitos! 💕 Kivuudesta en tiedä ja fiksuudesta vielä vähemmän, mutta eiköhän sitä ihminen paikkansa maailmasta löydä! 😀

      Juu, kuvissa ei Figolla ole sukkaa lainkaan! Viikonloppuna on ruvettu olemaan ilman, paitsi aamuin ja illoin on sukka hetken aikaa, että ehtii voide imeytyä. Viime yö meni hulinaksi, meillä kuului olevan kunnolliset ravit! 🐯 🐾

      kommentti Kirjoittanut Henna — Touko 4, 2015 @ 8:01 pm

  9. Aaw! Tassujen kipristelykuva! 🙂 ♥

    kommentti Kirjoittanut Marika — Touko 5, 2015 @ 5:55 am

    • Kiitos! Meidänkin ihminen tykkää kun varpaita kipristellään. Tai vaikka ei kipristeltäisikään!

      Tervetuloa muuten! Ei muisteta nähneemme teitä täällä ennen!

      kommentti Kirjoittanut Friede — Touko 5, 2015 @ 3:07 pm

  10. Mahtavia takatassuja teillä! Ihmisten ja kissojen ❤
    Aika vauhdikkaita ootte olleet 🙂 Wauhtia riittää täälläkin, Cinna juoksuttaa isoja kissoja ja itseään, ihan villinä.

    kommentti Kirjoittanut Me Like — Touko 5, 2015 @ 11:57 pm

    • Kiitos!

      Pikkutytöt on joskus villejä! Toisinaan isommatkin tytöt voi olla 😉

      kommentti Kirjoittanut Friede — Touko 6, 2015 @ 5:32 am

  11. Jestas, nyt olette senkin söpöläiset noissa kuvissa niin mahdottomia ettei tottakaan ♥ Me ei tiedetä miten tollaiset tosi mini-ihmiset toimii, mutta vanhempana ne on kyllä ihan ok kun ne yleensä jaksaa leikkii tosi pitkään.
    Hennalle hyvää loppuviikkoa töihin 🙂

    kommentti Kirjoittanut Taru — Touko 6, 2015 @ 7:46 pm

    • Melkeen meni Mahdottomuuksiin. Ja Figo kiusasi mua!

      Ei mekään oikein tiedetä miten nuo mini-ihmiset toimii, kun oltiin piilossa. Kovasti se välillä kiljui. Saa nähdä millainen siitä isona tulee.

      Ihminen kiittää! Ihan hyvin on työviikko mennyt kyllä.

      kommentti Kirjoittanut Friede — Touko 6, 2015 @ 8:05 pm

  12. […] sitten vielä eilen kävi ihmisenpoikanen äitinsä kanssa. Mentiin heti vaatekaappiin kun tulivat. Minä meinasin vahingossa tulla […]

    Päivitysilmoitus Kirjoittanut Epämääräinen viikko | Frieden valtakunta — elokuu 2, 2015 @ 1:00 pm


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.