Frieden valtakunta

Touko 10, 2015

Pääosin tassuasioita

Filed under: Valtakunta — Friede @ 8:18 am

Hyvää sunnuntaita kaikille ja hyvää äitienpäivää äideille!

Meillä on tällä viikolla tapahtunut ainoastaan sellaista, että ihminen tosiaan aloitti työt ja oli kaikki päivät pois. Päiväruoka on saatu myöhemmin, ja sen on parina päivänä antanut miesihminen(!), mutta tilanne kuulemma palautuu raiteilleen lähiaikoina, kun ihminen rupeaa menemään sinne Töihin aikaisemmin.

Ja sitten multa varastettiin pissiä, josta katsottiin onko bakteereja. Ei ollut. Eilen loppui antibiootti, onneksi! Figon koepalatulokset puolestaan ei ole vieläkään tulleet. Ensi viikolla ihminen ajatteli ruveta kiukuttelemaan jos ei ala kuulua, neljä viikkoa tulee täyteen ja kahdesta puhe oli. Figon tassut ei ole kunnossa, vaikka ovatkin paremmassa kunnossa kuin joskus. Aika tylsää, kun Figo ei oikein halua peuhata mun kanssa, kun tassut ei ole kunnossa, vaikka sukkaa ei enää tarvitsekaan pitää. Ja pitää niiden muutenkin terveet olla, ei kissa saa olla epäkunnossa!

Sitten muutama kuva.

Figon oikea etutassu ja ihmisen oikea takakoipi. Ja Figon viiksiä.

Figon oikea etutassu ja ihmisen oikea takakoipi. Ja Figon viiksiä. 

Mun etutassut auringossa kylpemisen aikaan.

Mun etutassut auringossa kylpemisen aikaan.

Aurinkokylpy pesulappuineen.

Aurinkokylpy ja kylpemistarvikkeet!

Figo halusi kainaloon. Minä olisin halunnut painia, mutta ei se ruvennut. Kukaan ei kuitenkaan huutanut tai muuten elämöinyt, vaikka mulla on suu auki.

Figo halusi kainaloon. Minä olisin halunnut painia, mutta ei se ruvennut. Kukaan ei kuitenkaan huutanut tai muuten elämöinyt, vaikka mulla on suu auki.

Aurinkoista sunnuntaita kaikille! Me jatketaan Figon kanssa nyt tätä auringonottoa. Suosittelemme muillekin!

Mainokset

22 kommenttia »

  1. Ehkä aurinko parantaa kaiken? Pidämme sille tassut ja peukut pystyssä!

    kommentti Kirjoittanut Mamma N — Touko 10, 2015 @ 8:35 am

    • Kiitos! Voi olla, että aurinko parantaa! Ei se ainakaan pahenna asioita!

      kommentti Kirjoittanut Friede — Touko 10, 2015 @ 4:27 pm

  2. Kestääpä niissä tuloksissa hmh, mitenhän ne sais tulemaan nopeammin. 😦 Toivottavasti tuloksista on kuitenkin apua ja saadaan tassu kuntoon. Täälläkin on kisut nauttineet aamuauringon läiskistä, muutenhan meille ei aurinko paista 🙂

    kommentti Kirjoittanut marraskuun muruset — Touko 10, 2015 @ 9:19 am

    • Mekin toivotaan että tuloksista olisi apua! Ei saa olla rikkinäisiä tassuja kissoilla!

      kommentti Kirjoittanut Friede — Touko 10, 2015 @ 4:28 pm

  3. Odottavan aina on aina pitkä, mutta jos on tulokset myöhässä niin sitten se vasta pitkä onkin !! Me äänestetään rähinän puolesta, tassu pitää saada kuntoon A.S.A.P.
    Ihanoita tassuinstallatioita teillä, mutta toi missä on kylpemiskamat mukana on kyllä tällä kertaa aivan voittaja 😀

    kommentti Kirjoittanut Taru — Touko 10, 2015 @ 10:14 am

    • Kiitti 😀 Vähän ajateltiin postausta tehdessä Nilssonin taannoista kielitaidonnäytettä.

      kommentti Kirjoittanut Friede — Touko 10, 2015 @ 4:30 pm

  4. Söpö tassu pitää tosiaan saada kuntoon, vauhtia nyt lääkäri. Ihana kylpykuva♥

    kommentti Kirjoittanut Minni — Touko 10, 2015 @ 1:11 pm

    • Ne näytteet lähetettiin Englantiin tutkittavaksi. Saisi kyllä tosiaan tulla selvyys tähän asiaan! Ja ihmistäkin rupeaa jo kiukuttamaan, ja se jos mikä on huono!

      kommentti Kirjoittanut Friede — Touko 10, 2015 @ 4:31 pm

  5. Paranemista tassulle – mekin voidaan kaukomurmettaa täältä sinne labraan, että lähettävät tulokset nopsaan. Ja mielellään hyviä tuloksia!
    – Pipsu ja Miiru –

    Tassut <3! Erityisesti nuo aurinkokylpytassut <3!
    – Emäntä –

    kommentti Kirjoittanut Pipsun ja Miirun Pirjo — Touko 10, 2015 @ 1:44 pm

    • Kiitti! Kaikkea apua arvostetaan tässäkin asiassa! *purrrrrrrRRRRRRRRR*

      Tassut on ♥

      kommentti Kirjoittanut Friede — Touko 10, 2015 @ 4:32 pm

  6. Ihkuja kuvia. Aurinko on paras! Ja kaverikissa kans iloinen asia.

    kommentti Kirjoittanut ilona — Touko 10, 2015 @ 2:49 pm

  7. Voi kuinka ihania kuvia ♥
    Lähetettiinkö ne koepalat jonnekin kauas analysoitavaksi?

    kommentti Kirjoittanut AnnaS — Touko 10, 2015 @ 2:55 pm

    • Kiitos ♥

      Englantiin lähetettiin. Aika kaukana on. Kun vain ei olisi postinkulussa käynyt huonosti 😦

      kommentti Kirjoittanut Friede — Touko 10, 2015 @ 4:33 pm

  8. Kiitos. Mutta voi kuinka teillä onkaan ihanat kylpemistarvikkeet ♥

    kommentti Kirjoittanut Myrsky ja Minna — Touko 10, 2015 @ 6:02 pm

  9. Voi kurjuutta, kun Figon tassut ei ole kunnossa. Toivottavasti pian selviää ja apu tulee. Kylläpä te kellitte kauniilla virkatulla peitolla.

    kommentti Kirjoittanut Paula — Touko 10, 2015 @ 7:00 pm

    • Kiitos! Mekin toivotaan terveitä tassuja!

      Päiväpeiton virkkaaja (tai toinen heistä, virkkuutyön aloitti mummu, mutta työ jäi tietystä syystä kesken…) lukee tätä blogia, nähnee kiitokset 😉
      Se on kyllä kaunis ja tunnearvokas päiväpeitto, kiitos Mari!

      kommentti Kirjoittanut Henna, Friede ja Figo — Touko 10, 2015 @ 7:20 pm

  10. Voi, näytteen tuloksissa kestää? Mekin muristaan täällä, sillä kyllä tassun pitää olla kunnossa!

    Hienoja kuvia, hmmm, ilo silmälle..💗

    Niin tuo sängynpeite, monesti on pitänyt kysyä siitä. Kaunis on, ja isotöinen ollut. Kelpaa siinä kölliä.

    kommentti Kirjoittanut Pirjo — Touko 10, 2015 @ 7:35 pm

    • Tai oikeastaan tassujen pitäisi olla kunnossa. Monikossa… Täytyy ensi viikolla pyytää eläinlääkäriä kysymään mikä vastauksissa kestää, ellei vieläkään rupea kuulumaan mitään!

      Kiitos kehuista 💕 Kuvattavat ovat tosiaan kuvauksellisia, kuten kissoilla tapana on. Peitto on kaunis ja tosiaan tunnearvokas. Siihen käytettyä työmäärää en kyllä uskalla ajatellakaan! Huh!

      kommentti Kirjoittanut Henna, Friede ja Figo — Touko 10, 2015 @ 7:52 pm

  11. Teidän blogilla on sellainen tassutakuu ❤ Aina yhtä ihastuttavia tassuloita

    kommentti Kirjoittanut Me Like — Touko 10, 2015 @ 8:09 pm


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.