Frieden valtakunta

kesäkuu 28, 2015

Sunnuntai

Filed under: Ilmoitusluonteinen asia, Valtakunta — Friede @ 2:07 pm

Hyvää sunnuntaita kaikille!

Olemme pääosin toipuneet perjantain rasituksista. Figolla otti kyllä koville, se oli koko eilisen päivän lakanakaapissa nukkumassa. Ihan oli loppuun uupunut koko poika, mutta kyllä se sitten illalla vähän virkistyi. Nyt se on jo ihan reipas. Tosin sitä haittaa myös varpaat, jotka oli taas huonommassa kunnossa, ja joita tietysti puhdistetaan ja hoidetaan vähän väliä. Tosin nyt ne varpaatkin on taas paremmat. Viikon tai kahden päästä sen pitää taas ruveta syömään kortisonipillereitä.

Muuten tällä viikolla on ollut ihan kunniallista meillä. Paitsi eilen ihminen ei antanut mulle raparperipiirakkaa ja jäätelöä, vaikka itse söi! Ei ole kyllä ennenkään antanut, se aina niuhottaa noiden ruokien kanssa. En minä siitä raparperista niin, se vaikuttaa happamalta, mutta jäätelöä olisin kyllä voinut ottaa. Ei kuulemma käy, kun kuulemma tulee maha kipeäksi ja kaikkea. Ja sitten me käytiin keskustelua myös siitä, että voiko kissat syödä ruohosipulia. Mun mielestä voi, koska RUOHO. Ihminen ei ole varma. Arvaatte varmaan kuka on voitolla? Nosti ruohosipulinruukun niin, etten ylety. Niin että jos joku teistä tietää sanoa varmaksi miten tämä asia on, niin kertokaa tuolle. Kiitti!

Kuvia myös sitten.

Levätkäämme, se ei ole koskaan pahasta. Mene pois häiritsemästä.

Levätkäämme, se ei ole koskaan pahasta. Ei saa häiritä.

Vaihteeksi mun tassu viikon tassuna.

Vaihteeksi mun tassu viikon tassuna.

Mutta katsokaapas tätä!

Figo on kasvattanut yhden pitkän kulmakarvaviiksen! Näistä puhuttiin aiemmin.

Figo on kasvattanut yhden pitkän kulmakarvaviiksen! Aiemmin ei ollut kuin tynkiä.

Sellaista tällä kertaa.

Eiku vielä yksi juttu. Jotkut bloggerin blogit ei halua että me kommentoidaan. Se julkaise-nappula ei toimi, ei tapahdu mitään vaikka siitä painaa. Ainakaan Naukulassa ja Marraskuun Murusilla ei ole toiminut tänä viikonloppuna. Joissain blogeissa toimii ihan hyvin. Siispä luetaan kyllä blogeja, ja sanottaisiinkin jotakin, jos voitaisiin.

Hyvää tulevaa viikkoa kaikille! *puuuurrRRRRRR*

Mainokset

24 kommenttia »

  1. Johan on kummallista ettei raparperipiirakkaa ja jäätelöä teille tarjoiltu! Eipä kyllä olisi täälläkään niin tehty. (Että sellaista taas… Toivottavasti vika korjautuu.)

    kommentti Kirjoittanut Mamma N — kesäkuu 28, 2015 @ 6:01 pm

    • Olisin voinut maistaa! Voisi varmasti Sulo ja Namukin. Siinä teidän norsupostauksessa muuten meille tuli mieleen, että jos Sulolla ja Namulla oli menossa Matka maailman ympäri 80 päivässä. Eikös siinäkin pelastettu prinsessa ja menty norsulla? Namu olis prinsessa, Sulo herrasmies ja norsu olis norsu!

      kommentti Kirjoittanut Friede — kesäkuu 28, 2015 @ 6:48 pm

      • Hyvä, että norsu olisi norsu eikä esimerkiksi niin, että Sulo olisi Norsu 😀

        kommentti Kirjoittanut Mamma N — heinäkuu 5, 2015 @ 8:28 am

        • Niin! Sulo on Herrasmies ♥
          Vaikka ei Sulo taitaisi lyttyyn mennä, vaikka Namu sen päälle istuisikin. Epäkohteliasta sellainen kyllä olisi.

          kommentti Kirjoittanut Henna, Friede ja Figo — heinäkuu 6, 2015 @ 8:00 pm

  2. Meidänkin mami teki eilen raparperipiirakkaa, ei me siitä välitetty kyllä yhtään mut sen tekeminenkö on nyt joku juttu? Tuo jäätälö kyllä kuulostais hyvälle, mut ei varmaan saatas syyä näitten masujuttujen takia 😦 Ei kyllä tiietä tosta ruohosipulista, mutta ruoho kuulostaa aina hyvälle nam ♥ Ja mitähän se bloggeri taas vammailee ei voi tietää.. Ihanaa että Figo on pirteä vaikka varpaat haittaavat edelleen 😦 Mulle kokeiltiin pienentää kortisonia, ei onnistunut, maha ei kestänyt, nyt nää sitten miettii joutuvatko mulle koko loppuelämän sitä syöttämään. Aikovat kuulemma kokeilla kohta taas uuestaan sitä pienentämistä jos onnistuisi.
    -Rufus

    kommentti Kirjoittanut Marraskuun muruset — kesäkuu 28, 2015 @ 6:41 pm

    • Meidän Figollekin aletaan se kortisoni taas, ja sitten se saa syödä sitä hamaan tulevaisuuteen. Kokeillaan tietty pienentää mahdollisimman pieneksi annos. Nyt vaan pitää odottaa, että rokotus ehtii tehota eka.

      Se raparperi vissiin on nyt joku juttu. Ota noista ihmisistä tolkku…

      kommentti Kirjoittanut Friede — kesäkuu 28, 2015 @ 6:51 pm

  3. Meilläkin oli raparperipiirakkaa! Mutta ei jäätelöä… 😞 Karvakamut eivät saaneet, kukaan niistä. Ruohosipulia muuten ovat koiruudet maistelleet suoraan penkistä, maistuisi, mutta koirat ja sipuli..hm hm. Ensimmäinen kissani Mäkä söi aina vähän väliä ruohosipulia ja annoin syödä. Henki haisi sipulille mutta muuta ”haittaa” ei kyllä ollut. Parempi tosin olla varovainen, varalta.

    Kiva, jos kurjuudet ovat jo unohtuneet 😀

    kommentti Kirjoittanut Pirjo — kesäkuu 28, 2015 @ 7:44 pm

    • Se raparperi on näköjään nyt oikein joku muoti!

      Minä söin ruohosipulia ensin jonkin verran, mutta sitten tuli yök, niinkuin ruohonsyönnistä aina. Olisin syönyt lisääkin, mutta ei annettu! Luvattiin kyllä kasvattaa mulle oma ruoho.

      Kurjuudet on ainakin nyt just vähän vähemmällä! Figon tassuparat on ainoa, mutta kyllä niidenkin kanssa nyt pärjätään. 😸

      kommentti Kirjoittanut Friede — kesäkuu 29, 2015 @ 4:44 am

  4. Tassut ovat suloiset kuin myös kaikki nukkukuvat <3!
    Minulla on sipuleista semmoinen muistikuva, ettei saisi kissoille eikä koirille antaa? Vaan nyt ei ole uskollista kissakäsikirjaani mukana, niin en pääse tarkistamaan. Omat kissat kyllä mielellään nuuhkivat ruohosipulimätästä kukkapenkissä/kasvihuoneessa, mutta en anna syödä.
    – Emäntä –

    Ja pah! Oon haukannut ruohosipulia, kun emäntä ei nähnyt…
    – Pipsu –

    kommentti Kirjoittanut Pipsun ja Miirun Pirjo — kesäkuu 28, 2015 @ 8:10 pm

    • Sipulia ei saa antaa (enkä kyllä söisikään! HYI!), mutta ruohosipulista ei ollut varmaa tietoa. Mutta nyt en siihen joka tapauksessa ylety…

      Hyvä Pipsu! Ihmiset luulee tietävänsä!

      kommentti Kirjoittanut Friede — kesäkuu 29, 2015 @ 4:47 am

  5. Olet kyllä ihmeen moniruokainen kissa, mamma on täällä ihan kateellinen kun mä oon niin nirso.
    Nätti tassu ♥

    kommentti Kirjoittanut Minni — kesäkuu 28, 2015 @ 10:50 pm

    • Söisin melkein kaikkea, jos saisin. Harmi etten saa, kun sitten kutisee… Ei pidä nirsoilla Minni! Ruoka kissan tiellä pitää!

      kommentti Kirjoittanut Friede — kesäkuu 29, 2015 @ 4:48 am

  6. Toi tassu on vaan niin pusuteltavan söpö ❤

    Hmm, pähkäilen samaa! Sipuli kun ei kissalle sovi, mutta kuuluuko siihen myös sipulin vihreä varsi ja ruohosipuli? Sitä en tiiä! Mutta kyllä ne sitä söis, jos antais!

    kommentti Kirjoittanut Me Like — kesäkuu 28, 2015 @ 11:53 pm

    • Teilläkin ymmärretään siis hyvän päälle! Fiksut kaksoset ja Cinna!

      Ja kiitti ❤ Vähän varovasti pusuttele.

      kommentti Kirjoittanut Friede — kesäkuu 29, 2015 @ 4:51 am

  7. No voi sentään mikä yksinäinen kulmahaituva! ❤ Toivottavasti tassuvuoristorata päättyy pian ja jää sinne huipulle "priimavarvas"-tilaan! 🙂

    kommentti Kirjoittanut Sandra / Hupsu ja tosi höpsö — kesäkuu 29, 2015 @ 7:21 am

    • Priimavarpaita mekin toivotaan! Kyllä ne siitä varmasti, kunhan voi aloittaa lääkkeet taas. Kissan pitää olla kunnossa!

      kommentti Kirjoittanut Friede — kesäkuu 29, 2015 @ 2:12 pm

  8. Kissarukan elämä on pelkää kieltoa tännä. Älä syö, et saa,älä rapsutelle, älä sitä , älä tätä. Ihmiset on aina välillä kyllä ihan %§‸$”#%&# !!!

    Tsemppiä meiltä tassuhommiin, söpöi nukkumakuvia teillä ja sitten toi yksi otsaviiksi. IIIK, ihana !!!

    kommentti Kirjoittanut Taru — kesäkuu 29, 2015 @ 8:16 am

    • Kieltelee ne aika lailla. Mutta kai ne parhaansa yrittää silti.

      Kiitti tsempeistä ja kehuista! Figon pään turkki tuntuu kuulemma sormissa oikein erikoisen hauskalta. Ihmiset *huoh*…

      kommentti Kirjoittanut Friede — kesäkuu 29, 2015 @ 2:14 pm

  9. Tykkään teiän söpöistä kuvista. Mut hei kaverit: rapampperi ja ruohosipuli on KASVIKSIA. Ei niitä kissat syö, hyi! Kissat on tosi kovii, ne syö vaan lihajuttuja! Rrrrraaka meininki!

    kommentti Kirjoittanut Ilona — kesäkuu 29, 2015 @ 8:43 am

    • Voi syödä kasvejakin. Börjekin syö, ja se on sentään Matzo.

      kommentti Kirjoittanut Friede — kesäkuu 29, 2015 @ 2:15 pm

  10. Eikö annettu jätskiä? Kyllä sitä olisi voinut edes lautasen nuolla. Ajattelemattomia nuo ihmiset, esipesu olisi kannattanut… (Meilläkin oli ongelmia Naukulan kommenteissa.)

    kommentti Kirjoittanut Myrsky ja Minna — kesäkuu 30, 2015 @ 7:00 am

    • Ei annettu! Pöh.

      Lohdullista, että ongelmia oli muillakin, vaikka tietysti ongelmat sinänsä on typeriä.

      kommentti Kirjoittanut Friede — kesäkuu 30, 2015 @ 2:23 pm

  11. Oh, olipa teillä eläinlääkärireissu! Taas kerran suloisia kissakuvia, erityisesti alimmainen ♥.

    Meidän mamma leipoi ja tanssahteli samalla, se oli vähintääkin outoa. Siihen leipomukseen tuli myös sitä raparperia (ei saatu). T: Sulo

    kommentti Kirjoittanut AnnaS — kesäkuu 30, 2015 @ 12:44 pm

    • Leipoi ja tanssahteli! Todella outoja ja erittäin arveluttavaa! Kyllä siitä sentään olisi pitänyt saada korvaukseksi vähän leipomusta.

      kommentti Kirjoittanut Friede — kesäkuu 30, 2015 @ 2:24 pm


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.