Frieden valtakunta

elokuu 30, 2015

Viikon asiat

Filed under: Allergia ja eliminaatiodieetti, Valtakunta — Friede @ 3:48 pm

Hyvää sunnuntaita!

Tällä viikolla ei ole niin paljon ollut aurinkokiireitä. Ne on korvaantuneet vähän tyhmemmillä jutuilla. Ensinnäkin Figon kortisoniannosta nostettiin taas, kun ihminen oli aiemmin sanonut, että tassut ei ole priimat ja pitää ahkeraan puhdistaa. Eläinlääkäriltä soitettiin sitten viime viikolla ja neuvottiin nostamaan annosta taas. Sukkaakin se poika on taas joutunut pitämään.

Ja sitten muakin on kutittanut ja tänään laitettiin sitä typerää geeliä mun mahaan. Moneen kohtaan! Moitin.

Tiistaina meidän ihminen lähti kauhean aikaisin ja tuli vasta just ennen nukkumaan menoa. Siinä välillä kylläkin miesihminen antoi päiväruuan, että sikäli ei ole moitteita, mutta kyllä me sille ihmiselle aika kovaan ääneen huudettiin kun se tuli! Ei saa tuolla tavalla lähteä ja olla poissa, kun pitää säännöllinen elämä olla! Onneksi se antoi aika pian sitten iltapalan meille, niin päätettiin sitten leppyä kuitenkin. Varmuuden vuoksi oltiin iltapalaa vailla myös miesihmiseltä, mutta ei se antanut. Kannatti kokeilla kumminkin.

Muilta osin on ollut ihan kohtuullinen viikko, ja tänään on taas ollut niitä aurinkokiireitäkin vähän.

Figo kiipeilytelineessä. Se aika usein on.

Figo kiipeilytelineessä. Se aika usein on.

Mahdutaan me siihen yhdessäkin, vaikka se onkin enempi Figon paikka. Voitko ihminen olla häiritsemättä, kun on pesut kesken?

Mahdutaan me siihen yhdessäkin, vaikka se onkin enempi Figon paikka. Voitko ihminen olla häiritsemättä, kun on pesut kesken?

Ai mitä? Etsimiänne tassuja ei voida näyttää! Näethän sinä itsekin, ettei voi!

Ai mitä? Etsimiänne tassuja ei voida näyttää! Näethän sinä itsekin, ettei voi!

Sellaista meillä. Mitä teille kuuluu?

 

Advertisements

22 kommenttia »

  1. Voi ihanuuden ihanuus ❤ Vai ettei tassuja voi näyttää! Te ootte niin ihana kaksikko. Täältä lähetämme tervehdyttäviä ajatuksia ja kehräyksiä!

    kommentti Kirjoittanut Mamma N — elokuu 30, 2015 @ 3:55 pm

  2. Voihan tassuja ja kutinoita! :-/ Mutta kuvat ja kuvauskohteet olivat kyllä taas niin suloisia, ettei mitään rajaa! ❤ Meillä töttä on taas pystytty siirtämään syrjään eikä tassua luppaista tätä nykyä, mutta saas taas nähdä, milloin härveli tekee paluun ja mitä niistä testituloksista selviää. Vai selviääkö mitään. Kutinatonta ja hellytyspesuisaa viikkoa teille!

    kommentti Kirjoittanut Sandra / Hupsu ja tosi höpsö — elokuu 30, 2015 @ 4:39 pm

    • Kutinat ja tassuvaivat on kenkkuja! Valitettavasti tekin sen tiedätte :/

      Kiitos kehuista myös *purrrR*
      Kissa on onneksi suloinen ihan vakiosti!

      kommentti Kirjoittanut Friede — elokuu 30, 2015 @ 5:18 pm

  3. Hus hus kutinat ja tassuvaivat! Hirmu suloisia kuvia on kumminkin; varsinkin tuo missä ootte onnistuneet piilottamaan tassut ♥

    kommentti Kirjoittanut Sofia ja Olga — elokuu 30, 2015 @ 5:10 pm

    • Me piilotellaan tassuja aika usein toistemme alle, vaikka ei sitä täällä blogissa huomaakaan! Kiitos ♥

      kommentti Kirjoittanut Friede — elokuu 30, 2015 @ 5:17 pm

  4. Voi teitä. Ei ole reilua, ei. Mutta hienoja kuvia teistä on joku taas ottanut 😀😻!
    Aurinkoisempaan viikkoa teille!

    kommentti Kirjoittanut Pirjo — elokuu 30, 2015 @ 5:43 pm

    • Aurinkoista viikkoa teillekin! 😻
      Kiitoskin!

      kommentti Kirjoittanut Friede — elokuu 30, 2015 @ 6:02 pm

  5. Mutta teillä sentään ihminen tuli yöksi kotia, meillä oli monta yötä pois. Sitä en suvaitse, mutta minkäs sille teet?

    kommentti Kirjoittanut Pepsi — elokuu 30, 2015 @ 8:06 pm

    • Teidän ihminen on aika usein reissuillansa. On meidänkin ihminen joskus. Keväälläkin oli jopa kaksi kertaa! Moitimme.

      kommentti Kirjoittanut Friede — elokuu 31, 2015 @ 5:08 am

  6. Joo, pitäkää puolenne! Kun on kerta kaksi ihmistä, niin safkat kuuluu saada molemmilta! Siksihän ihmiset on olemassa. Paljon paranemissäteitä lähetetään tassuja ja massuja kohti!

    kommentti Kirjoittanut Ilona ja Zetor — elokuu 31, 2015 @ 6:41 am

    • Niin just! Mutta ei me kyllä yleensä saada ruokaa molemmilta. Vääryyttä.
      Kiitti säteistä kans!

      kommentti Kirjoittanut Friede — elokuu 31, 2015 @ 1:58 pm

  7. Tuo keskimmäinen on kuva on aivan erityisen ihana ♥♥♥.

    kommentti Kirjoittanut AnnaS — elokuu 31, 2015 @ 10:10 am

  8. Te kaksi ootte niin mahdottoman söpönnöpöjä yhdessä, mamma täällä huokailee aina teidän kuvillenne ♥.

    kommentti Kirjoittanut Minni — elokuu 31, 2015 @ 11:25 am

  9. Ootte kyllä ihania!!!

    kommentti Kirjoittanut Kirsikka — elokuu 31, 2015 @ 8:39 pm

  10. Voi tassu 😦 Kortisoni on siitä tyhmä että auttaa oireisiin muttei se mitään poista, ärsyttävää. Jospa tassu olisi kohta taas parempaan päin! Ihania ootte ♥

    kommentti Kirjoittanut Marraskuun muruset — elokuu 31, 2015 @ 10:41 pm

    • Niin on. Poistettaisiin kyllä syykin, jos tiedettäisiin mikä se syy on!

      Kiitos ♥

      kommentti Kirjoittanut Friede — syyskuu 1, 2015 @ 4:56 am

  11. Voi jestas sentään tuota keskimmäistä kuvaa ♥

    kommentti Kirjoittanut Myrsky ja Minna — syyskuu 1, 2015 @ 6:32 pm


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.