Frieden valtakunta

4 lokakuun, 2015

Viikkotiedote

Filed under: Pulut, Valtakunta — Arttu ja Lupsu @ 2:09 pm

Hyvää sunnuntaita kaikille!

Tällä viikolla on tapahtunut seuraavaa:

Figon kortisoniannosta on pienennetty puoleen pilleriin joka toinen ilta, ja sen tassut on edelleen kunnossa! Itse Figo on ihmisen mukaan hassu. Mun mielestä se on vähän rasittava välillä, kun se ei ollenkaan ajattele, että jonnekin ei mahtuisi ja että minä haluaisin joskus omaakin tilaa! Pääasiassa se on kyllä ihan harmiton kissa.

Sitten perjantaina meillä kävi tuttuja. Mun ja Figon kummi M., ja se miesihminen, jolle mun pitää aina suhista. Nytkin piti. Tosin mun pitää varuulta suhista melkein kaikille vieraille. Yritin myös vaihtoehtoista kulkureittiä kahvipöytään, ja nousin patterin päälle ja siitä lähinnä istuvan M:n olkapäälle. Ei päässyt siitäkään, kun oma ihminen nosti mut alas. Mutta ne tutut on kyllä kissaosaavia ihmisiä. Kävin sen miesihmisen sylissäkin, vaikka sitten pitikin suhista.

Meidän ihminen on ollut vähän tylsä, mutta joka tapauksessa käyttäytynyt kohtalaisesti ruoka- ja nukkuma-aikojen suhteen. Vakavia rikkeitä ei ole ollut.

Eilen paistoi aurinko. Piti kerätä varastoon!

Eilen paistoi aurinko. Piti kerätä varastoon!

Tuolla on meidän parveke, ja siellä kopistaa joku. Joku lintu. Sulo, mää olen varma, että se voi olla pulu. Ihminen sanoi, että varpunen, mutta ei se ehkä tiedä. Varmana voi olla Pulukin!

Tuolla on meidän parveke, ja siellä kopistaa joku. Joku lintu. Sulo, olen varma, että se voi olla pulu. Ihminen sanoi, että varpunen, mutta ei se ehkä tiedä. Varmana voi olla pulukin!

Mun etu- ja takatassu.

Mun etu- ja takatassu.

Ne perjantaiset tutut toi näitä. Me taas omistetaan tää kuva Saaripalstan Sailalle ja Ransulle, kun molemmilla on nimipäivä tänään!

Ne perjantaina käyneet ihmiset toi näitä. Me taas omistetaan tämä kuva Saaripalstan Sailalle ja Ransulle, kun molemmilla on nimipäivä tänään! Edit myöhemmin. Ja Ransulla on tänään synttäritkin!

Hyvää sunnuntain jatkoa kaikille!

Hyvää sunnuntain jatkoa kaikille!

Hyvää eläinten päivää ja alkavaa eläinten viikkoa kaikille! Pitäkää huolta toisistanne! Jos kaikki pitää huolta omista lemmikeistään, ei olisi juuri ongelmiakaan!

 

 

Advertisement

20 kommenttia »

  1. Joo hei, hyvää eläinten päivää ja kiitti tassukuvista!

    kommentti Kirjoittanut Ilona ja Zetor — 4 lokakuun, 2015 @ 3:35 pm

  2. Hyvää eläintenpäivää sinnekin!
    Välillä pitää suhista, sellaista se on. Kissan oikeus.
    Hurraa Figon tassuille!

    kommentti Kirjoittanut Pirjo — 4 lokakuun, 2015 @ 3:48 pm

    • Kiitos 😻
      Kissaoikeuksiin kuuluu juu suhina tarvittaessa!

      kommentti Kirjoittanut Friede — 4 lokakuun, 2015 @ 4:26 pm

  3. Ihmiset ei tiiä kaikkee. Et voi olla et omi puku kumminkii.

    kommentti Kirjoittanut Sulo N — 4 lokakuun, 2015 @ 5:32 pm

    • Oli pulu. Tyhmä puhelin. Muuttaa mun sanat ja asian.

      kommentti Kirjoittanut Sulo N — 4 lokakuun, 2015 @ 5:33 pm

      • Joo, mutta kyllä mää ymmärsin, että pulu piti olla! Ihmisteknologia ei oo aina kissayhteensopivaa.

        kommentti Kirjoittanut Friede — 4 lokakuun, 2015 @ 5:49 pm

    • Niin! Voi olla ihan hyvin!

      kommentti Kirjoittanut Friede — 4 lokakuun, 2015 @ 5:48 pm

  4. Aivan mahtavaa, että kortisonia voi antaa noinkin vähän ihanaa tuuletukset!! Mekin ollaan niin iloisia että kiinteitä kikkareita putoilee tolla meiän puolikas iltaisin annoksella, ei edes uskalleta koittaa tota mikä teillä nyt on. Kokemuksesta voin sanoa, että maha menisi heti huonoksi, kerran Ruffe oli päässyt sylkäisemään kortisonin ja siitähän sit seurasi plöröt.. Mutta pitää nyt kuitenkin olla iloisia tästä, koska on se annostus ollut joskus paaaaljon korkeampi. Paljon onnea teille kortisoniannoksen pienenemisen kunniaksi ♥

    kommentti Kirjoittanut Marraskuun muruset — 4 lokakuun, 2015 @ 6:30 pm

    • No mutta jos tuolla annoksella Ruffe pysyy kunnossa, niin sitä annosta on sitten annettava! Ei puolikas pilleri päivässä sentään ihan tolkuton annos ole. Terveyttä Ruffelle!

      kommentti Kirjoittanut Henna — 4 lokakuun, 2015 @ 7:05 pm

  5. Ihanaa, että tassut ovat kunnossa! ♥ Se Purnauskiksen lähde varmaan auttaa, sillä Nuppukin on ollut 6 päivää ilman tötteröä. En uskalla edes hengittää, ettei tassu vain tulehtuisi uudestaan. Ihanaa eläinten päivää Figolle ja Friedelle!

    kommentti Kirjoittanut Sandra / Hupsu ja tosi höpsö — 4 lokakuun, 2015 @ 6:36 pm

    • Onnea Nuppu! Uskotaan kyllä, että Purnauskiksen toivomuskaivo auttaa!
      Minä itse asiassa luulen, että Figolla tuo johtui jostakin ruoka-aineesta. Karsin sen ruuasta aika paljon kaikenlaista pois. Toivottavasti tassut pysyisi kanssa kunnossa sekä teillä ja meillä!

      Hyvää eläinten päivää!

      kommentti Kirjoittanut Henna — 4 lokakuun, 2015 @ 7:09 pm

  6. Hyviä tassupäiviä teille ja myös hyvää eläinten viikkoa ja päivää 🙂

    kommentti Kirjoittanut Sofi ja Olga — 4 lokakuun, 2015 @ 8:57 pm

  7. Hienoa, että tassut ovat paranemaan päin!

    kommentti Kirjoittanut AnnaS — 5 lokakuun, 2015 @ 1:48 pm

    • Niin meidänkin mielestä, koska kissantassujen pitää olla kunnossa! Toivottavasti teidän ihminen on paranemaan päin kans?

      kommentti Kirjoittanut Friede — 5 lokakuun, 2015 @ 2:34 pm

  8. Oikein hyvää eläinten viikkoa teillekin!

    kommentti Kirjoittanut Myrsky ja Minna — 6 lokakuun, 2015 @ 4:46 pm

  9. Voi hitsi kääk apua kiitos tuhannesti onnitteluista! Tämä oli mennyt ihan ohi. Juhlimme nyt siis uudestaan 😀

    kommentti Kirjoittanut Saila — 7 marraskuun, 2015 @ 7:21 pm

    • Aina on sopivaa vähän juhlia! Varsinkin näin pimeänä vuodenaikana!

      kommentti Kirjoittanut Friede — 7 marraskuun, 2015 @ 7:28 pm


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.