Frieden valtakunta

28 helmikuun, 2016

Kuvia taas

Filed under: Valtakunta — Arttu ja Lupsu @ 6:52 pm

Hyvää sunnuntaita taas!

Ihmeempää kerrottavaa ei ole tälläkään viikolla, niin että katsellaan sitten kuvia. Ainoastaan se aiheuttaa vähän jännitystä meillä, että eläinlääkäri on mainittu! Kuulemma mun hammaskivet ja molempien verikokeet ja mitähän vielä tarkastusta. Moitin, mutta tämä ei ole vielä mitenkään realisoitunut puhelinsoitoiksi taikka autoiluksi, että vielä ei kauheasti varmaan tarvitse paheksua. Malliksi vain vähän. Mutta nyt niitä kuvia!

Aloitetaan selfiellä. Papukaijaselfie tällä kertaa, eikä kenguru. Kengurunakin olin kyllä tänäkin päivänä. Sori huono kuvanlaatu, aamulla on pimeää vieläkin.

Pääsääntöisesti tämäkin viikkoa ja eritoten tämä päivä on mennyt lepäillessä. Jos vaan ei häirittäisi kuvaamalla!

Viime viikolla Figolla oli rulla (on kyllä vieläkin). Tässä se itse on rulla. Ja jos jotakuta epäilyttää, niin oikeasti minä olen tuossa ihan vieressä niin, että korva melkein on kuvassa. Niin että ei me olla mitenkään kaukana toisistamme kuitenkaan, vaikka siltä näyttää.

Näin hyvin on aurinkokin paistanut tällä viikolla pari kertaa! Ajatelkaa, että ihan useampana päivänä on hetken ollut aurinkoista! Se tietää auringonläiskiä ja sitten heijastuksia seinille ja lattioille kaikenlaisista ihmisten kapineista. Niitä heijastuksia on hyvä pyydystellä. Tässä kuitenkaan ei pyydystellä, vaan Figo näyttää kuinka aurinkoenergiaa kerätään.

Sitten vielä viikon tassu. Figon etutassu. Siinä on käynnissä leipominen myös!

Sellaista meille. Pitäkää huolta toisistanne ja ottakaa kaikki ilo irti, jos satutte huomaamaan auringonläikän!

Advertisement

21 helmikuun, 2016

Viikon kuvia

Filed under: Valtakunta — Arttu ja Lupsu @ 5:38 pm

Hyvää sunnuntaita!

Koska tästä viikosta ei ole paljonkaan sanottavaa (ainoastaan eilen kävi pari ihmistä meillä lyhyelti, jonka ajan me oltiin sohvan alla), harjoitamme kuvakerrontaa tällä kerralla.

Figon Aarre. Tuo rulla siis. Figo itsekin on tieytsti Aarre.

Aarrehommista tulee vaan tällaisia kuvia meidän ihmisen taidoilla.

Viikon kenguru-selfie.

Viikon kenguru-tassu.

Viikon pönötys.

Sellaista. Mitä teille muille kuuluu?

14 helmikuun, 2016

Oodi ystäville!

Filed under: Ilmoitusluonteinen asia, Valtakunta — Arttu ja Lupsu @ 8:54 am

Ystäville

Onpa tuolla maailmassa,

kissojen valtakunnassa,

hovi vallan mahdoton

riemukas ja suruton!

Hallitusta Kissahovissa

pitää Mimmi, Hänen Korkeutensa,

ja Leo on kuningas,

muttei itsevaltias!

Neuvonantajana heillä on

Jaakko viisas verraton!

On prinsessoja useampi:

Namu, Nuppu, Ilona ja Pepsi!

Namun rakas Zetor on,

 prinssi pieni peloton,

Nupun kauneus puolestaan

Rufusta niin laulattaa!

Teyekin on prinsessa

ja Miiru hänen rakkaansa.

Lilli on jo kokenut,

monta kissaa ohjannut,

hän osaa antaa neuvoja

tai kysyä Lallilta apuja,

kun nuoret Crusoe ja Chaplin

tahtovat seikkailuihin!

Myös Kajsalla on joskus työtä

Devin ja Pikin opastuksen myötä!

Vanha Neko harrastaa

tarinoiden kerrontaa

nuoret kissat innoissaan

niitä tulee kuulemaan!

Monenmoisia katteja

asuu Kissahovissa:

Ransu onpi manuli

ja Musti pastori-pantteri,

Myrsky taasen tiikeri!

On tiikereitä muitakin

niinkuin Max ja Kollokin!

Toiset ovat makeita,

Kanelia, Karrkkia!

Taikka kaksoskarkkia

niin kovin suloista.

Sulo on nimenä kahdella

ihanalla pojalla:

toisella on täplämassu

toisella kyljessä kuvio hassu!

Cocoja on myöskin pari,

toinen pieni, toinen suuri!

Sisarukset Adela ja Heron,

ovat pari erottamaton,

kaksi karvapuhmulaa

tassut niinkuin puuvillaa!

Kaikenlaista erikoista:

Robertil´ on lippakorva,

Olgalla viiru korvassaan

ja Sofia eripari-sukissaan!

Ammatteja kissoilla

voi olla vaikka useita:

Herra Nilsson tarkastaa

ja väsymättä sisustaa!

Börjellä on vastuuna

turvallisuusvalvonta.

Hyvä tapa hälyttää,

on toki häntä pörhistää!

Mindy-tyttö opettaa

karvamatoviestintää!

Bertalla on vastuullaan

nuorempia valistaa,

Jujulla on puolestaan

tehtävänään opettaa

hyppyjä ja temppuja

niille joiden kiinnostus

on vaikka kissasirkus!

On hyvä olla luonnetta,

ettei jäisi sanomatta

jos on jotain korjaamatta:

Elli osaa ääntä käyttää

ja Pipsu-Pippuri mielialan näyttää!

Minni aina hymyilee,

paitsi jos tonttu lähellä lymyilee!

Toiset ovat suuria

vaikka Maine Cooneja,

toiset taasen pieniä

niinkuin vaikka abyjä,

taikka sitten pentuja!

Rauhan vauvat vasta syntyi

Ruska mummiksi taas ryhtyi.

Pennut sai myös KattiKaneli,

ja kissa-tätinsä piiloon paineli,

kunnes viimein hoksasi

että pennut onkin iloksi!

Lapsia hoitaa myös Mio ja Tinka,

ja sepä onkin juttu kumma,

sillä heidän hoitolapsensa

eivät ole kissoja!

Paljon muitakin katteja

asuu kissahovissa,

ja kaikilla on mukavaa,

eikä koskaan surkeaa.

Jos haluaa tehdä töitä

tai nukkua päiviä, öitä

tanssia, laulaa, keskustella

tai vaikka hassutella,

se kaikki on mahdollista

hassussa Kissahovissa!

Kiusata ei ketään saa

siitä kyllä moititaan!

Ja sitten taas jatketaan

kehräystä ja purinaa!

Hyvää ystävänpäivää, taikka tavallista päivää kaikille ihanille kavereille! Kiitos että olette!

Edit. kuvat lisätty

image

image

13 helmikuun, 2016

Kalenteri sanoo

Filed under: Ilmoitusluonteinen asia — Arttu ja Lupsu @ 8:00 am

Nimipäiväonnittelut!

Onnea Sulo <3

Onnea Sulot ❤

 

9 helmikuun, 2016

Kategoriahaaste

Filed under: Haasteet ja plakaatit — Arttu ja Lupsu @ 7:21 pm

Me saatiin taannoin Hupsuilta haaste. Siinä piti kertoa mikä rotu kussakin FiFé-rotukategoriassa on ihanin. Kiitos haasteesta Hupsut! Kategoriat löytyy mm. Kissaliiton sivuilta, jos haluaa katsoa mistä puhutaan.

Näihin oli tullut hurjasti muutoksia sen joskus viime vuosina! Oli tullut uusia rotuja ja vanhoja oli siirrelty vaikka kuinka. Näistä kategorioista ykkös- ja kakkoskategoriat on meille aika vaikeita, kun me ei oikein tiedetä noista pitkä- ja puolipitkäkarvaisista kissoista mitään.

Kumminkin. Ykköskategoriassa on nykyään Persialainen, Exotic, Ragdoll, Pyhä Birma ja Turkkilainen Van. Koska meidän mielestä kissalla pitää olla kuono, jää pois Persialainen ja Exotic. Muista ei tiedetä oikein mitään, niin että valitsemme Nupun ja Jujun kunnioitukseksi Ragdollin!

Kakkoskategoriassa on monta rotua ja yksi uusikin. Koska kissoilla ei pidä meidän mielestä olla taipuneet tai luppakorvat, emme valitse American Curlia. Sitten on sellaisia rotuja, joista ei lainkaan tiedetty, kuten tämä kiharainen LePerm! Jos on pakko valita, niin sanotaan kakkoskategoriasta sitten Siperiankissa, koska KissaKaramelli, NeitiCassinen, KattiKaneli ja pennut ovat niin namuja!

Kolmoskategoriassa on mm. Ocicat eli me ja Leo! Siinä on myös Eurooppalainen eli Sulo ja Namu tai Ruska ja Rauha ja pennut ja Egyptin Mau, kuten Teye! Voitaisiin tietysti valita oci, mutta jos ei voi valita sitä, niin sitten Eurooppalainen. Koska Sulo on mun <3ystävä!

Sitten neloskategoria. Tää on niin helppo! Neloskategorian ylivoimaisesti ihanin kissa on Jaakko! Ai mutta rotuhan se piti valita. No Jaakko on itämainen lyhytkarva. Jaakko on varmasti kaikkeuden ihanin itämainen ja sen katse vasta jotain onkin!

Noiden virallisten rotuluokitusten ulkopuolelta ihanin kissa on tietysti kissa! Lyhytkarvainen kissa, pitkäkarvainen kissa, iso, pieni, nuori, vanha, tyttö, poika, minkä vain värinen kissa!

Me ei nyt haasteta erikseen ketään, mutta kuka vain saa kertoa omista kissamieltymyksistänsä. Joko tuossa kommenttiboksissa taikka sitten omassa blogissaan, ihan miten hyvältä tuntuu. *purrrrr*

7 helmikuun, 2016

Puluasia edistyy, ehkä

Filed under: Pulut, Valtakunta — Arttu ja Lupsu @ 4:01 pm

Hyvää sunnuntaita taas!

Tällä viikolla on jännittävää kerrottavaa. Ihminen on käyttäytynyt niin ja näin, esimerkiksi perjantaina ei tullut Töihin-paikasta kotiin, vaan tuli vasta eilen, mutta nyt on muuta niin jännittävää kerrottavaa, että melkein unohdin sen jo! En kokonaan, koska tänään se on käynyt poissa kahteen kertaa, ensin Lenkillä-paikassa aamulla ja sitten myöhemmin Kauppaan-paikassa. Huoletti ihan, että se taas lähtee eikä tule takaisin, mutta tuli se kuitenkin.

Mutta se jännittävä. Kun siitä Pulusta on ollut puhetta. Tänään se ihminen antoi meille osan pulua! Se oli löytänyt osan yhtenä päivänä ulkoa! Itse se väittää, että se on kyllä Harakan, mutta ei ihminen ehkä tiedä. Voi olla Pulunkin! Katsokaa kaikki:

Kiinnostava! HYVIN kiinnostava!

Figo tutkii tarkemmin. Minäkin tutkin tarkemmin, mutta ei ole kuvaa siitä, kun ihminen ei osaa.

Erinomaisen hullaannuttava Pulun osa. Tai Harakan. Figo ei jäänyt tuollaiseksi, vaan palautui kyllä ennalleen.

Tassu. JA nenä. JA se Linnun Osa.

Mitä luulette, onko se Pulun osa vai ei? Ja saadaanko me lisää näitä osia ja saako niistä lopulta kokonaisen Pulun tehtyä?

Hyvää ensi viikkoa kaikille! Olkaa tarkkoina ja huolehtikaa toisistanne!

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.