Frieden valtakunta

helmikuu 7, 2016

Puluasia edistyy, ehkä

Filed under: Pulut, Valtakunta — Friede @ 4:01 pm

Hyvää sunnuntaita taas!

Tällä viikolla on jännittävää kerrottavaa. Ihminen on käyttäytynyt niin ja näin, esimerkiksi perjantaina ei tullut Töihin-paikasta kotiin, vaan tuli vasta eilen, mutta nyt on muuta niin jännittävää kerrottavaa, että melkein unohdin sen jo! En kokonaan, koska tänään se on käynyt poissa kahteen kertaa, ensin Lenkillä-paikassa aamulla ja sitten myöhemmin Kauppaan-paikassa. Huoletti ihan, että se taas lähtee eikä tule takaisin, mutta tuli se kuitenkin.

Mutta se jännittävä. Kun siitä Pulusta on ollut puhetta. Tänään se ihminen antoi meille osan pulua! Se oli löytänyt osan yhtenä päivänä ulkoa! Itse se väittää, että se on kyllä Harakan, mutta ei ihminen ehkä tiedä. Voi olla Pulunkin! Katsokaa kaikki:

Kiinnostava! HYVIN kiinnostava!

Figo tutkii tarkemmin. Minäkin tutkin tarkemmin, mutta ei ole kuvaa siitä, kun ihminen ei osaa.

Erinomaisen hullaannuttava Pulun osa. Tai Harakan. Figo ei jäänyt tuollaiseksi, vaan palautui kyllä ennalleen.

Tassu. JA nenä. JA se Linnun Osa.

Mitä luulette, onko se Pulun osa vai ei? Ja saadaanko me lisää näitä osia ja saako niistä lopulta kokonaisen Pulun tehtyä?

Hyvää ensi viikkoa kaikille! Olkaa tarkkoina ja huolehtikaa toisistanne!

Advertisements

29 kommenttia »

  1. Voi että teitä!!! Ootte Ihanat! Hyvin, hyvin tarkkaa tutkimustyötä kyllä teette 😉

    kommentti Kirjoittanut Neko, Tinka & Mio — helmikuu 7, 2016 @ 5:24 pm

    • Täytyy olla tarkkana lintuasioissa! Tekin olette ihania ❤️

      kommentti Kirjoittanut Friede — helmikuu 7, 2016 @ 5:59 pm

  2. Hienon tuliaisen saitte ulkoa! Tosi kiinnostava. Hajuja… veikataan, ettei tosta kehity kokonaista pulua, mutta aina voi toivoa. Hyvä alku ainakin!

    kommentti Kirjoittanut Zetor ja Ilona — helmikuu 7, 2016 @ 5:46 pm

  3. Se on kyllä vaarana ihmisen tuntien, ettei saa kokonaista pulua, mutta alku sentään! Joskus ihmisetkin yllättää sentään!

    kommentti Kirjoittanut Friede — helmikuu 7, 2016 @ 6:00 pm

  4. Kertokaa sit heti, jos näistä osista saa koottua yhden kokonaisen pulun, sit käsketään heti meidänkin emännän lähteä osajahtiin!!
    – Cru ja Chapi

    kommentti Kirjoittanut Kissakolmio — helmikuu 7, 2016 @ 6:56 pm

  5. Joo, kerrotaan kyllä!

    kommentti Kirjoittanut Friede — helmikuu 7, 2016 @ 7:01 pm

  6. Aikas kiva osa sanon minä!

    kommentti Kirjoittanut Max — helmikuu 7, 2016 @ 8:22 pm

  7. Ooh – onko tuo sellainen osamaksupulu?

    kommentti Kirjoittanut - Sulo Naukula - — helmikuu 7, 2016 @ 8:37 pm

  8. No sinäpä sen sanoit! Osamaksupulu 😀

    kommentti Kirjoittanut Friede — helmikuu 7, 2016 @ 8:44 pm

  9. Figon ilme on kyllä niin villin hurmaantunut, ettei paljon välilä onko sulka Pululta vai Harakalta. Aika hienot tuomiset.

    kommentti Kirjoittanut Paula — helmikuu 7, 2016 @ 9:18 pm

    • Mielenkiintoinen tuliainen! Toivottavasti sitten muutamien viikkojen päästä teidänkin pennut saa tuollaisen, ne varmaan sitten tykkäisi.

      kommentti Kirjoittanut Friede — helmikuu 8, 2016 @ 5:49 am

  10. Saitte palan pulua, wau! Ehkä tuosta ei koko pulua tule, mutta on se muuten maukas. Meidän mami kantaa meille Variksen ja Hanhen paloja kesällä. Niitten kanssa on kiva peippailla 🙂

    kommentti Kirjoittanut Sofi ja Olga — helmikuu 7, 2016 @ 10:52 pm

    • Niimmutta jos näitä paloja tuodaan enemmän, niin saisiko niistä sitten kokonaisen pulun? Hekään ette vissiinkään ole saaneet niin paljon osia, että olisi tullut kokonainen Varis tai Hanhi?

      kommentti Kirjoittanut Friede — helmikuu 8, 2016 @ 5:51 am

  11. Yes! Puluja ja niiden osia! Joku kerta se on sitten ihan kokonainenkin.

    kommentti Kirjoittanut Myrsky ja Minna — helmikuu 8, 2016 @ 8:15 am

  12. Kyllä siitä pulu tulee ilman muuta, mutta se ei välttämättä osaa lentää. Maistunee silti hyvältä! =)

    kommentti Kirjoittanut Sandra / Hupsu ja tosi höpsö — helmikuu 8, 2016 @ 9:16 am

    • Ei sen tarvitsekaan lentää välttämättä! Kunhan on pulu, että saan tutustua puluuteen!

      kommentti Kirjoittanut Friede — helmikuu 8, 2016 @ 9:27 am

  13. Meidä lehdessä sanottiin, että pulut ovat vähentyneet kaupungeissa. Ehkä toi ei oo pulu, mutta hyvä linnun osa kuitenkin!

    kommentti Kirjoittanut Naava — helmikuu 8, 2016 @ 1:03 pm

    • Ai? Ei me tiedetä vähenemisestä, kun ei olla ensimmäistäkään kokonaista pulua koskaan nähty. Tai ehkä se johtuu just siitä vähenemisestä? Tätä täytyy miettiä. Ei ole hyvä mun puluprojektille jos vähenevät!

      kommentti Kirjoittanut Friede — helmikuu 8, 2016 @ 1:15 pm

  14. Ooh se on kyllä pulu ihan selvästi pulu!!

    kommentti Kirjoittanut Marraskuun muruset — helmikuu 8, 2016 @ 1:55 pm

    • Eikö vain! Ajattelinkin, ettei ihminen pakosti tiedä näitä lintuhommia.

      kommentti Kirjoittanut Friede — helmikuu 8, 2016 @ 3:29 pm

  15. Ai tuollainen pulu? Aika kiva. Meilläkin voisi olla teille pulun osia. Mamma sanoi, että ne voi kyllä olla pöllön osia. Me ei saada niillä leikkiä, koska koirat. Niille tulee Into ja Riita. Eikä mamma tykkää. (Mut me leikitään silti, salaa)
    Hyvää viikonalkua teille!

    kommentti Kirjoittanut Pirjo — helmikuu 8, 2016 @ 5:28 pm

    • Pöllö! Sepä vasta jotakin! Leikkikää vaan salaa, ettei koirat näe. Ei ole hyvä jos niille tulee Riita! Eikä sekään jos mamma ei tykkää! Se se vasta onkin. Mutta jos teillä kerran ollut ihan enemmänkin niitä osia, niin onko niistä saanut koottua kokonaista Pöllöä? Ja onko se samanlainen Pöllö kuin ihmiset joskus sanoo että ”senkin pöllö”?

      Hyvää viikkoa teillekin, murut ❤️

      kommentti Kirjoittanut Friede — helmikuu 8, 2016 @ 5:47 pm

  16. Tirsk, Figo näyttää todellakin hullaantuvan -mutta onneksi mainitsit, ettei ilme/tila jäänyt pysyväksi 😉

    kommentti Kirjoittanut AnnaS — helmikuu 8, 2016 @ 6:36 pm

    • Se vasta olisikin jos se olisi jäänyt pysyvästi tuollaiseksi! Olisi ollut Mahdotonta se. Onneksi poika palautui ennalleen.

      kommentti Kirjoittanut Friede — helmikuu 8, 2016 @ 6:47 pm

  17. Figo, sun ilme kertoo kaiken, siis ihan kaiken 😀 Paitsi sietty se, että onko se sitten se pulu vaiko harakka…

    kommentti Kirjoittanut Taru — helmikuu 14, 2016 @ 5:18 pm

    • Ei oo selvinnyt vielä kumpi se on, mutta jännä se on silti. Ja vähän jo rikki… Se linnun osa siis, eikä Figo! Figo on onneksi ehjä!

      kommentti Kirjoittanut Friede — helmikuu 14, 2016 @ 5:22 pm

  18. […] vain ja hyvää sunnuntaita taas kaikille! Nyt on sellaista, että on saatu lisämateriaalia siinä puluasiassa. Pulua ei ole saatu, eikä lisää osiakaan, mutta nyt on kuitenkin kuva. Hyvä herrasväki, pulu […]

    Päivitysilmoitus Kirjoittanut Viikon pulut | Frieden valtakunta — huhtikuu 3, 2016 @ 5:13 pm


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.