Frieden valtakunta

28 elokuun, 2016

Rauhaa ja rakkautta

Filed under: Valtakunta — Arttu ja Lupsu @ 5:03 pm

Hyvää sunnuntaita kaikille!

Meillä on rauhallista ja mukavaa. Ihminen eilen jo kertoi, että aamulla on ollut mukavaa, mutta on päivälläkin. Asiat on ollut järjestyksessä, ruoat ajallaan ja elämä säntillistä ja kissalle sopivaa.

Lisäksi tällä viikolla on saatu paketti!

Täältä paketista tulee selvästi kissantuoksua! Kyllä. Ihan selvästi tuoksuu kissoilta!

Sen jälkeen kun pussi oli tyhjennetty (ja kokeiltu, että se oli pikkuisen liian pieni meille. Ensin minä kokeilin, ja sitten Figo varmuuden vuoksi, vaikka Figo on mua isompi), selvitettiin mitä siellä ennen meitä oli.

Ihmiselle huivi (josta myös Figo tykkää kovasti!), toffeita ihmiselle (niitä ei ole enää…) ja hiiriä meille (ne on vielä, ja niillä on pyrstötkin vielä, ihme kyllä!) Niin ja kirje ihmiselle ( ❤ )

 

Figo tykkää. Kyllä ne neuvotteli ihmisen kanssa sellaisen sopimuksen, että ihminen käyttää huivia halutessaan, ja Figo voi tulla syliin, jos just samaan aikaan tarvitsee sitä. Niinkuin eilen vaikka oli pitkän aikaa.

Kiitos rakkaat ❤ Ei oikein osata sanoakaan kuinka paljon teistä tykätään!

Lisäksi Figolla meinasi ihan mennä Mahdottomaksi villasukkien kanssa. Ihminen joutui sanomaan sille, että ei saa purra! (Meidän kummi on tehnyt sukat)

Sylihommien lisäksi on levätty kahdestaan Figon kanssa. Onhan tuo Figo aika valloittava, se on sanottava. Tuollainen ilme ja kaikki. Vaikka on se joskus vähän rasittavakin, ja silloin pitää päästää Paha Ääni. Nyt ei ole tarvinnut tänäpäivänä.

Tässä taas mulla on ihmisen syli ihan omassa käytössä. Nukutti niin, että viikset vipatti!

Figon tassut. Karvaiset, kuten kissalla kuuluu olla!

Ja vielä kenguruselfiekin! Kenguruhommat kehruuttaa sekä mua että ihmistä, paitsi ihminen ei osaa.

Täten voidaan sanoa, että meillä on ollut oikein hyvä viikko. Toivottavasti muillakin on ollut mukavaa ja paljon paljon rakkautta, ja toivottavasti teidän tulevat viikot on vielä parempia! *PurrrrrRRRRRRrrrrr-rrrRRRRRrrrrr*

Advertisement

27 elokuun, 2016

Aamulla (ihmisen onnenhetket)

Filed under: Palveluskunta, Valtakunta — Arttu ja Lupsu @ 10:09 am

Aamulla kuului jotakin krapinaa huushollista. Kysyin Figolta, että mitä teet.

Figo tuli vuoteeseen ja istui mun tyynyn viereen. Ihan muina hunkseina istui siinä ja kehräsi purrrrrrurrrrrurrrrrurrrrrr vaikka miten kauan kun sitä rapsutteli. Kerran hellyysnäykkäisi mua kyynärpäästä.

Sitten noustiin ylös ja lähdettiin laittamaan herrasväelle aamupalaa.

Rakastan ❤

(Friede makoili koko tämän ajan mun jalkojen päällä, kuten enimmän osan yöstä muutenkin. Krapinan syy ei selvinnyt.)

21_zpsbblapj9b

Figo (arkistokuva)

21 elokuun, 2016

Lyhyesti

Filed under: Valtakunta — Arttu ja Lupsu @ 4:42 pm

Hyvää sunnuntaita taas!

Tällä viikolla ei pääasiassa ole tapahtunut mitään. Perjantaihin mennessä ei ollut tapahtunut yhtään mitään, mutta perjantaina meidän ihminen ylitti itsensä ja askarteli meille uuden lelun. Sai virikkeitä Ilonan ja Zetorin Cat-dancerista. Otti pätkän askarteluun tarkoitettua metallilankaa ja kiinnitti sen päähän pahvinpaloja ja jonkun rapisevan paperin. Kelpaa, vaikka oikea catdancer on jännempi. Tiedetään, koska meillä on ollut.

Siinä se on. Oikeasti on kyllä tehty muutakin kuin katsottu sitä, mutta niistä ei ole kuvia.

Sen lisäksi on pääosin levätty. Välillä yhdessä, välillä erikseen ja toisinaan ihmisen sylissä (yhdessä tai erikseen!).

Figo on unessa.

Ja minä vasta unessa olenkin!

Toisinaan kissa on niin unessa, että menee takavarpaatkin kippuralle!

Näin ollen ymmärtänette, että nyt ei ehdi päivittää tämän pitemmästi. Hyvää sunnuntain jatkoa ja tulevaa viikkoa kaikille ja muistakaa pyhittää lepopäivä! PurrrrRRRRRRrrrrr kaikki kaverit ❤

14 elokuun, 2016

Viikko. Ja Figon hartaus.

Filed under: Valtakunta — Arttu ja Lupsu @ 2:30 pm

Hyvää sunnuntaita!

Tämä viikko on ollut hyvin tavallinen. Kaksi asiaa tapahtui, mitä ei ole vähiin aikoihin tapahtunut. Ensimmäinen on se, että minä pääsin ryöväämään vähän jogurttia sen jälkeen, kun miesihminen ja Figo oli syöneet aamiaisensa tänään. H ei tykännyt, koska on niuho ja diktaattori. Vähän vain kielenkärjellä kokeilin, koska en oikeastaan tykkää jogurtista, mutta piti kumminkin varuulta kokeilla, kun se on Figon mielestä niin iso juttu. Yliarvostettua sanon minä, mutta Figo onkin vähän hassu poika.

Sitten toinen asia, mitä ei ole vähään aikaan ollut, oli se, että ihmisellä oli villasukat jalassa. Voi sitä hartautta, millä Figo asiaan suhtautui! Se rakastaa villasukkia.

Figon harras hetki

Muuten on ollut tavallista.

Voisi sanoa jopa, että tylsää, mutta toisaalta tylsyys ei aina ole huono juttu lainkaan!

Näitä hommia kumminkin vähän.

Ja sitten taas näitä. (Tää on salakuva. Vähän epämääräistä ottaa kuvia niin, ettei kissa huomaa, mutta niin nyt kävi…)

Sitten lopuksi vielä sellaista, että miksi ihminen näkee jänniä juttuja, mutta ei tuo niitä meille?

Ihminen oli nähnyt tällaisen meidän pihassa, mutta ei tuonut sitä sisälle! Olisin kyllä voinut tutkia tarkemmin!

Hyvää tulevaa viikkoa kaikille! PurrrrrrRRRRRRrrrrr!

7 elokuun, 2016

Viikon virallinen ja plakaatti!

Filed under: Haasteet ja plakaatit, Valtakunta — Arttu ja Lupsu @ 5:08 pm

Hyvää sunnuntaita!

Tällä viikolla ihminen on ollut taas Töihin:ssä. Muuta ei ole tapahtunut. Perjantaina meillä tosin oli hyvä tuoksu:

Miesihmisen lautaselta tulee hyvää tuoksua. Figo on paikalla.

Herkut (kana ja riisi) oli jo ihan melkein ulottuvilla, mutta ei! Meidän ihminen on kamala niuho!

Kunnon kissat, niinkuin Figo, ottaa vastoinkäymiset coolisti.

Mutta nyt on hyvä aika vastata yhteen haasteeseen, joka me saatiin joku sata vuotta sitten Miukumaasta.

Siihen kuului ohjeet:

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi
No niin. Kiitos Miukumaahan Sofille, Olgalle ja ihmisellensä haasteesta!
Meidän blogin aloituksesta on kerrottu aiemminkin. Juttu meni siis niin, että mun sisaruksilla ja mulla oli ensin pentueblogi siellä kasvattajan sivuilla, ja sitten tietysti kullakin pennulla omat henkilökohtaiset bloginsa omaan kotiin muuttamisen jälkeen. Kun täytin vuoden, perustettiin Vuodatukseen mulle blogi, joka lopetettiin 2012 sen jälkeen, kun Vuodatus meni rikki ja hukkasi kuvat. Sen jälkeen on oltu täällä. Täten mun elämää on seurattu netissä yli 9 vuotta. Joskus kesän 2009 tienoilla meille alkoi tulla ensimmäisiä ”vieraita” lukijoita, ja nyt teitä on jo monta! Kiitti kaikille, olette ihania!
Ohjeina sanotaan sellaisia yleisiä juttuja, että kannattaa olla oma itsensä (koska kissat on!) ja muistaa hyvät käytöstavat. Kissablogeissa on erittäin harvoin ilkeitä ja tyhmiä tyyppejä, pidetään kaikki yhdessä huolta, että niitä ei ole jatkossakaan. Kiitos!
Sen verran vanha tämä haaste jo on, ettei me nyt haasteta ketään. Jos jollakulla on kuitenkin tosi hyviä ohjeita ja neuvoja, niin jakakaa ne toki!
Lopuksi vielä kenguru, ja sitten pitää mennä lepäämään aurinkoon. Kerrankin se paistaa!
Hyvää tulevaa viikkoa kaikille, olkaa kissoiksi ja pitäkää huolta toisistanne! PurrRRRrrrRRRRrrrrRRRRrrrrr!

1 elokuun, 2016

Hyvää nimipäivää!

Filed under: Ilmoitusluonteinen asia — Arttu ja Lupsu @ 2:55 pm

Pidä blogia WordPress.comissa.