Frieden valtakunta

elokuu 28, 2016

Rauhaa ja rakkautta

Filed under: Valtakunta — Friede @ 5:03 pm

Hyvää sunnuntaita kaikille!

Meillä on rauhallista ja mukavaa. Ihminen eilen jo kertoi, että aamulla on ollut mukavaa, mutta on päivälläkin. Asiat on ollut järjestyksessä, ruoat ajallaan ja elämä säntillistä ja kissalle sopivaa.

Lisäksi tällä viikolla on saatu paketti!

Täältä paketista tulee selvästi kissantuoksua! Kyllä. Ihan selvästi tuoksuu kissoilta!

Sen jälkeen kun pussi oli tyhjennetty (ja kokeiltu, että se oli pikkuisen liian pieni meille. Ensin minä kokeilin, ja sitten Figo varmuuden vuoksi, vaikka Figo on mua isompi), selvitettiin mitä siellä ennen meitä oli.

Ihmiselle huivi (josta myös Figo tykkää kovasti!), toffeita ihmiselle (niitä ei ole enää…) ja hiiriä meille (ne on vielä, ja niillä on pyrstötkin vielä, ihme kyllä!) Niin ja kirje ihmiselle ( ❤ )

 

Figo tykkää. Kyllä ne neuvotteli ihmisen kanssa sellaisen sopimuksen, että ihminen käyttää huivia halutessaan, ja Figo voi tulla syliin, jos just samaan aikaan tarvitsee sitä. Niinkuin eilen vaikka oli pitkän aikaa.

Kiitos rakkaat ❤ Ei oikein osata sanoakaan kuinka paljon teistä tykätään!

Lisäksi Figolla meinasi ihan mennä Mahdottomaksi villasukkien kanssa. Ihminen joutui sanomaan sille, että ei saa purra! (Meidän kummi on tehnyt sukat)

Sylihommien lisäksi on levätty kahdestaan Figon kanssa. Onhan tuo Figo aika valloittava, se on sanottava. Tuollainen ilme ja kaikki. Vaikka on se joskus vähän rasittavakin, ja silloin pitää päästää Paha Ääni. Nyt ei ole tarvinnut tänäpäivänä.

Tässä taas mulla on ihmisen syli ihan omassa käytössä. Nukutti niin, että viikset vipatti!

Figon tassut. Karvaiset, kuten kissalla kuuluu olla!

Ja vielä kenguruselfiekin! Kenguruhommat kehruuttaa sekä mua että ihmistä, paitsi ihminen ei osaa.

Täten voidaan sanoa, että meillä on ollut oikein hyvä viikko. Toivottavasti muillakin on ollut mukavaa ja paljon paljon rakkautta, ja toivottavasti teidän tulevat viikot on vielä parempia! *PurrrrrRRRRRRrrrrr-rrrRRRRRrrrrr*

Advertisements

18 kommenttia »

  1. Olkaa hyvät! 💖🌻

    Meillä on ollut oikeastaan aika kiva viikko myös, sellainen puolukka-, sieni- ja hirvikärpäsviikko. Kärpäkset jätettäisiin mieluusti pois, mutta se ei taida olla enää mahdollista.
    Terkkuja kovasti, kauniit ja komeat!

    kommentti Kirjoittanut Pirjo ja kollit — elokuu 28, 2016 @ 5:25 pm

    • Kissanäkökulmasta taas kärpäkset kuulostaa just hyvältä! Ihminen kyllä on sitä mieltä, että hirvikärpäkset on erilaisia kuin tavalliset ja vihon viimeisiä. Niin kai sitten. Onneksi teilläkin on ollut kiva viikko! On aina mukavaa kun kavereilla on mukavaa 💕 terkkuja teillekin, ihanat 😻

      kommentti Kirjoittanut Friede — elokuu 28, 2016 @ 5:32 pm

  2. Ootte te kyllä ihanan söpöjä! Pus pus! – Emäntä

    Villajutut on parhaita!! – Max

    kommentti Kirjoittanut Emäntä ja Max — elokuu 28, 2016 @ 7:04 pm

  3. Onpa kaunis huivi! Hyvä, että Figo ja ihminen saa sovittua sen käytöstä, että ei tule riitaa.
    Meillä ei ole yleensä villasukkia, kun mami väittää, että ne kutittaa, me kyllä tykättäis.
    Teidän kuvat on ihania! Tassut ja nenut ja kaikki, pus pus!

    kommentti Kirjoittanut Sofi ja Olga — elokuu 28, 2016 @ 7:38 pm

    • Joo, kyllä meillä yleensä saadaan sovittua nuo käyttöoikeusasiat ihan hyvin.

      Kiitos kehuista myös, tekin olette nättejä ja ihania ❤️

      kommentti Kirjoittanut Friede — elokuu 28, 2016 @ 8:10 pm

  4. Oi vitsi miten kiva paketti! Mistähän johtuu että mei saada paketteja? -Ruffe ja Coco

    kommentti Kirjoittanut Marraskuun muruset — elokuu 29, 2016 @ 9:15 am

    • Ettekö? Sehän on epäreilua! Kyllä teille joku voisi paketin lähettää.

      kommentti Kirjoittanut Friede — elokuu 29, 2016 @ 9:21 am

  5. Hyvä että saitte sopimuksen huivista aikaiseksi!

    kommentti Kirjoittanut Myrsky ja Minna — elokuu 29, 2016 @ 1:47 pm

    • Eikö vain! Muuten olisi ollut aika hankalaa.

      kommentti Kirjoittanut Friede — elokuu 29, 2016 @ 1:49 pm

  6. Miten lämmintä ja mukavaa ja kotoista! Moisen soisi jatkuvan ja leviävänkin joka paikkaan!

    kommentti Kirjoittanut Ana — elokuu 29, 2016 @ 2:57 pm

    • Niin tosiaan soisi! Kaikille ja jokaiselle! Purrrrr!

      kommentti Kirjoittanut Friede — elokuu 29, 2016 @ 4:36 pm

  7. Ihanaa, nauttikaa rauhasta ja rakkaudesta ♥.
    Meillä on aloitettu villasukka, villafiltti ja kynttiläkausi (ei viitsi vielä tosissaan lämmittää taloa..) ja Robert tuli syliini nukkumaan pitkästä aikaa. Siitä tuli niin hyvä mieli.

    kommentti Kirjoittanut AnnaS — elokuu 29, 2016 @ 5:54 pm

    • No varmasti! Villa-asiat houkuttaa kissoja, ja kissa sylissä on kenelle vain kissatädille ihastuksen aihe, ja eritoten jos kyseessä on harvinainen tapaus (ja Robert!). Purrrrrrr, nauttikaa tekin ❤️

      kommentti Kirjoittanut Friede — elokuu 29, 2016 @ 5:58 pm

  8. Voi että miten hempeä sunnuntai teillä oli! ♥ Toivottavasti tunnelmat jatkuvat samanlaisina. Villasukkia ainakin tarvitaan ja tietenkin kissa, joka pitää sitä villasukkaa paikoillaan. Ei välttämättä hampailla, mutta tassuhali on aina hyvä. ♥

    kommentti Kirjoittanut Sandra, Nuppu ja Juju — elokuu 29, 2016 @ 6:12 pm

    • Hempeä on hyvä! Figo voi kyllä olla vähän raju otteissaan silloin kun se oikein rakastaa kovasti, ainakin ihmisen mielestä, kun ihmisillä on niin herkkä nahka.

      Teille kanssa hempeitä aikoja ❤️

      kommentti Kirjoittanut Friede — elokuu 29, 2016 @ 6:36 pm

  9. Upea huivi, kyllä teidän mamman nyt kelpaa!

    kommentti Kirjoittanut Mamma N — elokuu 30, 2016 @ 8:19 pm


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.