Frieden valtakunta

marraskuu 11, 2016

Poikkeustilan syy

Filed under: Palveluskunta, Pulut, Valtakunta — Friede @ 6:13 pm

Taannoisen poikkeustilan purkutoimissa ja syiden analyysissä on nyt päästy niin pitkälle, että voidaan tiedottaa.

Meidän pääpalvelija oli Ulkomailla! Muuten vain, ja ilman erikoista syytä! Lomalla! Vaikka kotona olisi ollut hyvää seuraa vaikka miten paljon! Paheksumme ja ihmettelemme moista käytöstä. Talouden kissaväestöstä on muodostettu työryhmä, joka koostuu kahdesta kissasta (koska enempää ei ole), ja joka pohtii parhaillaan tapoja vastaavien väärinkäytöstä estämiseen. Mutta koska tämä on demokraattinen paikka, annamme nyt ihmisen itsensä kertoa oman versionsa.

***

Palveluskunta alkaa:

Niin. Olin Lontoossa. (Sukulaisille tiedoksi: kyllä, yksin.)

Lyhyt yhteenveto (hyvin lyhyt, koska lukijakunnasta monet ovat Lontoossa käyneet, ja jotkut jopa asuneet siellä):

  • Lontoo on ihana kaupunki, vaikka ei ehkä just marraskuussa parhaimmillaan (no mikähän paikka pohjoisella pallonpuoliskolla ON marraskuussa parhaimmillaan?). Paljon kivempi paikka se on kuin Helsinki.
  • En siltikään välittäisi välttämättä asua Lontoossa (liikaa kaikkea), mutta Lontoon ulkopuolella on viehättävän näköisiä paikkoja. Niitä näkyy mm. lentokoneen ja junankin ikkunasta (ainakin jos lentää norjalaisella).
  • Lontoolaiset on tottuneet kylmempään kuin suomalaiset. Ne lenkkeili siellä sortseissa ja t-paidassa. Mulla oli pitkähihaista toisen päällä ja silti paleli. Toki minä palelen helposti, mutta siltikin.
  • Se liikenne on pelottavaa. Se mua viimeksikin pelotti eniten. Ei se, millä puolella ajetaan, vaan se, miten paljon liikennettä on. Tiet on kapeita ja autoja paljon. Kumman paljon siellä on silti pyöräilijöitä. Niille on myös tehty sellaisia n. 20cm levyisiä pyöräkaistoja autotien laitaan. Siellä siis on yritetty ottaa pyöräilijät huomioon. Ei täällä vaan, vaikka tiellä olisi paljon enemmän tilaa…
  • Pyökki on hieno puu, ja tuolla niitä tuntuu olevan runsaasti. On vaahteria ja tammiakin, mutta erityisesti pyökkejä. Niihin olisi houkuttelevaa kiivetä. (Jännä miten paikat jää mieleen puiden mukaan. Pietarissa on kastanjoita ja vaahteria. Ja lehmuksia, mutta erityisesti vaahteria ja kastanjoita.)

Vähän kuvia lopuksi. Eläinkuvia, koska tämä on kissablogi.

Lontoon eläintarhassa on tiikerinpentuja!

Lontoon eläintarhassa on tiikerinpentuja!

Niillä oli painit menossa. Mun vieressä oli sellainen 10-12-vuotias poika perheineen. Poika oli syvästi vaikuttunut:

Niillä oli painit menossa. Mun vieressä oli sellainen 10-12-vuotias poika perheineen. Poika oli syvästi vaikuttunut: ”This is the most amazing thing I´ve ever seen!” Oikeassa oli, pikkutiikereiden paini oli upeaa katsella ❤

”Sun lajitovereita”, totesi Friede.

Lemuri. Näitä oli niillä oli runsaasti!

Lemuri. Näitä niillä oli runsaasti! Tuo häntä on upea.

Mangusti, erityisesti Figolle. Tuossa vasemmalla näkyy loppupuoli toista. Se alkoi kaivuutyönsä, eikä kestänyt kuin pari minuuttia, kun se oli kaivanut itsensä kokoisen kuopan. Tehokasta.

Mangusti, erityisesti Figolle. Tuossa vasemmalla näkyy loppupuoli toista. Se alkoi kaivuutyönsä, eikä kestänyt kuin pari minuuttia, kun se oli kaivanut itsensä kokoisen kuopan. Tehokasta.

Tämä ei ollut eläintarhassa, mutta sen vaan sanon, että lontoolaiset oravat on isoja! Puolta isompia kuin täkäläiset!

Tämä ei ollut eläintarhassa, mutta sen vaan sanon, että lontoolaiset oravat on isoja! Puolta isompia kuin täkäläiset!

”Noin monta pulua, etkä tuonut mulle ja Sulolle yhtäkään!! Ja tuollaisia toisiakin lintuja!” ~Friede

Myös erivärinen pulu. Tai vastaava lintueläin.

Myös erivärinen pulu. Tai vastaava linnuston jäsen.

Mainokset

26 kommenttia »

  1. Hienossa paikassa ja hienoja kuvia saanut se teidän palvelija siellä reissussa. Mutta onneksi ei ollut kissoja, ettei jäänyt sinne. Paitsi tuollaisia raidallisia mutta nekin aitojen takana. Mutta kumma ettei se tuonut teille yhtä noista puluista 😮

    kommentti Kirjoittanut Pepsi ja Max — marraskuu 11, 2016 @ 8:04 pm

    • Eikö vaan! Tuosta olisi riittänyt hyvin pulu mulle, toinen Sulolle ja yksi yhteiseksi viestipuluksi!

      kommentti Kirjoittanut Friede — marraskuu 11, 2016 @ 8:06 pm

  2. Noin monta pulua etkä saanut yhtään, kyllä ne ihmiset on! Ja tollasen tiikerinpennunkin olis voinut tuoda ja mangustin ja…
    Saas kattoa, mitä me saadaan kun mami tulee, se on kans kuulemma jossain lomalla. Meillä on kyllä niin hyvä hoitaja/t, että ei olla kaivattu mamia ollenkaan (tai no jos vähän illalla…).

    kommentti Kirjoittanut Sofi ja Olga — marraskuu 11, 2016 @ 9:43 pm

    • Toivottavasti teidän mami tuo paremmat tuliaiset! Se on ollut pois niin pitkään!

      Mangustikin olisi kelvannut. Mielellään pari kolme, kun ne on laumaeläimiä.

      kommentti Kirjoittanut Friede — marraskuu 12, 2016 @ 5:43 am

  3. Pulut! Pulut! Sinne jäi, muttei menetetä toivoa Friede 💞

    kommentti Kirjoittanut Sulo Naukula — marraskuu 11, 2016 @ 10:38 pm

    • Ei menetetä! Kyllä me varmasti vielä saadaan testipulut 💞

      kommentti Kirjoittanut Friede — marraskuu 12, 2016 @ 5:44 am

  4. Kyllä pitää palvelijan välillä päästä vähän lomalle tuulettumaan – jaksaa sitten taas touhuta teidänkin kanssa entistä innokkaammin. 🙂

    Lontoo on kyllä ihana paikka, mutta liikenne on kieltämättä aika villiä. Olin joskus kesätöissä Lontoossa, ja kaikkeen liikkumiseen sai varata ihan hurjasti aikaa tungussa ja vilinässä. Me oltiin juuri Dublinissa tämän kuun alussa, ja siellä oli niin ikään ihan holtitonta menoa. Ja tuntui, ettei pää yksinkertaisesti käänny koskaan tietä ylittäessä ensin oikealle. Jokin vieteri vetää sen vasemmalle. Väkisin. Ihme, että ollaan yhä hengissä ja ehjiä. 8-o

    kommentti Kirjoittanut Sandra, Nuppu ja Juju — marraskuu 12, 2016 @ 9:35 am

    • Kyllähän sitä aina katsoi ”väärään” suuntaan myös, mutta ei se tosiaan pahin ollut, millä puolella ajetaan. Siellä vaan on aikalailla enemmän liikennettä kuin täällä 🙂 Ja niiden pyöräilijöiden puolesta mua kylmäsi ihan tosissaan, kun ei niillä ollut läheskään aina edes kypärää päässä!

      Tuo matkustamiseen kuluva aika olisi nimenomaan yksi syy, miksi en siellä välittäisi asua. Siksi en välittäisi asua Helsingissäkään, ja Helsinki sentään on tuppukylä verrattuna isoihin kaupunkeihin.

      Dublin olisi ihana paikka myös. Siellä(kään) en ole käynyt koskaan. Ehkä joskus sitten. Tehän olette olleet siellä ennenkin, vai muistako väärin?

      kommentti Kirjoittanut Henna — marraskuu 12, 2016 @ 9:57 am

      • Ihan oikein muistat! 🙂 Tällä kertaa reissun varsinainen syy oli miehen maraton Dublinissa, mutta käytiin myös Pohjois-Irlannissa. En keksinyt oikein uutta aasinsiltaa, miten olisin voinut laittaa taas matkakuvia blogiin, niin jäi tällä kertaa reissuturinat väliin. Ellen vielä innostu. Mutta hienoja paikkoja löytyi ihan pohjoisestakin, mm. Carrick-a-Reden kalliot ja Giant’s Causeway. Siellä oli tilaa liikkua ja hengittää. Dublinissa rakennetaan onneksi raitiovaunukiskoja parhaillaan, mutta se autojen määrä oli ainakin toistaiseksi vielä ihan mahdoton. 😦 Helsinki tuntui ihanan rauhalliselta reissun jälkeen – ja täällä on onneksi hyviä pyöräilyreittejä!

        kommentti Kirjoittanut Sandra, Nuppu ja Juju — marraskuu 12, 2016 @ 4:31 pm

        • Dublinissa olisi Oscar Wilden talo/museo. Ja siitä patsaastahan teillä oli kuvakin blogissa.
          (Ehkä saatan rakastaa Oscar Wildea vähän. Paitsi mulla on jotenkin sellainen tunne, että siinä on saattanut olla oikassa elämässä varsin sietämätönkin tyyppi kaikessa nokkeluudessaan).

          Tila liikkua ja hengittää on pitkällä aikavälillä tarpeellista tällaisille ihmisille kuin minä. Kaupungeissa on hauska käydä, kunhan pääsee välillä poiskin.

          kommentti Kirjoittanut Henna — marraskuu 12, 2016 @ 6:06 pm

  5. Onnittelut ihanasta pikkumatkasta! Just tuollaisia mäkin tein silloin kun vielä matkustelin. Lontoo oli vuosia ykkönen, mutta sitten tutustuin uudelleen Berliiniin, ja vau se oli menoa se. Kumpikin on ihania!

    Kiitti eläinkuvista :-))

    kommentti Kirjoittanut Ana — marraskuu 13, 2016 @ 9:38 am

    • Tällaiset lyhyet reissut sopii mulle. Koska kotona on kivempaa, mutta välillä on hyvä käydä jossain. Jos ei muuten niin siksi, että mittakaavat säilyy oikeina.

      Berliinissä en ole käynyt. Mulla ja saksalaisilla saattaisi myös olla kieliongelma. Minä kun en osaa saksaa 🙂

      kommentti Kirjoittanut Henna — marraskuu 13, 2016 @ 6:26 pm

      • Ne puhuu kaikki englantia! Kaikki!

        kommentti Kirjoittanut Ana — marraskuu 13, 2016 @ 7:10 pm

        • Ahaa! No se muuttaa asiaa. Minä olin aina ymmärtänyt, että saksalaisetkaan ei puhu englantia. Joskus on hienoa olla väärässä 😀

          kommentti Kirjoittanut Henna — marraskuu 13, 2016 @ 7:17 pm

  6. Hävytöntä toimintaa, niin monessa asiassa ! Hylkäys. Hävyntöntä. Ei puluja tuliaisiksi.Hävyntöntä. Niitähän oli ihan kamalan paljon tossa kuvassa, kyllä sieltä parit olisi hyvin voinut mukaan ottaa .

    Lontoo on ❤ Miten punnan kurssi on muuten tällä hetkellä ? Vieläkö brexit pitää sitä meille suotuisana?

    kommentti Kirjoittanut Taru — marraskuu 13, 2016 @ 12:28 pm

    • Friede myös osoitti mun laukusta tilan, johon pulut olisi ihan hyvin kuulemma mahtuneet…

      Punnan kurssi oli turisteille verrattain suotuisa. Siitä oli itse asiassa ihan vasta uutisissakin juttua. Pisti silmään, kun oli ajankohtaista. Ihan en nyt just muista paljonko se tarkalleen oli. Mutta niin tai näin, oikeassa olet, Lontoo on ❤ Sulle tosin vielä enemmän kuin mulle, kun se kerran on sun henkinen koti 😉

      kommentti Kirjoittanut Henna — marraskuu 13, 2016 @ 6:29 pm

      • Lontoo on parhaimmillaan varsinkin silloin, kun toi kurssi kohtelee turistia hellin käsin 😉
        Arvaas vaan, heräsikö kaipuu päästä taas sinne henkiseen kotiini asap 😉 ? Taitaa vaan tänään olla eläinlääkäri ja pelkään hammashommia olevan edessä niin voi matkat unohtaa…

        kommentti Kirjoittanut Taru — marraskuu 14, 2016 @ 8:47 am

        • Onnea eläinlääkärihommiin! Hammashommat kyllä on, kuten sanottu, kalliita. Toivottavasti teille ei tule hammashommia, ainakaan kovin monelle kissalle!!

          Kertoo muuten joten, että se täällä esitelty lokakuun eläinlääkärilaskujen loppusumma on _suurempi_, kuin tämän Lontoon-reissun majoitus, lennot ja sikäläiset juna- ja metroliput yhteensä. Ja Lontookaan ei tosiaan ihan maailman halvin paikka ole, vaikka punnan kurssi kohtelisikin turisti-ihmisiä kiltisti 😀

          Mutta valintoja ovat, enkä valita. Silti maailman parasta on olla kotona ja nukkua omassa sängyssä, jossa on ahdasta, koska kissat vie niin paljon tilaa. Ja kun on kissoja, on eläinlääkärilaskuja. Elämä o.

          Tsemppiä eläinlääkärikäyntiin!

          kommentti Kirjoittanut Henna — marraskuu 14, 2016 @ 9:11 am

  7. Hienoja kuvia ja jänniä eläimiä! Ehkä on kuitenkin hyvä, että palvelija jätti ne eläimet sinne, vaikka ne mukavia ovatkin. Tuli itse takaisin – parempi niin.

    Lontoo on ihan tuntematon! Koskaan en ole käynyt noilla saarilla. Irlanti kyllä houkuttaisi, ehkäpä joskus kuitenkin…

    Terkkuja ja hyvää alkavaa viikkoa! Ja isänpäivääkin!

    kommentti Kirjoittanut Pirjo ja kollit — marraskuu 13, 2016 @ 4:46 pm

    • Irlanti kyllä houkuttaisi tosiaan. Ja muutenkin, brittein saaret on hyvä paikka sillee, että ovat lähellä (lento ei kestä ikuisuutta), ihmiset on järkeviä ja on edes jollain tasolla yhteinen kieli olemassa. Ja sääkin on oikeastaan ihan hyvä: ei älyttömän kuuma, mutta ei siperiakaan! Jos nyt vähän sataa, niin se on varustekysymys 😀

      Kyllä se silti vaan niin on, että reissaamisessa on parasta kotiinpaluu!

      kommentti Kirjoittanut Henna — marraskuu 13, 2016 @ 6:32 pm

  8. Vähänkö epistä. Toinen lähtee tiikerinpentuja katselemaan vaikka kotona olisi kaksi ihanaa kissaa!

    kommentti Kirjoittanut Myrsky ja Minna — marraskuu 13, 2016 @ 6:39 pm

    • Niin just! Epistä ja epäloogista!

      kommentti Kirjoittanut Friede — marraskuu 13, 2016 @ 6:47 pm

  9. Minäkin tahdon käymään lontoossa :(( Oli varmasti kiva reissu vaikka Friede ja figo ei palvelijan poissaololle lämmennytkään :—)

    kommentti Kirjoittanut Marraskuun muruset — marraskuu 14, 2016 @ 2:23 pm

    • Sinne vain jos mieli tekee, on lähellä ja helppo ja miellyttävä kaupunki! Kissat ei tykkää muutoksista rutiineissa, mutta ovat jo leppyneet, onneksi 🙂

      kommentti Kirjoittanut Henna — marraskuu 14, 2016 @ 3:10 pm

  10. Oi joi ja voi voi, heti iski hirmuinen matkakuume! Lontoo tuntuu olevan hotelliasumisen (ja vähän muunkin?) suhteen tyyris kaupunki, ainakin verrattuna ikisuosikkiini Berliiniin. Mutta joo, ne kissojen hammashommat on vähän hinnoissa myös..

    kommentti Kirjoittanut AnnaS — marraskuu 21, 2016 @ 6:19 pm

    • Onhan se tyyris kaupunki, mutta toisaalta sielläkin on toki monen hintaista vaihtoehtoa. Tosin jos halvalla haluaa, joutuu jostain luopumaan. Esimerkiksi mun hotellihuone (tai no, tiedä häntä voiko sitä hotelliksi sanoa, mutta sellaisena se myytiin), oli halpa, kylmä ja erittäin kompaktin kokoinen (mm. jos aikoi kumartua lavuaarin ylle pesemään naamansa, piti kylppärin oven olla auki. Muuten ei mahtunut.). Yksinmatkustavalle se oli kuitenkin aivan riittävä huone nukkumiseen ja suihkussakäyntiin, ja sitä paitsi siisti ja päivittäin hyvin siivottu.

      Hintavertailuja en voi tehdä, kun ei ole kokemusta 😀

      Teilläkin on viime ajoilta ikävällä tavalla kokemusta kissojen hammaslääkärin hinnoista… Toivottavasti ei tarvitse enää käydä!!

      kommentti Kirjoittanut Henna — marraskuu 21, 2016 @ 7:13 pm


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.