Frieden valtakunta

tammikuu 1, 2017

Uusi vuosi, uudet pulut

Filed under: Pulut, Valtakunta — Friede @ 3:54 pm

Hyvää sunnuntaita ja alkanutta vuotta kaikille!

Toivottavasti teillä oli rauhallinen vuodenvaihde. Meillä oli sisätiloissa perin rauhallista kyllä, mutta ulkona paukkui aikalailla. Meitä ei haittaa pauke, mutta tiedetään kyllä, että joitain meidän kavereista pelottaa. Siksi moitimme paukutusta. Ja onhan se nyt ylipäätään hyvin epäasiallista sellaista meteliä pitää. Luulisi sen vuoden vaihtuvan vähemmälläkin.

Mutta! Koska nyt on uusi vuosi, on myös uudet pulut. Nimittäin me saatiin ennen joulua sellainen joulukortti, jossa oli tarra. Kortti tuli Pepsiltä ja Maxilta, ja se tarra näytti tältä:

Nythän tässä on kysymyksenä se, onko tuo pulu vai ei. Ihminen sanoo, että ei ole. Sen mukaan on punatulkku. Myöskään tuo ei näytä samalta kuin se kuva, joka meillä pulusta on. Mutta kun se meidän ihminen, joka näitä asioita kertoo meille, niin ihan varmasti ei voi luottaa. Kuva voi olla väärä, tai se on voinut ymmärtää väärin. Sitä paitsi voidaan helposti nähdä, että PUnatuLkkU ja pulu voi olla samakin asia. Niin että tässä on nyt kuulkaa viimeisen päälle pohdittava tilanne. Mitä mieltä olette?

Muuta ihmeellistä ei ole tapahtunut. Pääasiassa me on Figon kanssa vietetty aikaa tähtipeiton alla sohvalla.

Ai mitä? Raketteja? En minä huomaa mitään, täällä näkyy vain tähtipeiton tähtiä. Ja unia, jos ei häirittäisi kyselemällä kaikenlaista.

Ai mitä? Raketteja? En minä huomaa mitään, täällä näkyy vain tähtipeiton tähtiä. Näkyisi uniakin, jos ei häirittäisi kyselemällä kaikenlaista.

On kyllä leikittykin. Tuo huiska on erikoistapaus. Se on nimittäin ostettu eläinlääkäriltä! Ei se figonkestävä ollut, mutta Figo siitä kovasti tykkäsi.

On kyllä leikittykin. Tuo huiska on erikoistapaus. Se on nimittäin ostettu eläinlääkäriltä! Ei se figonkestävä ollut, mutta Figo siitä kovasti tykkäsi.

Figolla oli niin kova villi, että se meni ihan parvekkeen ovimaton alle.

Figolla oli niin kova villi, että se meni ihan parvekkeen ovimaton alle.

Tämä nykyinen vuosi on alkanut rauhallisesti.

Tämä nykyinen vuosi on alkanut rauhallisesti.

Tassuja. Siinä on Figon etutassu ja mun etutassu. Kokoero on hämäystä.

Tassuja. Siinä on Figon etutassu ja mun etutassu. Kokoero on hämäystä. Hämäryys taas johtuu siitä, että tähtipeiton alla on hämärää. Tähtiä ei näy, jos on valoisaa.

Kenguruhommia on myös ollut, vaikka nyt vähän vähemmän ihmisen loman aikaan.

Kenguruhommia on myös ollut, vaikka nyt vähän vähemmän ihmisen loman aikaan.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Toivottavati teillä kaikilla on parempi vuosi kuin tämä oli (aina voi parantaa!), kaikilla riittää terveyttä ja muutenkin on kaikin puolin asiallista ja rauhallista.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Toivottavati teillä kaikilla on parempi vuosi kuin tämä oli (aina voi parantaa!), kaikilla riittää terveyttä ja muutenkin on kaikin puolin asiallista ja rauhallista.

Advertisements

18 kommenttia »

  1. Tosi hyvä kun otitte tutkittavaksi, kun me ei tiedetty vastausta!

    kommentti Kirjoittanut Pepsi ja Max — tammikuu 1, 2017 @ 4:18 pm

    • Tämä vaatii nyt tarkempaa tutkimusta kyllä!

      kommentti Kirjoittanut Friede — tammikuu 1, 2017 @ 4:24 pm

      • Riippuu kuinka filosofiseksi haluaa täs kohtaa heittäytyä, mutta on sekin mahdollista, että toi on se mikä te tahdotte sen teille olevan. Sen nimessä on siis punatulkun ja pulun kirjaimet. Mun mielestä tää puhuu oman päätöksen puolesta.

        kommentti Kirjoittanut Ana — tammikuu 1, 2017 @ 6:08 pm

        • Ahaa! Erinomainen huomio! Loppujen lopuksi eri lintujen ja muidenkin asioiden nimet on ihmisten vouhotuksia. Voidaan nimetä omalla tavalla. Kissat kulkee omia polkujaan.

          Ja sitä paitsi, mun ja Sulon suhde onkin filosofinen. Platoninen.

          kommentti Kirjoittanut Friede — tammikuu 1, 2017 @ 6:16 pm

  2. Me ollaan kyllä sitä mieltä, että teidän ihminen on ehdottoman luotettava. Ei ole siis pulu. On kyllä muuten oikein hieno ja erinomainen lentoveikko, mutta ei siis pulu.

    Meillä oli vähän läähätystä, vapinaa ja haukkua, mutta ei mitään kovin kamalaa kuitenkaan eilen illalla. Me kollipojat nukuimme ja söimme vähän herkkuja. Rauhallista siis oli.
    Erinomaista ja parasta uutta vuotta!

    kommentti Kirjoittanut Pirjon kollit — tammikuu 1, 2017 @ 9:19 pm

    • Niin se meidänkin ihminen sanoi, että kuvassa on mitä ihastuttavin lintu, mutta ei se pulu ole. Vastakkaisia näkemyksiä.

      Hyvä ettei teillä ollut ihan kamalan kamalaa edes Sinalla! Ja että muilla oli ihan rauhallista ja herkkuja. Niin sitä pitää.

      Erinomaista ja parasta vuotta teille, rakkaat ❤

      kommentti Kirjoittanut Friede — tammikuu 2, 2017 @ 4:42 am

  3. Hiljainen ja rauhallinen vuodenvaihde on parasta. Ja siivekkäältä tuo lintu näyttää, lienee siis pulujen sukua.
    Parempaa uutta vuotta teillekin ♥

    kommentti Kirjoittanut Myrsky ja Minna — tammikuu 2, 2017 @ 8:00 am

    • Hiljaisuus ja rauhallisuus sopii kissoille ja kissanmielisille. Hoituu ne asiat vouhottamattakin.

      Pulujen sukua varmasti ainakin. Niin! Hmm. Tässä alkaa kehittyä teoria puluista. Hmmm.

      kommentti Kirjoittanut Friede — tammikuu 2, 2017 @ 8:33 am

  4. Meillä kyllä oli turhan äänekästä (ulkona!) nuorison mielestä. Seniorit ovat tottuneet paukkeeseen eivätkä korvaansa lotkauta mutta ensimmäistä uuttavuottaan viettänyt Isla ja kerran jo pauketta pelännyt Vilma vähän hätkähtelivät. Ei kuitenkaan mitenkään koko iltaa joutunut piilossa vietämään.

    kommentti Kirjoittanut kissasto — tammikuu 3, 2017 @ 8:02 pm

    • Onpa tylsää että teillä paukkui liiaksi ja nuorisoa pelotti. Typerää koko rakettitouhu. Hyvin vaihtuisi vuosi ilmankin, eikä ketään pelottaisi. Eikä tulisi niitä vammojakaan, joista sitten luetaan uutisista.

      kommentti Kirjoittanut Friede — tammikuu 3, 2017 @ 8:10 pm

  5. Ihanaa ja sopivan villiä uutta vuotta teille kaikille kaverit !
    Mutta aikamoisen arvoituksen Pepsi ja Max kyllä ilmoille heitti, jään jännittyneenä seuraamaan sen kehittymistä 😀

    kommentti Kirjoittanut Taru — tammikuu 3, 2017 @ 8:37 pm

    • Joo tämä puluasia on kyllä hyvin erikoinen. Kehittelen parhaillaan puluteoriaa, katsotaan nyt tuleeko siitä mitään!

      kommentti Kirjoittanut Friede — tammikuu 3, 2017 @ 8:42 pm

  6. Onnellista ja iloista uutta vuotta teille!

    Robert: Tuossa kortissa on selvästikin oikein herkullinen paisti ♥.

    kommentti Kirjoittanut AnnaS — tammikuu 4, 2017 @ 5:15 pm

    • Oikein iloista ja onnellista vuotta teille!

      Robert on tietysti oikeassa, paisti se on! Epäilemättä herkullinen myös.

      kommentti Kirjoittanut Friede — tammikuu 4, 2017 @ 5:23 pm

  7. Pulu se on aivan varmasti! Meillä emäntä oli uuden vuoden kavereidensa kanssa kotona ja metelöivät eivätkä antaneet meidän nukkua rauhaisessa hiljaisuudesssa.. Raketteja ei onneksi kuulunut, mutta meteli olisi voinut olla pienempää silti..

    kommentti Kirjoittanut Marraskuun muruset — tammikuu 5, 2017 @ 4:25 pm

    • Joo, ihmisistä lähtee joskus melkoinen kälätys! Paha juttu sekin. Kai teillä on nyt jo rauhoittunut?

      kommentti Kirjoittanut Friede — tammikuu 5, 2017 @ 5:56 pm

  8. Hmm. Teidän pitää antaa moitteita eläinlääkärille Figon-kestämättömistä leluista…
    Tassu ❤

    kommentti Kirjoittanut Me Like — tammikuu 5, 2017 @ 10:56 pm

    • Joo, voi olla että mainitaan joskus siitä lelusta. Jos muistetaan.

      Tassut on ❤

      kommentti Kirjoittanut Friede — tammikuu 6, 2017 @ 6:31 am


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.