Frieden valtakunta

elokuu 13, 2017

Rauhallista vieläkin

Filed under: Valtakunta — Friede @ 2:10 pm

Hyvää sunnuntaita!

Tälläkään viikolla ei pääosiltaan ole ollut kummallista. Maanantaina kävi yksi vieras, mutta sekin on rauhallinen ja mukava. Menin vahingossa käymään äkkiä sen sylissäkin, vaikka se onkin miespuoleinen henkilö.

Muilta osin ei ole tapahtunut omituisia asioita. Päivärytmi ei ole yhtä hyvä kuin ihmisen loman aikaan, iltapäiväruoka on myöhemmin, mutta meneehän se siinä, kun vaihtoehtoja ei ole.

Sitten viikolla oli myös kansainvälinen kissapäivä. Tietystikin kissanpäivä on joka päivä, mutta tykätään kyllä siitä kun ihmisetkin ymmärtää nimetä meille päivän.

Kansainvälisenä kissanpäivänä Figon etupuoli näytti tältä

Ja takaa se näytti tältä.

Kolmas asia on se, että muistin taas yhden jutun. Nimittäin jos ihminen käy siellä Uimahallilla, niin se tuoksuu sieltä tullessaan jänskältä. Tympeää tietysti, kun on poissa kotoa senkin ajan, mutta jännä tuoksu siinä on jälkeenpäin. Katsokaa vaikka:

Sitten ei muuta tällä kertaa olekaan. Viime viikolla ei muuten tainnut olla viikon kenguru -kuvaa ollenkaan, mutta se ei tarkoita, etteikö oltaisi kenguruitu. On kyllä.

Tässä on tämän viikon kenguru, vaikkei siltä näytä. Se oli tiukkaa ja vakavaa kengurointia se!

Sitten viikon tassu. Mun takatassu kesken pesun. Ei ole kyllä asiallista kuvata kesken pesun, mutta ihmiset ei aina ymmärrä käytöstapoja.

Eikä sitten muuta. Hyvää ja rauhallista tulevaa viikkoa! PurrrRRRrrrRRRrrrr

Mainokset

10 kommenttia »

  1. Vieraaseen syliin?! Sepä kyllä oli jotain se!

    kommentti Kirjoittanut Mamma N — elokuu 13, 2017 @ 5:30 pm

    • Se oli vahinko! En ajatellut ottaa tavaksi.

      kommentti Kirjoittanut Friede — elokuu 13, 2017 @ 5:32 pm

  2. Hauska video! Varmaankin tuoksu kissoista jännä (hyvä muistutus muuten, että voisi välillä käydä hallissakin!), pitää melkein näykkäistä ❤ (Leo meillä näykkää aamulla, jos ei pidä varaansa – jotain intoa ja rakkautta se on).
    Hyvää alkavaa viikkoa!

    kommentti Kirjoittanut Pirjon kollit — elokuu 13, 2017 @ 6:11 pm

    • Me näykätään tarvittaessa molemmat! Varsinkin aamulla ihmisen sääriä, että tulisi ruoka nopeammin! Intoa se on. Terkkuja laumalle ja kolleille oikein erittäin ❤️

      Hyvää ja rauhallista alkavaa viikkoa teillekin ❤️

      kommentti Kirjoittanut Friede — elokuu 13, 2017 @ 6:18 pm

  3. Ekaa kertaa kuultiin nyt kissapäivästä. On meilläki. Joka päivä!

    kommentti Kirjoittanut Ilona ja Zetor — elokuu 13, 2017 @ 6:39 pm

    • Joka päivä! Mutta onneksi on nyt virallinenkin kissapäivä. Aina hyvä kun tunnustetaan!

      kommentti Kirjoittanut Friede — elokuu 13, 2017 @ 6:42 pm

  4. Meistä on niin hassua, kun te ootte niin ujoja. Kun me silleen taas ei niinkuin olla. Me ollaan heti vaan sylissä ja pussailemassa. Tuu vaikka testaamaan Henna hei joku kerta 😉

    kommentti Kirjoittanut Elli, Nilsson, Mimmi ja Matzo — elokuu 15, 2017 @ 8:50 pm

    • Emmää ole ujo. Figo on. Minä olen kyllä paikalla, mutta en tykkää lähikontakteista vieraiden ihmisten kanssa.

      Ihminen kiittää kutsusta! Lähetetään kyllä se teille jonakin sopivana hetkenä!

      kommentti Kirjoittanut Friede — elokuu 16, 2017 @ 3:53 am

  5. Uimahallituoksun saa myös jos komentaa ihmisen pesemään vessaa silla hajuaineella, menen siitä ihan sekaisin myös!!

    kommentti Kirjoittanut Rufus — elokuu 17, 2017 @ 2:30 pm

    • Ahaa! Meillä yleensä pestään vessa ihan erihajuisella aineella! Täytyy nähtävästi vaatia muutosta, kiitti vinkistä!

      kommentti Kirjoittanut Friede — elokuu 17, 2017 @ 2:53 pm


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.