Frieden valtakunta

5 marraskuun, 2017

Aivan asiallista

Filed under: Valtakunta — Friede @ 2:12 pm

Hyvää sunnuntaita!

Tälläkin viikolla meillä on ollut aivan asiallista. Jopa aurinko paistanut, mikä on jo enemmän kuin voi tähän vuodenaikaan toivoa! Tipuja on ollut reilusti (muttei kylläkään puluja vieläkään, mikä on tietysti harmillista, mun puluprojekti ei etene!). Niin ja paitaa ei ole käytetty tälläkään viikolla, vaikka edelleen se on kyllä ihan siinä ja siinä, olen vähän ollut huomaavinani ihmisen olemuksesta. Se kääntää mut aina välillä selälleen syliinsä ja ilmoittaa, että ”katotaas sitä sun mahaa vähän”. Moitin.

Mutta ei mun valittaa pitänyt, kun piti kuvia laittaa siitä, kuinka hyvä viikko onkaan ollut.

Figo otti aurinkoa. Minäkin otin, mutta tämä Figon tapa oli jotenkin kokonaisvaltaisempaa, kun se nautti valoa myös sisäisesti.

Tämä kuva on vuodelta 2008. Ihan vaan siksi, että on mullakin pitkät perinteet sisäisessä auringonotossa. Tuolloin meillä ei vielä ollut Figoa. Itse asiassa tuo kuva on otettu samana päivänä kuin Figo syntyi, mutta ei me silloin vielä tiedetty, että Figo on syntynyt!

Figon aurinkotassut

Sen sijaan tämä on viikon tragedia! Mun hämähäkki! Se on kyllä tehnyt hyvän uran hämähäkkinä, tämä ei ollut mitenkään ennenaikainen poismeno, mutta siltikin henkilökohtainen tragedia pienelle kissalle!

Viikon kenguru. Ihminen tarvitsi taas kovasti työnohjausta.

 

Sitten lopuksi vielä pimeä video. Tänään ei ole ollut ollenkaan valoisaa koko päivänä. Olkaa vähän varovaisia äänten kanssa, jos lähettyvillä on kissoja. Mun täytyy aina vähän sanoa rumasti noissa painihommissa. Sen jälkeen meidän ihminen taas ilmoittaa, että nyt loppuu. Ollaan me silti Figon kanssa kavereita, siitä ei tarvitse huolehtia!

Eikä sitten muuta tällä kertaa. Nyt on mentävä syömään, tässä on jo päiväruoka-aika kovastikin!

Hyvää tulevaa viikkoa kaikille ja pitäkää toisistanne huolta! Ottakaa myös kaikki hyöty irti, jos sattuu aurinko paistamaan vähänkään!

24 kommenttia »

  1. Tulikin aika kova sana! Niin täälläkin välillä, varsinkin Namulta Noomille ja sitten Sulolta Namulle. Tai siis se on Namu joka huutaa kummallakin kerralla.

    kommentti Kirjoittanut Naukulan Kerhon väki — 5 marraskuun, 2017 @ 3:19 pm

    • Ei kai valtakunnandiplomaatti Sulo sellaista kovaa sanaa oikein voisi sanoakaan! Valtaapitävillä kuningattarilla sen sijaan on oikeus käyttää ääntänsä vahvastikin. Mutta Sulo, en minä ole silti paha, vaikka joskus pääsee vahvaakin kielenkäyttöä! Purrrrrr ❤️

      kommentti Kirjoittanut Friede — 5 marraskuun, 2017 @ 3:24 pm

  2. Joskus pitää painia vähän tiukemmin. Meilläkin se yleensä päättyy erotuomarin väliintuloon 🙂

    Meidän mamma ei tee etätöitä, mutta paljon se on tarvinnut ohjausta opparin teossa. Ivan on sitten pyrkinyt auttamaan parhaansa mukaan…

    kommentti Kirjoittanut OutiIvanAnya — 5 marraskuun, 2017 @ 3:37 pm

    • Opinto-ohjaus on myös tarpeellista ihmisille! Siitä puhutaan ihmisten uutisissakin aina joskus. On mekin opinto-ohjattu vuosien varrella aika paljon. Ivanilta varmasti sujuu mitä parhaiten, ammattikissa kun on!

      kommentti Kirjoittanut Friede — 5 marraskuun, 2017 @ 3:40 pm

  3. Ohoh, mitä äännähdyksiä ja läpsäyksiä – ja hidastettuja taiji-liikkeitä! Onneksi oli mukana myös aurinkoisia ilmeitä ja kengutusta, niin en säikähtänyt. 🙂

    kommentti Kirjoittanut Hupsut — 5 marraskuun, 2017 @ 3:44 pm

    • Hyvä ettet pelästynyt! Elämässä täytyy olla tasapainoa. Niinkuin nyt vaikka kamppailulajien ja kenguruiden kesken.

      kommentti Kirjoittanut Friede — 5 marraskuun, 2017 @ 4:19 pm

  4. No jopas! Mutta joskus pitää ja saa sanoa. Kun on tarvis. Ja sitten sovitaan.
    Näin se menee kuulemma ihmisilläkin tai pitäisi mennä.

    Ihanaa kengurointia taas 😻😻. Olkaa kiltisti ja ohjailkaa palveluskuntaa, missä he apua tarvitsevatkaan! Hyvää uutta viikkoa!

    kommentti Kirjoittanut Pirjon kollit — 5 marraskuun, 2017 @ 4:28 pm

    • Hyvää viikkoa teillekin, rakkaat 😻 Lämpöä, läheisyyttä, sopua ja rauhaa. Teille kolleille varmasti on uuninpankko lämmitetty, kun on koleaa ja kalseaa muuten?

      Niin se on, että tarvittaessa sanotaan, ja sitten sovitaan. Purrrrrrrrr teille ❤️

      kommentti Kirjoittanut Friede — 5 marraskuun, 2017 @ 4:36 pm

      • Juu, lähes joka päivä on uuninpankolla maattu! Eläköön talvi, sanovat kissat😜

        kommentti Kirjoittanut Pirjon kollit — 7 marraskuun, 2017 @ 5:51 pm

        • Kissoilla on erilaiset systeemit, varsinkin jos on kyse lämmitetystä uuninpankosta!

          kommentti Kirjoittanut Friede — 7 marraskuun, 2017 @ 5:59 pm

  5. Olipa ottelu, mutta onneksi teillä menee muuten hyvin ja asiallisesti.

    kommentti Kirjoittanut Minni — 5 marraskuun, 2017 @ 4:44 pm

    • Kyllä menee! Ja kyllä meillä Figonkin kanssa hyvin menee, tuollaisia meidän ottelut aina on. Ennen niitä ja niiden jälkeen sitten vain täytyy hoitaa suhteita, esimerkiksi puhdistamalla toisen naamaa ja korvia!

      kommentti Kirjoittanut Friede — 5 marraskuun, 2017 @ 5:02 pm

  6. Ihmiset on kummallisen kiinnostuneita meidän ihoista, eikö? Joo just tuo että selälleen ja sitten katellaan. Toisaalta kiva, koska saa lellitystä samalla, toisaalta ärsyttävää.

    kommentti Kirjoittanut Ilona — 5 marraskuun, 2017 @ 6:38 pm

    • Ärsyttävää on! Lelliä voi muutenkin. Ja mahaan koskeminen muutenkin on useimmiten kielletty. Paljonkohan itse tykkäisivät, jos käännettäisiin ylösalaisin ja kateltaisiin??

      kommentti Kirjoittanut Friede — 5 marraskuun, 2017 @ 6:46 pm

  7. Oho mitkä äänet! Mun silmät levisi ihan lautasiksi, vaikka emäntä yritti kuunnella ihan hiljaisella. Emäntä ihastui tuohon kenguruun, mutta minä en tuollaiseen ala!

    kommentti Kirjoittanut Pepsi — 5 marraskuun, 2017 @ 7:08 pm

    • Kenguru onkin vähän sellainen juttu, ettei se sovi kaikille. Toiset ovat kenguruita, toiset eivät!

      Toivottavasti et kuitenkaan pelästynyt ääniä?

      kommentti Kirjoittanut Friede — 5 marraskuun, 2017 @ 7:15 pm

  8. Ihan samanlaisia ääniä kuin meilläkin painimatseissa. Kuunneltiin ihmeissämme, että mistä se ääni tulee, kun me oltiin ihan lepotilassa. Me molemmat pidetään vuorotellen pahaa ääntä, on niin kuin tasapuolista 🙂 Välillä mami tulee hössöttämään, että ei niin kovaa, kun karvat pöllyää melkein kattoon asti, mut ei me siitä välitetä.
    Tasaista ja lintupitoista viikkoa teille!

    kommentti Kirjoittanut Sofi ja Olga — 6 marraskuun, 2017 @ 9:19 pm

    • Ai teilläkin on äänekästä! Ei olisi uskonut. Mutta hyvä että on tasapuolista. Meillekin aina sanotaan, että ei niin kauheasti, kun ei kerran mikään hätä ole, mutta ei sille voi mitään. Jos pääsee paha ääni, niin pääsee. Ymmärrätte.

      Tasaista ja tipuisaa viikkoa teillekin!

      kommentti Kirjoittanut Friede — 7 marraskuun, 2017 @ 4:41 am

  9. Voi ei, syvä osanotto hämähäkin poismenosta!

    Meillä painitaan yleensä ilman äänitehosteita paitsi silloin kun joltain menee hermo ja haluaa leikin loppuvan, mutta mikäs siinä äänehdellessä jos siltä tuntuu 😀

    kommentti Kirjoittanut Mia — 9 marraskuun, 2017 @ 2:15 pm

    • Kiitos! Ymmärrätte, että Sen Oikean menetys kirpaisee pientä kissaa.

      Mitä ääniin tulee, sille ei voi mitään, jos tuntuu että ääntelyttää! Silloin on sanottava, jos on asiaa.

      kommentti Kirjoittanut Friede — 9 marraskuun, 2017 @ 2:29 pm

  10. Meillä painit menee niin että Coco on se joka haluaa painia ja kun alkaa tuijotuskilpailu Coco makaa maassa ja vinkuu kun taaas ruffe istuu, tuijottaa suoraan silmiin ja hännät heiluu. Sitten Coco hyökkää ja häviää ja sähisee ja vinkuu ja juoksee karkuun 😀 Hölmöt kissat! Ei puututa jos Coco itse ärsyttää, mutta jos Ruffe alkaa puremaan liian lujaa ilman ärsytystä niin silloin on puututtava. Meillä ei paista aurinko 😦

    kommentti Kirjoittanut Marraskuun muruset — 16 marraskuun, 2017 @ 1:37 pm

    • Ai teilläkin on äänet päällä painiessa! Aika monella taitaa olla.

      kommentti Kirjoittanut Friede — 16 marraskuun, 2017 @ 2:28 pm

  11. […] sen silloin, kun oltiin siellä kyläpaikassa. Mun punainen hämähäkki (samanlainen kuin se taannoin rikkoontunut), joka kyllä alkaa jo sekin olla jo aika huonossa kunnossa. Ihminen oli yrittänyt etsiä uutta, […]

    Päivitysilmoitus Kirjoittanut Sitä ja tätä | Frieden valtakunta — 3 joulukuun, 2017 @ 6:28 pm

  12. […] Arvatkaa mitä, siellä oli hämähäkkejä! Mulle! Mullahan meni se yksi hämähäkki rikki tuossa taannoin, ja jäljelle jäi vähän heikossa kunnossa oleva yksi vielä. Mutta nyt niitä on kaksi muutakin, […]

    Päivitysilmoitus Kirjoittanut Se yllärilahja! | Frieden valtakunta — 17 joulukuun, 2017 @ 4:03 pm


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.