Frieden valtakunta

tammikuu 21, 2018

Aito hämähäkki ja muut viikon erikoiset

Filed under: Valtakunta — Friede @ 4:47 pm

Hyvää sunnuntaita!

Tällä viikolla ulkona on ollut kylmä ja sisällä onneksi lämmin. Etenkin pattereiden päällä on lämmin. Ja saunassa.

Viikon erikoisena oli se, että H oli pois kotoa yötä. Joku Työmatka kuulemma sinne Helsinkiin. Sekin on kummaa ihmislogiikkaa: se aina motkottaa, ettei halua sinne, mutta kumminkin menee. Ei kissa kyllä menisi sellaiseen paikkaan minne ei haluaisi, jos itse saa valita! Ihmiset on outoja.

Ei se kyllä mua ja Figoa haitannut isommin. Nukuttiin saunassa enimmäkseen ja miesihminen antoi ruuat meille. Ja nukuttiin sen jalkojen päällä. Toisin sanoen ruoka-ajat siirtyi vähän eteenpäin, ja yöunet nukuttiin hieman tavallista enemmän vasemmalla. Muu ei muuttunut.

Mutta tänään oli harvinaisempi erikoistilanne. Mulla oli Hämähäkki! Ihan oikea Hämähäkki!

Siinä se on. Tuo isompi. Ne muut pienemmät mustat pisteet on roskia. (ihminen haluaa huomauttaa, että roskathan on Ihan Tahallaan erikseen haettu kuvaan lavastusmielessä. Siis meillähän ei tietenkään normaalisti ole lattioilla mitään roskia…)

Mutta se tuossa hämähäkissä oli huono, että se ei ollut hirmukestävä. Meni aika pian rikki. Sitten nielaisin sen.

Muuta ei sitten olekaan tapahtunut.

Tipu-tv:ssä on kyllä ollut jonkun verran lähetystä. Ilmeisesti pian alkaa kevätkauden ohjelmisto.

Kenguruitu on ahkerasti, ja ehkä olisin kenguroinut enemmänkin, jos ihminen olisi enemmän paikallaan.

Lopuksi haluan huomauttaa meidän ihmiselle,että sillä ei ole mitään syytä hihitellä mun hännälle.

Figon häntä ei välttämättä edes menisi noin. Sillä on jäykempi häntä kuin mulla.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille! On luvattu kylmää, pitäkää huoli että pysytte lämpiminä! *purrrrRRRRRrrrrrr* kaikki ❤

Mainokset

14 kommenttia »

  1. Lämmintä viikkoa teille tulevasta pakkasesta huolimatta ❤
    Niin että oikea hämä-hämähäkki! Vau. Toivottavasti maistui hyvälle 🙈
    Hyviä vointeja teille kaikille!

    kommentti Kirjoittanut Pirjon kollit — tammikuu 21, 2018 @ 5:25 pm

    • Hyviä vointeja ja lämmintä uuninpäällystä teille! 😘
      Hämä-hämä-häkki oli kyllä aivan hyvä. Niissä on jännä suutuntuma!

      kommentti Kirjoittanut Friede — tammikuu 21, 2018 @ 6:30 pm

  2. Mutta on kyllä ollut paljon tapahtumia! Meilläkin epäillään, että kevätohjelmisto on alkanut!

    kommentti Kirjoittanut Naukulat — tammikuu 21, 2018 @ 5:49 pm

    • Tirppa-tv:n kevätohjelmisto tapaa olla oikein laadukasta! Vaikka valitettavan pulutonta. Siellä Helsingissä on kuulemma paljon puluja, mutta miksei ihminen tuo mulle koskaan ensimmäistäkään, vaikka siellä usein käy?

      kommentti Kirjoittanut Friede — tammikuu 21, 2018 @ 6:31 pm

  3. Hyvää hämähäkkipaistia en olekaan syönyt aikoihin; ihan nousi maku huulille; namsk!

    kommentti Kirjoittanut Max — tammikuu 21, 2018 @ 7:35 pm

    • Jaa, mistäs sulle saataisiin hämähäkki? Pitäisikö teidän emännän tuoda vaikka puun oksia sisälle, jos niiden mukana vaikka tulisi?

      kommentti Kirjoittanut Friede — tammikuu 21, 2018 @ 7:43 pm

  4. Teillä on saatu metsästää elävää riistaa! Oho vau. Eipä edes muisteta milloin meillä, ehkä ei ikinä. Onneksi olkoon!

    kommentti Kirjoittanut Ilona ja Zetor — tammikuu 21, 2018 @ 7:57 pm

    • Harvoin on meilläkään, mutta nyt kerrankin oli. Sitä ei tiedetä mistä se oli tullut!

      kommentti Kirjoittanut Friede — tammikuu 21, 2018 @ 8:38 pm

  5. Oikea hämis, wau! Niitä ei ole näkynyt piiitkään aikaan. Ovat muuten erittäin maukkaita.
    Meidänkin mami oli yötyömatkalla jossain Kööpenhaminassa ja me oltiin täysihoidossa tyypillä. Ei valitettu, paitsi koppakyytejä 😀

    kommentti Kirjoittanut Sofi ja Olga — tammikuu 21, 2018 @ 10:45 pm

    • Koppakyydit on pahasta, vaikka pääsisi kivaankin paikkaan! Vähän hyvä kun pääsette tyypin luo, jos oma ihminen on epäluotettava! Ihmiset tuntuu aika usein olevan epäluotettavia…

      kommentti Kirjoittanut Friede — tammikuu 22, 2018 @ 4:45 am

  6. Talvella oikeita hämppiksiä, se on kyllä kummallista! Ja kummallista on sekin, että teilläkin niitä roskia kannetaan kuviin niin kuin meilläkin !

    kommentti Kirjoittanut Taru — tammikuu 25, 2018 @ 6:34 pm

    • Ihmisten kanssa sattuu outoja juttuja toisinaan! Aika usein. Joskus se on hyvä, joskus ei niinkään.

      kommentti Kirjoittanut Friede — tammikuu 25, 2018 @ 7:58 pm

  7. Vautsi ötökkämetsällä! Mäkin harrastin sitä mökillä ja oli meilläkin semmosia kivoja toukkia mut sit joku ukko kävi täällä paristi ja jouduttiin evakkoon ja toukat lähti. Sika tylsää, leikin niitten kanssa aina kun valot sammu. Ne oli mun kamuja.

    kommentti Kirjoittanut Cocopops — tammikuu 27, 2018 @ 11:10 pm

    • Aina ihmiset pilaa kaiken hauskan! Pöh.

      kommentti Kirjoittanut Friede — tammikuu 28, 2018 @ 5:48 am


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.