Hyvää sunnuntaita kaikille!
Tällä viikolla on tapahtunut taas yksi puluihin liittyvä läpimurto. Tämä mun pulututkimus ei enää kaipaa muuta kuin sen pulun. Nimittäin nyt tapahtui niin, että yhtenä aamuna ihminen avasi parvekkeen oven ja kohta totesi ohimennen, että ”kuuntelepas Friede, kun pulut kujertaa”. Ja se sama ääni kuului eilen taas! Meillä on siis lähimailla puluja! Varmana kohta tulevat niin lähelle, että näen ne ja saan yhden tai kaksi koekäyttöön! Aivan alkaa jännittää. Pitää aika tarkasti hoitaa lennonjohtoa nyt, ettei vaan pääse mun pulut ohi huomaamatta.
Muilta osin on ollut melko tavallista. Eilen oli kyllä vieraahko miesihminen täällä illalla. Se tahtoo joskus olla turhan äänekäs, mutta muuten ei vaikuta haitalliselta.
Aurinkoista on ollut myös, mikä toki asiaan kuuluu.

Vähän on pitänyt kotitöitä tehdä. Täällä meillä niitä on aika paljon, kun ihmiset sotkee niin paljon.

Eilen oltiin tässä tuolilla tähtipeittoteltassa, kun se joskus kovaääninen vieraahko mies oli täällä. Tässä kuvassa tosin ei ole Figoa, vaikka telttaan mahtuu kaksikin. Ainakin välillä.

Tässä mietin, jokohan pitäisi palata lennonjohtotehtäviin, ettei pulut mene ohi. Tuollapäin ne on. Kuvan tassut on Figon.

Toinen uusi asia tällä viikolla oli, että kokeilin kengurointia ulkotiloissa. Parvekkeella. Kyllä se aivan hyvin kävi sielläkin!
Sellaista siis täällä. Onhan teillä muillakin ollut rauhallista ja aurinkoista?
Hyvää tulevaa viikkoa taas! Ottakaa rauhallisesti! Me ❤ te