Frieden valtakunta

heinäkuu 1, 2018

Loma

Filed under: Valtakunta — Friede @ 2:36 pm

Hyvää sunnuntaita taas!

Tällä kertaa on sellaista, että meidän ihminen on kuulemma lomalla nyt. Ei ole vaikuttanut vielä tähän mennessä kovasti. Ja sellaistakin on, että aurinko on paistanut, mutta silti ei ole parvekesäät. Tuulee liikaa. Sisälle sentään ei paljon tuule (paitsi tuuletusikkunasta vähän), mutta aurinko paistaa kyllä, joten tilanne on aivan kelvollinen. Katsokaa vaikka.

Tässä Figo lämmittelee parvekkeen oven edessä.

Ja tässä vanhassa kiipeilypuussa.

Ja tässä minä lämpenen vanhassa kiipeilypuussa samalla, kun M rapsuttaa mua niskasta. M kävi eilen. Hyvin rapsuttaa!

Sitten tähän vanhaan kiipeilypuuhun mahtuu kaksikin. Uuteenkin mahtuu, koska se on isompi, mutta tässä nyt on kyseessä vanha. Joskus on syytä pitää tipuvartiota oikein kaksin silmin varmuuden vuoksi. Kun kuitenkin oli taannoin niitä merkkejä toisesta varpussadosta tälle kaudelle ja silleen.

Muuta ei sitten olekaan tällä kertaa, mutta ei kyllä tarvitse ollakaan. Koska ruoat on tulleet ajallaan ja nukkuma-ajat on olleet järjestyksessä ja aurinko on paistanut, ei kissa voi oikein muuta olla vailla.

Kengurointia on harjoitettu myös aina kun mahdollista.

Ja nämä tässä on torstaitassut. Mun etutassu mun takatassun päällä.

Onko teillä muilla ollut rauhallista ja aurinkoista? Ja jos teidän ihmiset on lomalla, niin toivotaan etteivät keksi mitään hölmöyksiä, niinkuin ihmisillä usein tapana on, valitettavasti.

Siispä hyvää tulevaa viikkoa ja pitäkää huolta toisistanne! PurrrRRRRrrRRRRRrrrRRRRRrrrrRRRRR!

12 kommenttia »

  1. Torstaitassut on vastustamattoman suloiset ❤️ – P
    Meillä alkaa loma vasta kun ollaan nukuttu monta yötä, mami haluaa pitää lomaa vähän myöhemmin. Toivotaan, että se ei keksi mitään rottuuksia, vähän se on puhunut jostain vuositarkastuksesta, ei kuulosta kivalta. – S&O

    kommentti Kirjoittanut Sofi ja Olga — heinäkuu 1, 2018 @ 6:14 pm

    • Vuositarkastus ei kuulosta hyvältä kylläkään… toivottavasti ei rottuuksia tule sitten lomalla. Mutta tassut on kauniita aina! ❤️

      kommentti Kirjoittanut Friede — heinäkuu 1, 2018 @ 6:33 pm

  2. Hyvää lomaa! Vihdoinkin se koittaa..!

    kommentti Kirjoittanut Pirjon kollit — heinäkuu 1, 2018 @ 6:20 pm

    • Nyt se koittaa juu. Hyvää lomaa teillekin, vaikka teillä se on jo hyvässä vauhdissa! 😘😻

      kommentti Kirjoittanut Friede — heinäkuu 1, 2018 @ 6:33 pm

  3. Viikkonne on ollut mallikas! Täällä on vahdittu linnunpesän elämää, Sulo harmittelee, ettei ole pulunpesä. *pusk*

    kommentti Kirjoittanut Mamma N — heinäkuu 1, 2018 @ 8:34 pm

    • Ei ole pulunpesä, mutta arvokasta ja tarpeellista tietoa silti. Jos joskus pääsemme tutustumaan pulujen perhe-elämään, voidaan sitten vertailla sitä mustarastaisiin! *pusk*

      kommentti Kirjoittanut Friede — heinäkuu 1, 2018 @ 8:51 pm

  4. Ei hullumpi lomanaloitus teillä! Hupsujen emo horjutti balanssia eilen kuuraamalla ikkunat, mutta tänään onneksi juhlittiin. Ja ensi viikolla saapuu Mummi kissoja löllöttämään, kun henkilökunta saa lisää niitä ideoitaan. Ihania lomapäiviä teille – ja vähäideaisia palvelimon puolelta! 🙂

    kommentti Kirjoittanut Hupsut — heinäkuu 1, 2018 @ 9:07 pm

    • Meillä oli ikkunahommia jo aiemmin. Se ei kyllä ole oikein asiallista tekemistä näin kissanäkökulmasta. Ihania lomapäiviä ja vähäideaisialomapäiviä teillekin! ❤️

      kommentti Kirjoittanut Friede — heinäkuu 1, 2018 @ 9:12 pm

  5. Ihan hyvää elämää ootte saaneet viettää! Meiän ihmisellä on kans se loma-juttu.

    kommentti Kirjoittanut Ilona ja Zetor — heinäkuu 2, 2018 @ 7:49 am

    • Joo, hyvää elämää tämä onkin ollut. Lie samaa laatua teilläkin? Jos loma ja kaikkea on!

      kommentti Kirjoittanut Friede — heinäkuu 2, 2018 @ 8:24 am

  6. Rentoa menoa, se just sopii kissoille niinkuin tosi hyvin!
    Hyvää lomaa teille, toivoittelee nämä lomalaiset täältä 🙂

    kommentti Kirjoittanut Taru — heinäkuu 4, 2018 @ 11:02 am

    • Kiitos ja hyvää lomaa teillekin! Meillä on kyllä vähän ollut ajoittain epäasiallista. Kaappeja on tyhjennetty pöydille ja sitten taas täytetty. Vissiin H ei muista mitä kaikkea on, että sen pitää joskus aina tarkastaa… ihmiset on outoja!

      kommentti Kirjoittanut Friede — heinäkuu 4, 2018 @ 11:37 am


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.