Frieden valtakunta

23 joulukuun, 2018

Evankeliumi rottien mukaan

Filed under: Palveluskunta, Sairastukset, Valtakunta — Friede @ 4:46 pm

Hyvää sunnuntainta!

”Tapahtui eräinä päivinä, että eläinlääkäriltä kävi käsky, että minulta on silloin tällöin pissiä varastettava. Tämä pissinvarastus ei totisesti ollut ensimmäinen ja tapahtui H:n ollessa talouden pääpalvelijana. Erillistä syytä tälle toiminnalle ei ollut, vaan olen ollut vallan terve kissa.

Niin H otti vesikauhan ja purkin, keitti ne, ja istui hiekkalaatikon viereen odottamaan, ja pyysi minua käymään pissillä.

Niin tapahtui hänen siinä istuessaan, että pissihätä minulle tuli. Niinpä lurautin, ja palvelija oli kauhansa kanssa valmiina, ja säilöi veteni purkkiinsa, koska se piti viedä eläinklinikalle.

Niin eläinklinikalla näyte tutkittiin, ja palvelija soitti tuloksista, ja hämmätyi suuresti. Sillä klinikalta sanottiin: ”Bakteerikasvua täällä on; eikä mitenkään vähän: Antibiootti on aloitettava, mutta katsotaanpas onko meillä sitä täällä. Kyllä sitä on: Tuletko hakemaan sitä tästä meiltä?”

Yhtäkkiä palvelija nousi autoon, ja ajoi klinikalle ja he sanoivat: ”Yksi millilitra kerran päivässä viikon ajan. Uusi näyte pitäisi tuoda ennen kuurin loppumista ja toinen viikon kuurin jälkeen.”

Kun palvelija kuuli tämän, hän sanoi: ”Aloitetaan kuuri huomisaamuna, koska ensi viikolla on joulu ja te olette kiinni. Silloin kuuri jatkuu vielä torstaina, kun seuraavan näytteen tuominen on mahdollista.” Ja niin alkoi antibioottikuuri perjantaiaamuna. Samaa keltaista nestettä on, jota ennenkin on ollut. Kaikki, jota asia koskee, hämmästelevät miksi on tulehdus, vaikka ei ole mitään oireita. Mutta kissa on salaperäinen otus. Ihminen kuitenin palasi klinikalta kiittäen avusta ja lääkkeistä, ja minä joudun nielemään lääkkeeni sen mukaan, miten ohjeet on annettu.”

En erittäin tykkää lääkkeistä. En jouluna enkä muutenkaan.

Tipuvartiosta kyllä tykkään. Ja kenguroinnista.

Ja siitä myös tykätään, että tulee joulu. On saatu jo lahjakin, mutta ei olla vielä avattu sitä. Hyväntuoksuinen lahja se on!

Sellaista täällä tällä kerralla. Kuinka teidän muiden joulunalusviikko on mennyt? Oletteko nähneet tonttuja?

9 kommenttia »

  1. Tonttuja tupa täysi, siltä joskus tuntuu. Mutta hyväpä hyvä, että tulehdus huomattiin, niin se voidaan hoitaa myös pois.
    Kengurullista joulua, ystävät! ❤️

    kommentti Kirjoittanut Pirjon kollit — 23 joulukuun, 2018 @ 6:43 pm

    • Vai on teillä tuvan täydeltä tonttuja! Ajatella 😸 mutta eihän se haittaa, ku ovat kuitenkin persoonallisia ja kilttejä tonttuja 💞😻

      kommentti Kirjoittanut Friede — 23 joulukuun, 2018 @ 6:59 pm

    • Niin ja oikein parasta, lämmintä ja läheistä joulua teillekin, ystävät ❤️

      kommentti Kirjoittanut Friede — 23 joulukuun, 2018 @ 6:59 pm

  2. Paranemisia! Ja muista ottaa lääkkeet kiltisti. Niistä kun pääsee eroon sillee nopeemmin.
    Me saatiin tänään leikkiä kissatonttuja ja paketoida lahjoja. Mut sitte meidät laitettiin muualle vaikka ihan hyvin kuultiin (ja haistettiin), että paketointi jatkui… Minkä ihmeen takia me ei saatu auttaa kaikkien paketoinnissa?!
    – Rokkimimmit –

    kommentti Kirjoittanut Kiskatit — 23 joulukuun, 2018 @ 8:32 pm

    • Ei sitä lääkettä oikein voi olla ottamattakaan, kun se truutalla laitetaan suuhun. On nieleskeltävä vain. Mutta paketit! Tiiättekö, meillä on samalla lailla! Varmana on tiedetty, että paketointi on käynnissä, mutta ovi on kiinni. Mitähän touhua se sellainen on, kysyn vaan! Ihmisillä ei ole mitään tapoja, ja sitä paitsi ei varmasti tule niin hyviä pakettejakaan, kun ei ole kissat auttamassa.

      kommentti Kirjoittanut Friede — 23 joulukuun, 2018 @ 8:51 pm

  3. Vai semmoinen joulun ilosanoma :-/ Onneksi on lääkkeitä. Toivotan pikaista paranemista ja mahdollisimman hyvää joulua! Ja kissat toivottaa kans!

    kommentti Kirjoittanut Ana — 23 joulukuun, 2018 @ 9:57 pm

    • Sehän tässä tosiaan on iloista, ainakin tavallaan, että mulla ei tosiaan ole ollut mitään ongelmia! Ihan vain varmuuden vuoksi se näyte otettiin, kuulemma, kun kesällä meidän lääkäri suositteli silloin tällöin näytteen tuomaan. Että joululla sinänsä on kaikki mahdollisuudet olla hyvä! Toivottavasti teilläkin on erittäin erinomainen joulu kaikilla 3:lla! ❤️

      kommentti Kirjoittanut Friede — 24 joulukuun, 2018 @ 4:48 am

  4. No vähän on tylsää, kun jouluna truutataan lääkettä suuhun! Nyt sun pitää vaatia oikein paljon kivoja lahjoja korvaukseksi kärsimyksistä. Ja monta extraa kengurointisessiota.

    Oikein ihanaa joulunaikaa teille kaikille ❤️🤶

    kommentti Kirjoittanut Sofi ja Olga — 23 joulukuun, 2018 @ 10:17 pm

    • Kiitos ja ihanaa joulunaikaa teillekin 💞 kyllä se truuttahommakin menee, se on onneksi heti aamusta ohi!

      kommentti Kirjoittanut Friede — 24 joulukuun, 2018 @ 4:51 am


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.