Frieden valtakunta

huhtikuu 28, 2019

Ihastuttavuudet eteisessämme

Filed under: Valtakunta — Friede @ 3:46 pm

Hei vain taas!

Tänään on kaksi asiaa: kuva-arvoitus ja sitten esittelen yhden ihastuttavan jutun, joka sijaitsee meidän eteisessä.

Ensin kuva-arvoitus. Tiedättekö mikä tämä on?

No sehän on tietysti mun hämähäkin jalka!

Kuules ihminen, kun sinä olet poissa, tämä hämähäkki joutuu kärsimään. Luulisi omantunnon kolkuttavan!

Ihminen oli siis poissa taas kaksi päivää ja tänäänkin monta tuntia. Onneksi ruokahuolto toimi kuitenkin. Meidän ihminen on nykyään aivan mahdoton noiden menojensa kanssa. No se siitä.

Yleisesti tällä viikolla on paistanut aurinko:

Aivan hyvä auringonpaiste

Niin lämmin ei kuitenkaan ole, etteikö voisi kenguroida!

Mutta sitten lopuksi vielä se ihastuttavuus, joka meidän eteisessä on. Arvaatteko mikä?

Niin, aivan oikein, meidän ihmisen tallikengät! Ei mitkään muut kengät, vaan nimenomaan tallikengät. Tosin mun piti ensiksi siirtää ne tuohon saataville, olivat vierekkäin sellaisen pikkupöydän alla, eikä siinä mahtunut olemaan. Tässä hyvin mahtui. Voi kissanviikset, että voi tuoksua hyvältä! Kyllä mua jonkin verran kiinnostaisi tietää millainen on heppa, kun ne tuoksuvat noin hyvältä. Ihminen sanoo, että taitaisi olla totinen paikka pienelle tottumattomalle kissalle. Voi olla, mutta kyllä kiinnostaisi kumminkin. Saatatteko uskoa, että ihminen ei kuitenkaan aio ottaa mua tallille mukaansa. Eipä tietenkään…

No se siitä. Eikä sitten muuta tällä kertaa. Ensi viikolla on vappu, joka tietää ainakin sitä, että meillä ei juhlita, mutta naapurissa luultavasti kyllä. Jos te muut aiotte juhlia, niin muistakaa olla kissoiksi kuitenkin!

Hyvää ja aurinkoista viikkoa!

*purrrRRRrrrRRrrRRRRrrrRRRR*

PS. Tuoksuukohan pulut yhtä hyvältä kuin hepat? Miltä pulu yleensäkään tuoksuu?

PPS. Varastettiin minulta pissiä perjantaina. Tuloksia odotetaan vielä.

*PURRRRRRrrrrrrrrrrrRRRRRRrrrrr*

Mainokset

10 kommenttia »

  1. Olisin sanonut, että ekassa kuvassa on suksi. Mutta ei se sitten ollutkaan, ellei se ollut hämpyn suksi. Hämppy tarvitsee kahdeksan suksea. Tai seitsemän, jos yksi jalka puuttuu.
    Voi että, eikö sinua voisi ottaa tallille siinä kengurupussissa?

    kommentti Kirjoittanut Saila — huhtikuu 28, 2019 @ 6:03 pm

    • Hämähäkki pärjää vähemmilläkin jaloilla!

      Niin muuten, miksen voisi kengurupussissa lähteä tallille! Oikein hyvä idea, yhdistyisi kaksi hyvää, eikä pelottaisikaan ollenkaan. Ihmisen tuntien luulen, että ei käy, mutta aion kyllä neuvotella tiukasti!

      kommentti Kirjoittanut Friede — huhtikuu 28, 2019 @ 6:10 pm

  2. Niin, ja olisiko hepoilla lisätietoa puluista? Kysynpähän vaan.

    kommentti Kirjoittanut Sulo Naukula — huhtikuu 28, 2019 @ 6:21 pm

    • Erittäin hyvä kysymys! Sitäkin voisin hepalta kysyä, jos vain pääsisin tallille ihmisen mukaan!

      kommentti Kirjoittanut Friede — huhtikuu 28, 2019 @ 6:44 pm

  3. Tallikissa! Ihana hevosen tuoksu!
    Hämppy pärjää vähemmälläkin, näin se kuulemma on. Mutta emme olisi tienneet. Näytti puusäleeltä😂
    Tuoksuista viikkoa!

    kommentti Kirjoittanut Pirjon kollit — huhtikuu 29, 2019 @ 6:08 am

    • Hyväntuoksuista viikkoa teillekin ❤️ Pitäisikö teidän lähettää ihmisenne tutustumaan heppoihin ja tuomaan teille sitä tuoksua? Se voisi olla hyvä opintoretki myös koirille!

      kommentti Kirjoittanut Friede — huhtikuu 29, 2019 @ 6:42 am

  4. Me luultiin sitä jalkaa laihaksi jätskitikuksi! 😮 Hepat tuoksuvat ihanilta. Hupsujen emo ajelee välillä pyörällä heppa-alueille ihan vain nuuhkimaan silmät kiinni sitä aromia. Kenkien haistelu on onneksi jäänyt vähemmälle!

    kommentti Kirjoittanut Hupsut — huhtikuu 30, 2019 @ 8:09 am

    • Meidänkin ihmisen mielestä hepan tuoksu on varmaankin yksi maailman parhaista tuoksuista. Olen kerrankin samaa mieltä! Hupsujen emo toimii fiksusti hakeutuessaan heppa-alueille! Meidän ihminen sanoo, että erityisesti hevosen turpa tuoksuu hyvälle ja mahdottoman silkkinen sieraimen vierestä, mutta siitä en tiedä mitään, koska en ole tavannut hevosta! Sen kuitenkin tiedän, että maailmassa on kaikenlaisia mielenkiintoisia otuksia! Niin kuin nyt pulut ja hepat. Ja kissat.

      kommentti Kirjoittanut Friede — huhtikuu 30, 2019 @ 8:27 am

  5. Pulukengät eteisessä oiskin muuten kova. Jos tavalliset kengut on juhlaa, mut sitten heppakengut tai pulukengut – voin vaan kuvitella! – Hei mut pissihommille toivotan kaikkee parasta. Kovin ikäviä on ne vaivat. Kuulemma. Itellä ei ole onneksi ollut.

    kommentti Kirjoittanut Ilona — huhtikuu 30, 2019 @ 4:23 pm

    • Voi niin, pulukengät olis kyllä ihan unelma! Olispa sellaiset! Vai mitä Sulo? Ja toinen unelma on se, ettei kellään olisi koskaan pissi- eikä muitakaan vaivoja. Mun pissi on nyt tutkitusti kunnossa, mutta varkausvaroitus on alati voimassa.

      kommentti Kirjoittanut Friede — huhtikuu 30, 2019 @ 4:49 pm


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.