Frieden valtakunta

kesäkuu 16, 2019

Ensin työ, sitten lepo

Filed under: Valtakunta — Friede @ 2:34 pm

Hyvää sunnuntaita!

Tällä(kin) viikolla meillä on ollut sopivassa suhteessa työtä ja vapaa-aikaa. Vähän tavallisesta poikkeaviakin työtehtäviä tosin. Ainoa harmillinen asia on ollut se, että pääasiassa viikko on ollut vähän kalsea ja auringonläikätön, mutta sekin tilanne on kyllä nyt paranemassa.

Kuvia siis. Tällä viikolla olemme

Tarkastettu ihmisen muistikirja- ja kalenterivarustus syksyä ajatellen

Pidetty huolta, että miesihminen saa pizzansa syötyä, eikä esimerkiksi nielaise väärään kurkkuun ja tukehdu

Ja tarkistettu lattiapeti eilen iltana. Lattiapeti oli muuten taas yhtä miesihmistä varten, joka – kuten se aiempikin – oli meidän miesihmisen kanssa melkein koko yön poissa ja sitten oli vähän epäkuntoisen oloinen herättyään. Tämä ei kuitenkaan ollut se sama kuin viimeksi. Lisäksi tämän luona me on oltukin joskus, ja se on myös ollut meidän hoitajana menneinä aikoina parikin kertaa, kun omat ihmiset ovat olleet poissa.

Ja koska kaikkinainen työskentely on rasittavaa, on muistettu myös pyhittää lepopäivä!

Toki on kenguroitukin

Ja tassuteltu (Figon tassut eräänä aamuna, kun sen mielestä ihminen nukkui liian pitkään ja Figo joutui aivan tavoistaan poiketen herättelypuuhiin. H:n hiuksia haroi noilla tassuillansa, mutta tapansa mukaan hellävaraisesti ja huomaavaisesti)

Sellaista siis meillä. Toivottavasti muillakin on ollut riittävästi aikaa levätä, vaikka tällainen kesäaika saattaa olla hyvinkin kiireistä. Tipuja ja kärpäsiäkin ihmisten paimennuksen lisäksi. Niin ja sitä kanssa toivotaan, että teille on tulossa aurinkoista, jos siitä on tähän asti ollut puutetta!

Hyvää tulevaa viikkoa kaikille! *purrRRRRrrRRRRRrrrRRRRRrrRRRR*

Mainokset

12 kommenttia »

  1. Tulkaa tänne, täällä on kyllä ollut ihan aurinkoista! Tai no yhtenä päivänä ei ollut, mutta eilisestä alkaen taas. Kylläpä Figolla on ihanat tassut ♥
    Ihana Kamala luonto -vihkon kansi!!! 😀

    kommentti Kirjoittanut Saila — kesäkuu 16, 2019 @ 4:31 pm

    • Figon tassut on oikein oivat! Hyvä että teillä on aurinkoa! Tuntuu, että Pantteripalstalla on pääsääntöisesti hyvä sää. Kysyin ihmiseltä ja se sanoi, että voidaan muuttaa saaristoon, jos keksitään joku konsti tienata ruokarahat. Ihmisten vaikeuksia sanon minä!

      kommentti Kirjoittanut Friede — kesäkuu 16, 2019 @ 4:36 pm

  2. Kyllä on tarkkaavaisia ja huolellisia pitsatarkkailijoita! /Arvaan, että pitsassa oli joko kinkkua tai peräti katkarapuja! Ehkä molempia? Varmasti ei ihminen pääse tukehtumaan, kun noin hienosti vahditaan.
    Hyvää viikkoa! Meillä on poikkeuksellinen viikko, kun osa puuttuu ja sitten on hoitaja. Pari päivää vain tosin.

    kommentti Kirjoittanut Pirjon kollit — kesäkuu 16, 2019 @ 7:59 pm

    • Kyllä siinä kinkkua taisi olla! Mutta ei yhtään saatu, koska H on se sellainen deps… depro… hirmuhallitsija ja kieltää kaiken. Varsinkin kun Figo sai vähän kinkkua tässä hiljakkoin ja sitten tuli yök saunanlauteille.

      Oho, teillä on erikoisviikko, kun ihmisiä puuttuu! Onneksi on se hoitaja, ettei pidä teidänkin ruveta puuttumaan. Joo, kotihoito on hyvä. Hyvää viikkoa teille koko porukalle ❤️

      kommentti Kirjoittanut Friede — kesäkuu 17, 2019 @ 3:41 am

  3. Hyvä, että teillä on ollut rauhallista. Meillä ei nääs ole ollut! Eilen oli ihan kauheasti höpöttäviä kissatätejä kameroineen ja kännyköineen häiritsemässä meidän rauhallista lauantain viettoa, pöyristyttävää! Jotkut synttärit muka, ihmisten höpösötystä, sanotaan me! No, tuli kyllä kivoja leluja ja nättejä kortteja ja meitä kehuttiin näteiksikin 😺

    kommentti Kirjoittanut Sofi ja Olga — kesäkuu 16, 2019 @ 9:05 pm

    • Koko joukko kissatätejä! Viisain vetäytyä tilanteesta arvokkaasti ja tulla paikalle vasta toisena päivänä. -Figo

      Siinä olivat kyllä oikeassa, että nättejä te olette! Hyvää syntymäpäivää Olga! ❤️ -Me kaikki!

      kommentti Kirjoittanut Friede — kesäkuu 17, 2019 @ 3:44 am

  4. Siellä on ollut sopivasti kaikkea. Vaan täytyy kyllä sanoa, että ilmeistä päätellen oli vallan omituinen pizza?!

    kommentti Kirjoittanut Mamma N — kesäkuu 17, 2019 @ 7:48 pm

    • Hyväntuoksuinen se oli, ja epäilemättä hyvänmakuinenkin. Meille sitä ei tarjoiltu, mikä on kyllä sinänsä vääryyttä, mutta odotettavissa ollut tilanne.

      kommentti Kirjoittanut Friede — kesäkuu 17, 2019 @ 7:57 pm

  5. Aurinkoista on jo, ja paranee! Meillä on taas ikkunanäkymää, kun tuuli repii ja repii noi muovit pois. Pelottavaa paukkumista, mutta kiva kun nähään ulos! – Ja toi lattiapeti, meille on kans tulossa! Mutta siitä myöhemmin. Hyvät lankaleikkimahollisuudet, vink!

    kommentti Kirjoittanut Zetor ja Ilona — kesäkuu 18, 2019 @ 7:26 pm

    • Teilläkin vaikuttaa asianmukaiselta, kun ikkunanäkymää on tullut, ja varsinkin on tulossa lattiapeti ja lankaihminen! Erittäin kunnollista ja kissalle sopivaa!

      kommentti Kirjoittanut Friede — kesäkuu 18, 2019 @ 7:39 pm

  6. Niin söpöt tassut – ihanalta varmasti tuntuu, kun niillä kampaa hiuksia! 🙂 Nupulla ja Jujulla on nyt ollut vähän tylsää, kun emo lähti töihin, mutta nyt juhannuksena sitten paikkaillaan tilannetta ja santsataan yhteiseloa. ❤ Ihanaa juhannusta teille!

    kommentti Kirjoittanut Hupsut — kesäkuu 21, 2019 @ 12:56 pm

    • Ihanaa juhannusta teillekin! Siinä on oppimista uusiin rutiineihin, mutta onnea emolle uuden työpaikan johdosta!

      kommentti Kirjoittanut Friede — kesäkuu 21, 2019 @ 2:02 pm


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.