Frieden valtakunta

Hampaat

Meitä pyydettiin jo aikoja sitten kirjoittamaan kissojen hampaiden hoidosta. Ensin vastuuvapausasiat, koska ollaan internetissä, jossa on kaikenlaista väkeä: Tämä kirjoitus perustuu vain omaan kokemukseen. En ole eläinlääkäri sen enempää kuin muukaan lääkäri. Jos joku on hyvä systeemi meillä, se ei ehkä toimi teillä. Tai toisinpäin. En vastaa siitä, jos joku ehdotus on huono tai ei toimi. En tiedä mikä teillä toimii. Pätevät ja varmemmin oikeat tiedot saat eläinlääkäriasemalta, et internetistä.

Sitten taustatietoja: Friedelle ei tule paljon hammaskiveä. Sitä on poistettu kaksi kertaa kuuden vuoden aikana ja hampaita on poistettu yksi. Figolle taas tuli hammaskiveä riippumatta siitä mitä sille yritti tehdä. Sillä on nykyään jäljellä enää etu- ja kulmahampaat, joilla se pärjää hyvin. Ruoka pitää luonnollisesti pieniä hyvin ja olla pehmeää.

Itse hampaidenharjausoperaatio on sellainen, että jokainen varmaankin keksii oman konstinsa sen suorittamiseen. Minä olen tavannut ottaa kissan syliin ja istua lattialla, tukea sen takapuolen joko vatsaani tai jalkaani vasten niin, ettei se pääse peruuttamaan karkuun ja pidellyt vasemmalla kädellä päätä (jolloin myös pakotie vasemmalle on tukittu) ja oikealla yrittänyt harjata hampaat. Toinen vaihtoehto (jos ei pääse lattialle tms.) on nostaa kissa pöydälle ja tukea sen takamus omaa vartaloa vasten. Kukin tyylillään tässäkin asiassa!

Meillä on enimmillään yritetty hoitaa hampaita joka päivä, välillä on mennyt viikkoja ilman. Nyrkkisääntönä hampaidenhoitotiheydessä kai voisi pitää, että puhdistetaan niin usein kuin perhedynamiikan ja siedettävän stressitason nimissä on mahdollista. Eläinlääkärillä tehtävän hammaskiven poiston aikataulut riippuvat myös kissasta, toisille tulee hammaskiveä enemmän kuin toisille. Jos suussa rupeaa tuntumaan pahoja hajuja on syytä varata aika eläinlääkärille. Jos syömisessä tai juomisessa on ongelmia, täytyy heti varata aika eläinlääkärille! Vaikka mitään erityistä ei olekaan, on varmastikin hyvä käydä vuosittain tarkistuttamassa hampaatkin.

Seuraavia konsteja meillä on kokeiltu eri yhdistelminä. Osa toimi jollakin tavalla, osa ei. Voi olla että muilla toimii ne, jotka eivät toimineet meillä tai toisin päin. Kunkin oma tilanne selviää kokeilemalla.

Muista myös, että ihmisten hammastahnaa, ksylitolivalmisteita tms. ei saa koskaan käyttää kissoilla tai koirilla!  Eläimille on omat hampaidenhoitotuotteensa, joita saa apteekista, eläintarvikeliikkeestä tai eläinlääkäriasemalta.

Hammasharjat ja vastaavat

1. Hammasharjat

Myydään eläinkaupassa joko eläinten hammastahnan kylkiäisenä tai erikseen. Hinta ei muistu mieleen, mutta ei ole monta euroa. Ei tykätty, kukaan. Tuo tuppimallinen sormiharja oli niin suuri, ettei sitä saanut mitenkään mukavasti käytettyä, se ei mahtunut kissan suuhun. Harjamallisessa taas harjakset olivat niin terävät, että tuntui varmasti inhottavalta.

2. Kankainen hammasharja

Kuva otettu 13.10.2013 klo 16.47

Myös eläinkaupasta, mutta ei välttämättä saa kaikkialta (täältä löysin aikoinaan kaupasta nimeltä Reporanka). Hinta oli muistaakseni jotakin 5-10e välillä, merkistä tms. ei muistikuvaa. Kahta erilaista näitäkin on löydetty. Nämä toimi aika hyvin. Ei tarvitse hammastahnaa, koska itse tupossa on aineita, jotka vähentävät bakteerien kasvua. Kangas on pehmeää. Pestään puhtaaksi vedellä käytön jälkeen ja kuivataan. Kestää n. kuukauden. Tällä tosiaan huomasi, että tuppoon jäi jotakin. Vähensi myös ientulehdusta. Bonusta siitä, että kissan saattaa saada hyvällä tuurilla leikkimään tupolla ja pureskelemaan sitä. Voisi toimia jollakin tavalla tavallisesta froteesta tms. tehty vastaava.

3. Tavallinen hammasharja, pehmeä

Tarkoitus oli saada kissa pureskelemaan sitä. Ei toiminut. Ei vaikka kyseinen kissa pureskelee yleensä kaikkia harjoja. Olisi ollut helppoa jos olisi toiminut.

4. Vanupuikot

Toimi parhaiten. Ei ole liian iso eikä kova. Pääsee taaempiinkin hampaisiin (tosin sisäpintoja ei koskaan ole yritetty, ulkopinnoissakin on tarpeeksi kestämistä.) Lisäksi yhteensopiva hammastahnatuubin suun kanssa, tahnaa saa hyvin vanutikun päähän.

Hammastahnat ja vastaavat

Dentisept

Apteekista tai eläinlääkäriasemalta (ainakin). Friedellä toimi, Figolla ei lainkaan. Pitäisi levittää esim. sormella ikeniin, jotta tulehdus paranisi. Ei lähde pelkällä vedellä helposti pois (ainakaan iholta, tuskin siis ikenistäkään). Maistuu ilmeisesti hyvin pahalta, siksi ei ole meidän suosikkeja.

Virbac, entsymaattiset hammastahnat

Eläinkaupasta, eläinlääkäriltä tai apteekista. Kokeiltu sekä kanan että kalan makuista, joista ensimmäinen toimi jotenkuten. Toiset taas tykkäävät kalasta, makunsa kullakin. Tämän tuubin suu oli oikein sopiva vanupuikon koon kanssa!

Muut

PlaqueOff-merilevävalmiste.

Mm. eläintarvikeliikkeestä. Jauhetta ripotellaan ruokaan tai veteen mukana tulevalla mittalusikalla. Ei vaikuttanut meillä mitenkään. Lisäksi Figo kieltäytyi pitemmän päälle syömästä, koska kaikki ruoka maistui merilevältä, mutta jotkut eivät välitä. Toisille menee alas helposti. Jotkut tykkäävät ja joillakin toimii hyvin!

Hexarinse-suuvesi

Eläinlääkäriltä tai apteekista (voi saada eläinkaupastakin). Parhaiten meillä toimi siten, että kastellaan talouspaperia hyvin suuveteen ja puristetaan siitä kissan suuhun. Samalla paperilla voi pyyhkiä etu- ja kulmahampaat. Myös ruiskulla voi kokeilla (ehkä tehokkaampaa, mutta kissa saattaa vastustella ankarasti). Mikään ei myöskään estä kaatamasta suoraa pullon nokasta suuhun, mutta pullo on aika suuri. Luultavasti tämä suuvesi tosiaan auttaa suun puhdistuksessa, jos kissa suostuu yhteistyöhön. On ilmeisesti hyvin pahan makuista ja kissa saattaa kuolata puhdistuksen jälkeen pienen hetken.

Ruuat

Kuivaruuat, joiden olisi tarkoitus parantaa suun terveyttä, eivät vaikuttaneet meillä. Figolla ei myöskään mitkään muut pureskeltavat ruuat.  Joillain liharuuan tarjoilu suurina paloina voi auttaa. Jos kissalta on kuitenkin poistettu paljon hampaita, ei voi antaa suuria lihapaloja, koska hampaaton kissa ei itse saa niitä pienennettyä.

Lisäksi runsas teollisen märkäruuan antaminen voi meidän kokemuksen mukaan lisätä hammaskiveä ja pahaa hajua hengityksessä.

***

Hammaskivi poistetaan eläinlääkärissä rauhoituksessa. Se kannattaisi myös tehdä säännöllisesti. Operaatio voi joillain auttaa kuukausia, joillain (esim. Figolla) muutaman viikon. Joskus joudutaan poistamaan hampaita, jos ovat reikiintyneet. Niitä voidaan poistaa kerralla useitakin. Hammaskiven tai hampaiden poiston jälkeisessä toipumisessa meillä ei ollut mitään ongelmia. Hammaskiven poistosta toipuminen on käytännössä ollut rauhoituksesta toipumista, ehkä se suu on voinut hieman arka olla. Hampaiden poiston jälkeen Figo sai kipulääkettä muutaman päivän kuurin ja oli kyllä epäilemättä kipeäkin, mutta hampaita poistettiinkin paljon kerrallaan. Antibiootteja ei saatu ja suu parani muutamassa päivässä. Jos hammaskiven- tai hampaidenpoiston jälkeen suu ei paranisi muutamassa päivässä ja hengitys alkaa haista uudestaan, on mentävä eläinlääkärille.

Koska tämä on internet, jossa on kaikenlaista väkeä, muistutamme vielä, että ongelmatilanteissa soitetaan aina eläinlääkärille! Samoin jos kotikonstit suun puhdistamisessa eivät auta.

2 kommenttia »

  1. Niin hyvä tietopankki! Kiitos, Henna!

    kommentti Kirjoittanut Pirjo — tammikuu 3, 2014 @ 7:54 pm

    • Ole hyvä vain 😉 Kauanhan siinä meni, mutta parempi myöhään jne…

      kommentti Kirjoittanut Henna — tammikuu 3, 2014 @ 9:53 pm


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.