Hyvää sunnuntaita kaikille!
Tänään on ollut pimeä päivä. Ihminen teki jotakin jouluvalmisteluja, joka ilmeisesti edellytti vähän kolistelua. Huono juttu sikäli, että pimeät päivät pitäisi käyttää nukkumiseen, eikä siitä tule mitään, jos kolistellaan. Voitteko kuvitella, se jopa siirteli meidän kuljetuskoppia! Siirteli! Se on ihan yhtä epäilyttävää ja pelottavaa kuin tuolien siirtelykin. Tällä kertaa se ei siltikään tarkoittanut matkustusta (eikä eläinlääkäriä), mikä on hyvä.
Niin ja yhtenä päivänä oli tulla maailmanloppu. Ihminen kolisti, hankasi ja suhisutteli vettä saunassa! Kuulemma piti sauna pestä. Mutta minkä takia pitää niin kamalaa meteliä pitää ja vettä lotrata niin paljon? Me oltiin Figon kanssa ihan varmoja, että ei hyvä seuraa tuosta. Ei siitä kyllä ainakaan tähän asti ole kovin huonoakaan seurannut, mutta mistäs tuota vielä tietää.
Muuten on ollut ihan kunnollista. Enimmäkseen ihminen on käyttäytynyt ihmiseksi hyvin, ruuat on tulleet ajallaan (aamuisin on välillä vähän pitänyt käyttää kovempia otteita, kun ei vielä puoli seitsemältäkään nousta!) ja palvelu on muutenkin ollut hyvää. Saatiin myös uusi paffiloota. Miesihminen toi pienemmän paffilootan, ja meillä käytiin seuraava keskustelu:
Miesihminen: ”Tarvitsetko pahvilaatikkoa? Sinne on hyvä laittaa jotakin.”
*H otti pahvilaatikon ja laittoi sen lattialle. Minä tulin paikalle ripein askelin*
M: ”No kissojahan sinne on hyvä laittaa!”
Niin että nyt meillä on uusi pahvilaatikko, johon minä ensiksi laitoin itseni, ja sen jälkeen yhden mun hämähäkin. Tällä hetkellä siellä ei ole kumpaakaan, mutta kohta voi olla vaikka molemmat. Mutta ensin pitää levätä vähän.
Pari kuvaa sitten vielä pari kuvaa.

Ihminen laittoi luonnoskirjansa lattialle. Ilmeisesti siksi, että minä sain mennä sen päälle. En keksi muuta syytä.

Näin pimeinä päivinä on syytä levätä. Auringonvalo on merkittävä kissojen energianlähde, ja silloin kun sitä ei ole saatavissa, kannattaa energiaakin säästää!
Sellaista meillä. Mitä teille muille kuuluu? Kohta on se Joulukin, muistakaa olla kissoiksi!