Hei vain taas!
Tänään on kaksi asiaa: kuva-arvoitus ja sitten esittelen yhden ihastuttavan jutun, joka sijaitsee meidän eteisessä.
Ensin kuva-arvoitus. Tiedättekö mikä tämä on?
No sehän on tietysti mun hämähäkin jalka!
Kuules ihminen, kun sinä olet poissa, tämä hämähäkki joutuu kärsimään. Luulisi omantunnon kolkuttavan!
Ihminen oli siis poissa taas kaksi päivää ja tänäänkin monta tuntia. Onneksi ruokahuolto toimi kuitenkin. Meidän ihminen on nykyään aivan mahdoton noiden menojensa kanssa. No se siitä.
Yleisesti tällä viikolla on paistanut aurinko:
Aivan hyvä auringonpaiste
Niin lämmin ei kuitenkaan ole, etteikö voisi kenguroida!
Mutta sitten lopuksi vielä se ihastuttavuus, joka meidän eteisessä on. Arvaatteko mikä?
Niin, aivan oikein, meidän ihmisen tallikengät! Ei mitkään muut kengät, vaan nimenomaan tallikengät. Tosin mun piti ensiksi siirtää ne tuohon saataville, olivat vierekkäin sellaisen pikkupöydän alla, eikä siinä mahtunut olemaan. Tässä hyvin mahtui. Voi kissanviikset, että voi tuoksua hyvältä! Kyllä mua jonkin verran kiinnostaisi tietää millainen on heppa, kun ne tuoksuvat noin hyvältä. Ihminen sanoo, että taitaisi olla totinen paikka pienelle tottumattomalle kissalle. Voi olla, mutta kyllä kiinnostaisi kumminkin. Saatatteko uskoa, että ihminen ei kuitenkaan aio ottaa mua tallille mukaansa. Eipä tietenkään…
No se siitä. Eikä sitten muuta tällä kertaa. Ensi viikolla on vappu, joka tietää ainakin sitä, että meillä ei juhlita, mutta naapurissa luultavasti kyllä. Jos te muut aiotte juhlia, niin muistakaa olla kissoiksi kuitenkin!
Hyvää ja aurinkoista viikkoa!
*purrrRRRrrrRRrrRRRRrrrRRRR*
PS. Tuoksuukohan pulut yhtä hyvältä kuin hepat? Miltä pulu yleensäkään tuoksuu?
PPS. Varastettiin minulta pissiä perjantaina. Tuloksia odotetaan vielä.
*PURRRRRRrrrrrrrrrrrRRRRRRrrrrr*