No niin, se on tämäkin viikko taas loppumassa. Tuon eläinlääkärin lisäksi ei paljon olekaan tapahtunut. Mutta sen sanon, että kyllä oli kelju olo sen lääkärin jälkeen. Tuli monta kertaa yöööök, vaikka vatsa oli ihan tyhjä. Mutta ei se sentään kovin montaa tuntia kestänyt. Figo selvisi paremmin, se meni jo hyvissä ajoin saunaan nukkumaan. Ihmistä pelotti vähän, kun juuri ja juuri jaloillaan pysyvä kissa hyppää saunanlauteille, mutta minkäs sille voi. Jos se Figo ei olisi päässyt saunaan, se olisi ollut rauhaton ja onneton ja koko herääminen olisi saanut huonon vireen. Saunassa se nukkui rauhassa, pimeässä ja vedottomassa paikassa kuten ohje kuulemma on. Minä taas nukuin ihmisen sylissä, kuten mun tapana on.
Sen jälkeen mulle on yritetty kerran laittaa sitä voidetta, mutta ei se oikein hyvin onnistunut. Ihminen köytti mun ympärille sellaista sidettä, mutta se oli siitä huonoa, että kieli meinasi jäädä kiinni siihen. Ja sitäpaitsi nuo karvattomat kohdat on sellaisessa paikassa, että tuollaiset siteet ei oikein pysy niiden päällä. Se lupasi huomenna käydä etsimässä sellaista Uimarengasta, mitä ikinä se tarkoittaa tässä tapauksessa. Kuulostaa kyllä pahalta, en ala uimaan kyllä!
Muuten on ollut ihan hyvä viikko. Figo ei ole tarvinnut kipulääkettä (minuun tämä vaikuttaa siten, että se kipulääke haisee pahalta ja on ihan tyhmää kun Figo haisee lääkkeeltä) ja se on syönyt hyvin. Ja kuulkaa ainakin kolme kertaa juonut omatoimisesti! Tai silloin tiistai-iltana se joi monta kertaa kupista vettä, sen jälkeen se on latkinut kanalientä. Ei ole kuulkaa sellaista ihmettä tapahtunut pitkään aikaan! Siis saahan se ruokansa kanssa paljon vettä tietysti nytkin, mutta on juonut! Meidän piti oikein ihmisen kanssa kummankin mennä moista ihmettä katsomaan (jolloin Figo tiedusteli, että mitä me toljotetaan, ei se nyt niin ihme ole kun kissa juo. Ja mun piti mennä erikseen katsomaan sinne kuppiin, ajattelin, että siellä on pakosti jotain tosihyvää)!
Ihminenkin on rauhoittunut. Se oli jotenkin huonolla mielellä (mikä on kyllä sikäli outoa, että sillehän EI tehty operaatioita tai mitään).
No, se niistä. Toinen juttu on se, että me saatiin Myrskyltä plakaatti! Tällainen:

Siihen kuuluu säännöt:
♥ Kopioi post it-lappu ja liitä se blogiisi.
♥ Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
♥ Anna tunnustus viidelle suosikkibloggaajallesi ja kerro siitä heille kommentilla.
♥ Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu post it-lapulla ja toivo,
että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.
Kiitos Myrsky! Olemme hyvin iloisia! Täten myönnämme tunnustuksen eteenpäin Kissoille Kerällä, Trio MiuMaulle ja Nilssonille, Harmaalle, uudelle tuttavuudelle Bertalle (ja Cocolle, joka kohta kotiutuu uuteen kotiinsa) ja Pömpsälään Nekolle, Tinkalle ja Miolle.
Sellaista meillä tällä viikolla. Loppuun pari kuvaa.

Figo nykyisellä vakiotähystyspaikallaan. Se on parvekkeella pitkiä aikoja tähystelemässä. Aivan liian matala tuo tähystyspaikka vain, mutta käy näköjään hyvin silti.

Vaan mikä se meni tuolla?
Mitä teille muille kuuluu? Onko ollut keväistä?
***
Ja vielä sana pyhäpäiväksi. Poikkeuksellisesti Tieteen kuvalehdestä (7/2013).
”Saalistaessaan kissa sulkee korvansa, jotta äänet eivät häiritse keskittymistä.”