Hyvää sunnuntaita!
Tänä viikonloppuna on kuulkaa paistanut aurinko enemmän kuin ehkä koko kesänä! Tälleen loppupäivästä on ollut jopa aika lämmin, ja on voitu olla parvekkeellakin, vaikka aamuisin ja aamupäivisin siellä on ollut kylmä. Miten hyvä, onkin ollut aivan huoli, että miten tässä selvitään talven yli. Aurinko on kuitenkin merkittävä osa kissan varastoenergiataloutta. Niin lämmin ei ole kuitenkaan ollut, että kissa olisi alkanut merkittävästi pidentyä, venyä taikka veltostua. Varsin kiinteässä olomuodossa on pysytty, kuten koko kesän. Sen verran lämmintä on kuitenkin ollut, että taloudessa oli tänäpäivänä yksi kärpänen.
Niin tai näin, tällä viikolla ei ole tapahtunut mitään muuta mainitsemisen arvoista kuin se aurinko ja kärpänen. Ihmisten puheista on kyllä voinut ymmärtää, että ensi viikolla olisi jotakin poikkeavaa tiedossa… Se tässä vähän huolestuttaa, kun ihmisten poikkeukset on liki poikkeuksetta epämukavia juttuja. Ei kuitenkaan huolehdita siitä nyt vielä, vaan katsotaan rauhassa mitä tästä seuraa.
Sillä välin voidaan katsoa kuvia ja nauttia auringosta!

Figo eilenillalla. Vaikka näyttää siltä, että sitä harmittaisi, sitä ei harmittanut. Paitsi tietysti häirintä. Ei myöskään suostunut näyttämään tassuja, vaikka ihminen kyllä pyysi. Täällä blogissa ei ole ollut viikon tassuja pitkään aikaan!

Ja tässä taas on toisenlainen näkökulma kenguruuteen. Se epämääräinen kuontalo ja pinkkiys taustalla on H. Ymmärsi sentään laskea päätänsä sen verran, että tullut kauhukuva.
Mutta sen pituinen tämä. Nyt menen jatkamaan lepäämistä auringossa, kun sitä vielä on. Ja kohta täytyy ruveta muistuttelemaan iltapalastakin. Hyvää ja rauhallista tulevaa viikkoa kaikille!
*purrrRRRRRrrrrrRRRRRRR*