Hei kaikki!
Tällä viikolla ei ole tapahtunut mitään. Nyt viikonloppuna oli se juhannus, joka kuulemma on ihmisille iso juttu. Oli se meillekin. Meillä oli vallan mahdotonta juhlimista täällä! Katsokaa vaikka:

Perjantaina juhlittiin aivan suu auki. Hetken aikaa. Sellaisen haukotuksen mittaisen ajan. Sitten vakavoiduin ja kävin Figon viereen nukkumaan taas.

Tänään oli oikeasti tiukka tilanne, kun ihminen oli poissa pitkään. Ruoka oli myöhässä. Onneksi kuitenkin saatiin ne ruoat jo ja aurinkokin vaihteeksi paistaa. Energiatalous alkaa hiljalleen palautua.
Että sillä tavalla meillä. Onko teillä muilla juhlittu yhtä kovasti? Jos on, niin muistakaa levätä kunnolla nyt ensi viikolla. Ja huomioikaa levätessänne myös, että monilla ihmisillä on vielä ensi viikolla Töi:tä ennen Lomaa. Kannattaa varmuuden vuoksi levätä varastoonkin, jos vaikka lomalla on raskastakin! Parempi katsoa kuin katua, sanon minä!
Hyvää ja toivottavasti aurinkoista tulevaa viikkoa kaikille!