Frieden valtakunta

Touko 31, 2015

Viikon erikoiset

Filed under: Valtakunta — Friede @ 4:56 pm

Hyvää sunnuntaita!

Tällä viikolla on ollut kaikenlaista. Pääosin ihmisen erikoisuuksia tietysti. Tassuista kumminkin tähän alkuun sen verran, että kunnossa ovat jo. Ensi viikolla ihminen soittaa eläinlääkärille ja kertoo mikä Figon vointi on (hyvä vointi, ainakin tähän asti!), ja epäili, että kortisoniannosta pienennetään.

Mutta sitten niihin ihmisen erikoisuuksiin. Se nimittäin on ollut poissa kotoa! Keskiviikkoaamuna lähti ja tuli perjantai-iltana kotiin! Miesihminen antoi ruokaa ja siivosi hiekkalaatikot sillä välin. Kutakuinkin ajallaan kyllä, ei tarvinnut huomautella. Mutta ei siinä kaikki, perjantaina ihmisen mukana tuli toinen ihminen. Se on kyllä tuttu ja hyvä ihminen, se sama, joka hoiti meitä kun ihmiset viimeksi oli pois. Lisäksi vieras tietää sitä, että lattialla on petivaatteita, mikä tietysti on hyvä asia.

Sitten eilen kaikki ihmiset oli poissa kotoa päivällä. Ei viivästyttänyt ruokailuita tai muita tärkeitä asioita, joten silleen ei haitannut. Ainoastaan päiväruoka tuli tuntia aiemmin kuin yleensä, mikä ei haittaa tietenkään. Ja sitten tänäänkin H lähti sen T:n kanssa aamupäivällä jonnekin. Henna tuli jo kotiin, ja T kuulemma lähti kotiinsa. Miesihminen antoi päiväruuan taas.

Tuollainen tuleminen, meneminen ja poissaoleminen kyllä huolestuttaa pientä kissaa! Mitä jos tämä jää tavaksi? Ihminen väittää, että ei jää tavaksi, mutta voiko siihen luottaa? Rutiinit pitää säilyttää!

Pari kuvaa vielä.

On ollut auringonpaistetta. Se on hyvä.

On ollut auringonpaistetta. Se on hyvä.

Iloitsemme myös näiden tassujen parantuneesta tilantenteesta.

Iloitsemme myös näiden tassujen parantuneesta tilantenteesta.

Vieras ihminen söi jogurttia. Figo on tarkka jogurttiasioissa.

Vieras ihminen söi jogurttia. Figo on tarkka jogurttiasioissa.

Sellaista meillä. Kai teillä muilla on ollut rauhallisempaa?

Hyvää alkavaa viikkoa ja olkaa kissoiksi!

Advertisements

28 kommenttia »

  1. Hienoa, että tassut ovat kunnossa 🙂

    kommentti Kirjoittanut OutiAlex — Touko 31, 2015 @ 5:37 pm

  2. Jes tassuille! 😻💗💗 Hieno juttu!

    Vai sellaista epäsäännöllistä elämää teillä on ollut… Mutta ruokapalvelu on kuitenkin toiminut – se on aikalailla pääasia.

    Meillä on sitä samaa, paitsi joku pieni karvakuono söi rannalta ainakin miljoona kiloa hiekkaa ja sai mahti mahavaivat. Nyt ollaan kunnossa, mutta hommaa oli…

    Kissat ei tykkää mahavaivaisista koirista. On koettu 😜

    kommentti Kirjoittanut Pirjo — Touko 31, 2015 @ 5:55 pm

    • Säännöllinen ruokapalvelu on pääasia, jos se ei ole kunnossa, mikään ei ole! Ja hiekkiksen siivous on tärkeää myös. ~Friede

      Voi pientä karvakuonoa, ja hoitajiakin! Varmasti on ollut hommaa! Onneksi kuntoutui ja toivottavasti seuraavalla kerralla muistaa olla ahnehtimatta sopimattomia :s
      Mahavaivat on kurjuutta kenelle tahansa ja sitten jos vielä osa porukasta ei erityisesti tykkää ja ymmärrä, niin yhä kurjemmaksi menee. ~Henna

      kommentti Kirjoittanut Henna ja Friede — Touko 31, 2015 @ 6:09 pm

  3. Hyvänen aika! Ei kai vieras syönyt Figon jugurttia? Tassuille taputus.

    kommentti Kirjoittanut Mamma N — Touko 31, 2015 @ 7:41 pm

    • Ei ne kyllä oo Figon jogurtteja varsinaisesti, vaikka Figo tarkkaa lukua niistä pitääkin. 😀

      kommentti Kirjoittanut Friede — Touko 31, 2015 @ 7:47 pm

      • Miten niin ei ole Figon juguja? Ihmiset varmaan luulee, että ne on niille ja koska Figo on kumminkin niin kohtelias, niin ei sitten sen suurempaa melua asiasta pidä 😉

        kommentti Kirjoittanut Taru — kesäkuu 5, 2015 @ 2:57 pm

        • Tuokin on kyllä aivan mahdollista! Figo on kiltti ja kohtelias poika.

          kommentti Kirjoittanut Friede — kesäkuu 5, 2015 @ 5:35 pm

  4. Tassuista iloitsee Ilona! Niitten terveydestä, siis. Figon.
    Noi ihmiset, joskus ne säätää. Rutiinielämässä on puolensa, mut joskus joku yllärikin ihan ok. Pääasia että … Tiiättekin … Että HUOLTO PELAA!

    kommentti Kirjoittanut Ilona — Touko 31, 2015 @ 8:58 pm

    • Joo, joskus ylläritkin on ok, mutta ei saa mennä mahdottomuuksiin! Tärkeintä on toimiva huolto kumminkin, niin se on.

      kommentti Kirjoittanut Friede — kesäkuu 1, 2015 @ 2:02 pm

  5. Mahtavaa, että tassut ovat kunnossa! Ihanat auringossa kylpevät kissat ja pitsinen päiväpeitto ♥.
    Ne ihmiset! Meilläkin kävi tuttu vieras ja sitten kaikki ihmiset karkasivat jonnekin ja sitten taas palasivat takaisin. Se vieras oli niin härski, että nappasi Robertin syliinsä (ei sentään Suloa) 😀

    kommentti Kirjoittanut AnnaS — Touko 31, 2015 @ 9:09 pm

    • Apua, nappasi Robertin! Hui! Ja teidänkin ihmiset karkailleet! Onkohan nyt ollut se karkauspäivä?

      kommentti Kirjoittanut Friede — kesäkuu 1, 2015 @ 2:03 pm

  6. Ihanaa että tassut on saatu nyt kuntoon jeee ❤ Meidänkin pitäis laittaa lääkärille spostia Ruffen voinnista joka on kans tosi hyvä ja kysyä miten pienennetään taas annosta kun nyt Ruffe saa yhden tabletin aina iltaisin. Ihanaa että kissat ovat terveitä jeejee ja toivotaan että pysyvätkin!!

    kommentti Kirjoittanut marraskuun muruset — kesäkuu 1, 2015 @ 12:40 am

    • Onnea parantuneesta Ruffesta! ❤ Toivotaan että pysytään kaikki kunnossa!

      kommentti Kirjoittanut Friede — kesäkuu 1, 2015 @ 2:04 pm

  7. No onhan tuollainen ees taas meneminen ja tuleminen hyvin hämmentävää. Toivottavasti rauhoittuu. Mutta tassutilanne on hyvä, se jatkukoon!

    kommentti Kirjoittanut Minni — kesäkuu 1, 2015 @ 10:34 am

    • Hämmentävää on! Kyllä se kulkeminen voi rauhoittua, on sellaista ennenkin tapahtunut. Ei meidän ihminen ole karkailevaa sorttia kuitenkaan.

      kommentti Kirjoittanut Friede — kesäkuu 1, 2015 @ 2:05 pm

  8. Kiva että tassuasiat ovat kunnossa. Ja petivaatteet lattialla ovat vaan plussaa! Figo tuntuu kuvasta päätellen olevan enemmän kuin tarkka jogurttiasioissa.

    kommentti Kirjoittanut Myrsky ja Minna — kesäkuu 1, 2015 @ 1:25 pm

    • On ollut hyviä asioita tällä kertaa! Jogurttikin on hyvää Figon mielestä.

      kommentti Kirjoittanut Friede — kesäkuu 1, 2015 @ 2:05 pm

  9. Mahtavaa, että tassut on taas hyvässä terässä! 🙂 Toivottavasti pysyvät myös. Meilläkin on nyt tassu kunnossa ja Nuppu tarkkailussa ilman tötsää.

    kommentti Kirjoittanut Sandra / Hupsu ja tosi höpsö — kesäkuu 1, 2015 @ 4:31 pm

    • Hyvä Nuppu! Terveitä tassuja!

      kommentti Kirjoittanut Friede — kesäkuu 1, 2015 @ 5:18 pm

  10. Jihuu, hyvä tassut ja vähentyvä kortisoni!
    Figon ilme 😀

    kommentti Kirjoittanut Mindy & Susan — kesäkuu 1, 2015 @ 6:45 pm

    • Figolla on hassuja ilmeitä. Ja hassut tassut!

      kommentti Kirjoittanut Friede — kesäkuu 1, 2015 @ 7:58 pm

  11. No meillä ne on tullu ja menny koko ajan, mutta onneks ovat aina yöllä kotona. Mutta liian rauhatonta on kyllä, huomautamme.
    ~Karkkikaksoset ja tirppale~

    kommentti Kirjoittanut Me Like — kesäkuu 1, 2015 @ 9:23 pm

    • Rauhallisuutta ihmiset, kiitos!

      kommentti Kirjoittanut Friede — kesäkuu 2, 2015 @ 5:17 am

  12. Kaverit, nyt alkaa olemaan jutut taas kohdillaan : ruuat ajoissa, tassut kunnossa ja aurinkoläiskiä. Kissaelämää parhaimmillaan ❤

    kommentti Kirjoittanut Taru — kesäkuu 5, 2015 @ 2:58 pm

    • Niin on! Vielä kun ihmiset käyttäytyisi kissoiksi, niin olisi täydellistä, mutta kaikkeahan ei voi saada.

      kommentti Kirjoittanut Friede — kesäkuu 5, 2015 @ 5:36 pm

  13. Tassuista iiiiisoooootttt onnittelut, hieno juttu! Ja aurinkoläikästä bonushyrräykset!
    Ihmiset _on_ erikoisia, kannattaa pienten kissojen ollakin vähän epäileviä, että mitä ihmiset taas keksii. Meilläkin on paitsi edelleen kylmä ja huonekalut keskellä lattioita, niin nyt on kuulemma myös ”kiire”. Ruuat tulee illalla milloin sattuu ja silitystä on liian vähän. Huoh! – Toivottavasti teillä meno rauhoittuu?
    – Pipsu ja Miiru –

    kommentti Kirjoittanut Pipsun ja Miirun Pirjo — kesäkuu 6, 2015 @ 7:07 am

    • Voi sentään, teillähän kestämistä on! Toivottavasti teillä rauhoittuu! Meillä on jo ihan rauhallista ja normaalia. Jaksamiskehräystä teille!

      kommentti Kirjoittanut Friede — kesäkuu 6, 2015 @ 7:12 am


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.